Lipaskeräys keskeytyi, auttaminen siirtyi verkkoon

Koska lähikontaktit ovat kiellettyjä, muuttui Yhteisvastuukeräys verkkokeräykseksi. Keräyksen järjestäjät vetosivat, että rahaa lahjoitettaisiin nyt esimerkiksi pankkisiirtojen avulla ja MobilePay-palvelua käyttämällä.

||
Tänä keväänä lipaskeräys kaduilla ja kauppojen edessä ei onnistu virusepidemian vuoksi, mutta keräykseen voi osallistua verkossa.

Tämän kevään Yhteisvastuukeräys ehti hyvään vauhtiin helmikuun alun jälkeen kunnes virusepidemiaan liittyvät määräykset, kuten kehotus välttää lähikontakteja, pakotti lipaskerääjät pois kauppojen edustoilta. Listakerääjien työ ovelta ovelle on myös loppunut.

Vaikka kaikki lähikeräystavat on keskeytetty, jatkuu Yhteisvastuukeräys verkossa. Sitä ei ole peruttu, vaikka niin on käynyt lukemattomille seurakuntien yhteisvastuutapahtumille.

Kirkkopalvelujen keräystoimisto on vedonnut seurakuntiin, jotta ne pitäisivät esillä lahjoitusmahdollisuutta muun muassa pankkisiirrolla tai MobilePay-palvelun avulla.

Keräyksen teemana on tänä keväänä vanhemmuuden tukeminen Suomessa ja ulkomailla. Seurakunnat muistuttavat, että korona ja kotikaranteenit ovat ajankohtaistaneet vanhempien tukemisen tarvetta.

40 prosenttia keräystuotosta käytetään vanhemmuutta vahvistaviin tukitoimiin Suomessa. Tärkeimpinä yhteistyökumppaneina ovat Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Pelastakaa Lapset ry.

60 prosenttia keräystuotosta ohjataan kansainväliseen apuun Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahaston kautta. 

Erityinen koronakeräys käynnistyi kiireellä

Kirkon Ulkomaanapu on käynnistänyt myös erityisen koronaviruskeräyksen perheiden ja lasten pelastamiseksi. Ulkomaanavun mukaan epidemian pysäyttämisellä esimerkiksi Ugandan pakolaisasutusalueella on jo kiire.

Ugandan pakolaisalueilla koulut ovat ääriään myöten täynnä. Ulkomaanapu kouluttaa paikan päällä opettajia ja oppilaita käsienpesussa ja toimittaa hygieniatarvikkeita kouluille. Järjestö tekee myös valistustyötä infolehtisten avulla ja radiota hyödyntäen.

Ulkomaanapu on huolissaan, koska koronaviruksella voi olla tuhoisat seuraukset pakolaisalueella.  Alueen oloissa hyvästä hygieniasta huolehtiminen ei ole helppoa.

Valistustyöhön käsihygieniasta on ryhdytty myös Kenian pakolaisleireillä. Maassa mietitään etäopetuksen järjestämistä radion kautta mikäli koulut ovat pidempään suljettuna.

Myös Somaliassa tehdään hygieniatyötä koulujen kautta.

 

Valistustyö on entuudestaan tuttua Kirkon Ulkomaanavun työssä.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää