"Meidän kaikkien elämä menee nyt joksikin aikaa uusille raiteille"

Olemme eläneet aika dramaattisia päiviä. Koronaviruksen takia meidän kaikkien elämä menee joksikin aikaa uusille raiteille, miettii haukiputaalainen Samuli Pohjamo.

Entiselle päätoimittajalle, entiselle Euroopan parlamentin jäsenelle ja monissa luottamustehtävissä toimineelle Samuli Pohjamolle uutisten seuraaminen on tärkeää eläkkeelläkin.

– Vielä muutama vuosi sitten Pohjois-Pohjanmaan maakuntavaltuuston puheenjohtajana toimiessani minun piti seurata hyvinkin tarkasti EU-asioita. Tätä nykyä taidan katsella uutislähetyksiä samalla tavalla kuin ihan kuka tahansa – mutta kyllä EU-aiheet ovat erityisen kiinnostavia edelleen. Ne kuuntelen aina vähän tarkemmalla korvalla ja tarvittaessa käyn netistä ottamassa lisäselkoa yksityiskohdista.

 

Erityisen kiinnostavia meidän pohjoisuomalaisten kannalta ovat EU:n päätökset, jotka koskevat aluepolitiikkaa ja liikennepolitiikkaa.

 

– Erityisen kiinnostavia meidän pohjoisuomalaisten kannalta ovat EU:n päätökset, jotka koskevat aluepolitiikkaa ja liikennepolitiikkaa, ajattelee meppinä vuosina 1999–2004 sekä 2007–2009 toiminut Pohjamo.

Tällä hetkellä Pohjamonkin uutisseurannassa ykkösenä on koronaviruksen leviäminen ja sen vaikutukset.

– Kyllä sillä on isot taloudellisetkin seuraukset, jos kokonaisia maita pannaan kiinni viikoiksi tai kuukausiksi. Kyllä tässä mielenkiintoista aikaa eletään.

Pohjamo lisää, että pandemioissa on roolinsa Euroopan Unionillakin:

– Tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä. Yksittäiset valtiot eivät pysty yksin monia isoja asioita ratkaisemaan – esimerkiksi ilmastonmuutosta tai nyt tätä koronaviruksen leviämistä.

Pohjamon oli määrä puhua Haukiputaan seurakunnan Aamupuuro-akatemiassa EU:sta sekä brexitistä eli Britannian erosta EU:sta. Tilaisuus on kuitenkin peruttu, koska seurakunnatkin ovat mukana hidastamassa koronaviruksen leviämistä.

– Jos pyydetään puhujaksi uudelleen myöhemmin niin olen valmis tulemaan, Pohjamo lupaa.

Toimettomuus ja keinutuoli eivät houkuta

Eläkepäivistä keinutuolissa istuen Pohjamo ei ole koskaan haaveillut.

– En ole koskaan toivonut, että kunpa tulisi aika, jolloin ei enää tarvitsisi tehdä mitään. En halua jäädä tekemättömäksi.

 

En ole koskaan toivonut, että kunpa tulisi aika, jolloin ei enää tarvitsisi tehdä mitään.

 

Haukiputaan Martinniemessä asuva Pohjamo kertoo käyvänsä joka viikko jumppaamassa sekä kaverin houkuttelemana myös kuntosalilla. Hän on tuttu näky myös paikallisen leipomon kahvilassa.

– Kahvilasta on tullut meidän martinniemeläisten olohuone, Pohjamo iloitsee.

Kotitilalla hän tekee edelleen metsähommia. Hevosetkin ovat edelleen vankasti mukana Pohjamon elämässä.

– Olen muutamassa ravihevosen osaomistajana ja ajan jatkuvasti harjoitusajoa kahdella–kolmella hevosella.

Luottamustehtävistä Pohjamo sanoo luopuneensa muutama vuosi sitten, koska ”joskus pitää osata lopettaa”.

– No Haukipudas-seuran hallituksen jäsenenä kyllä vastikään aloitin.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää