Musiikkiharrastus on perheen yhteistä aikaa

11.3.20

Konsertin järjestäminen on Suzukikoulu Oktaavian tapa osallistua Yhteisvastuukeräyksen haastekampanjaan.


Marita Ahlgren Harriet Urponen

Kun lapsi aloittaa opinnot Suzukikoulu Oktaaviassa, vanhemman osaksi ei lankea pelkästään harrastuksiin kuskaavan huoltajan rooli. Musiikkikoulussa myös vanhempi opiskelee oikeat soittoasennot ja tutustuu soittimen alkeistekniikkaan.

Tämä on osa musiikkikoulun käyttämää suzuki-menetelmää, jossa vanhempi on aluksi aktiivisesti mukana.

– Soitinmuskareihin osallistuvat 3–4-vuotiaat tarvitsevat vanhemman mukaan, koska ovat vielä pieniä, sanoo kertoo Oktaavian johtaja Greta Hovi-Pietilä.

– Soittoharrastuksen käynnistyessä vanhempien tehtävä on auttaa ja kannustaa lasta.

Vanhempien osallisuus edistää Hovi-Pietilän mukaan perheen keskinäistä vuorovaikutusta.

– Usein myös sisarukset alkavat harrastaa ja koko perheelle kasvaa rakkaus musiikkiin. Siitä tulee yhteinen voimavara.

Hovi-Pietilä toteaa lähtökohtana olevan lapsen motivaatio.

– Väkisin ei voi opettaa. Aikuisen tehtävänä on luoda kannustava ilmapiiri.

 

Konsertilla varoja vanhemmuuden tukemiseen

Oktaaviassa musiikki yhdistää paitsi perheenjäseniä, myös oppilaita. Yksi tapa opettaa yhteisöllisyyttä on vuosittainen konsertti Yhteisvastuukeräyksen hyväksi.

Tänä vuonna helmikuun alussa pidetty konsertti tuotti keräykseen 400 euroa. Lisäksi koulu vastasi konserttiin osallistuneiden opettajien kuluista.

Suzukikoulu Oktaaviassa on 230 opiskelijaa. Määrä on kasvanut viime vuosina.

– Vanhemmat pitävät musiikin harrastamista tärkeänä. Myös perheen yhteistä aikaa ja yhdessä tekemistä arvostetaan.

Haastekampanjaan osallistuvat myös Elokuvateatteri Star, Fixi Oy, Oulun ensi- ja turvakoti ja Auta Lasta ry.

=> Anna palautetta jutusta

Yhteisvastuukeräyksen 2020 aiheena on Vanhemmuuden tukeminen. Keräyksen iskulause ja tsemppi vanhemmille on ”Sinä riität”. Oululaisia yrityksiä ja yhteisöjä haastetaan mukaan keräykseen. Niin yrityksien kuin yhteisöjen toivotaan haastavan myös muita mukaan. Lue lisää: www.oulunseurakunnat.fi/yhteisvastuu/haastekampanja

Lue lisää aiheesta:

Haukiputaan seurakunta Ihmiset ja elämä Karjasillan seurakunta Kiimingin seurakunta Oulujoen seurakunta Oulun tuomiokirkkoseurakunta Oulunsalon seurakunta Tuiran seurakunta