Ihmisten näköinen kohtaamispaikka

Haukiputaalle avautuva kohtaamispaikka tarjoaa kansalaisille tukea, apua ja neuvoja matalalla kynnyksellä.

"Kohtaamispaikan tavoitteena on osallisuuden ja hyvinvoinnin vahvistaminen sekä pääsy erilaisten palvelujen piiriin mahdollisimman matalalla kynnyksellä", projektityöntekijä Mirja Kostekivi-Ohenoja kertoo.

Haukiputaan yhteisötilaan (entinen asukastupa) avataan tiistaina 12. maaliskuuta kaikille avoin, matalan kynnyksen kohtaamispaikka.

– Kohtaamispaikka on mahdollisimman kynnyksetön paikka ihmisille, joilla on haasteita lähteä kotoa tai jotka eivät vielä ole päässeet palvelujen piiriin, projektisuunnittelija Mirja Kostekivi-Ohenoja kertoo.

Kohtaamispaikka on avoinna tiistaisin kello 12–16 ja torstaisin kello 12–14. Toiminnan ohessa on mahdollista saada apua ja tukea arjen ja elämän haasteisiin.

Sisältö nousee ihmisten tarpeista

Kohtaamispaikan keskeisenä ajatuksena on suunnitella ja kehittää toimintoja ja sisältöjä yhdessä asiakkaiden kanssa. Viime syksynä järjestettyjen kartoituspajojen pohjalta kevään ohjelmaan on suunniteltu ainakin asumisneuvontaa.

– Kartoituksissa nousi esiin etenkin kaikenlainen arjessa tapahtuva asiointiapu, jota on hankala saada esimerkiksi julkiselta puolelta. Tällaiselle tuntuu olevan kova tarve.

Kohtaamispaikan kaikkia toimintoja ei ole kuitenkaan vielä lyöty lukkoon.

– Haluamme ensin kuulostella, minkälaiseksi kävijäkunta muodostuu, ja mitkä ovat heidän tarpeensa.

Kostekivi-Ohenoja uskaltaa kuitenkin vinkata, että kohtaamispaikalla kokoontuu huhtikuusta alkaen vertaistukiryhmä 12–25-vuotiaiden vanhemmille, jotka ovat huolissaan lastensa mielen hyvinvoinnista tai päihteiden käytöstä.

 

”Haukiputaalla erityisesti mielenterveyspalveluihin on tällä hetkellä todella pitkät jonot.”

Kevätkauden suunnitelmiin kuuluu myös A-Killan kanssa yhteistyössä toteutettava, 18–30-vuotiaille suunnattu ryhmä, jonka tavoitteena on laajentaa asiakkaiden elinpiiriä, parantaa sosiaalisia taitoja sekä työ- ja toimintakykyä.

Ryhmätoimintoja toteutetaan jatkossa myös yhteistyössä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohteen kanssa.

– Suunnitteilla on luoda ryhmiä esimerkiksi korvaushoidossa oleville ja mielenterveyspalveluihin jonottaville asiakkaille. Haukiputaalla erityisesti mielenterveyspalveluihin on tällä hetkellä todella pitkät jonot.

– Haluamme kokeilla, saavutetaanko tällaisilla toimenpiteillä tuloksia.

Seurakunnan työntekijä on aina paikalla

Kostekivi-Ohenojan mukaan kohtaamispaikalla on aina paikalla seurakunnan työntekijä sekä mahdollisuuksien mukaan vapaaehtoisia. Myös hanketyöntekijät ovat alussa aktiivisesti mukana kohtaamispaikan toiminnassa.

– Kohtaamispaikan tavoitteena on vahvistaa myös ammattilaisten osaamista, ja parantaa seurakunnan tarjoamia päihdetyön toimintoja. Ajatuksena on, että seurakunta pystyy jatkossa tarjoamaan tavoitteellista ja sisällöllistä toimintaa.

– Toivomme, että myös seurakunnan sisällä tiivistyy tietämys ja osaaminen siitä, mitä päihdetyö seurakunnassa tarkoittaa.

Hankkeesta tukea arkeen

  • Haukiputaalle avautuva kohtaamispaikka on osa AVOT-hanketta (Arjen verkostoista osallisuutta ja toimijuutta). Hankkeen tavoitteena on osallisuuden ja hyvinvoinnin vahvistaminen sekä pääsy erilaisten palvelujen piiriin mahdollisimman matalalla kynnyksellä. Hankkeessa kehitetään uudenlaisia työ- ja toimintamalleja erityisesti mielenterveys- ja päihdetyöhön yhdessä ammattilaisten ja kohderyhmän kanssa.
  • AVOT-hankkeessa ovat mukana Diakonia-ammattikorkeakoulu Oy, Oulun evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä ja Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö. Hanke on alkanut elokuussa 2023 ja sen toiminta-aika päättyy heinäkuussa 2025. Hankkeen rahoituksesta vastaa Euroopan sosiaalirahasto plus (ESR+).
  • Kohtaamispaikalla ei ole toistaiseksi vielä nimeä. Nimikilpailu on parhaillaan käynnissä, ja siihen on mahdollista osallistua esimerkiksi avajaisissa, ja sen jälkeen Kohtaamispaikan aukioloaikoina 9. huhtikuuta saakka.

Kohtaamispaikan avajaisia vietetään tiistaina 12. maaliskuuta kello 13–16 Haukiputaan yhteisötilassa (Jokelantie 1 L1). Yhteisötila sijaitsee kirjaston vieressä.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää