Seurakuntien toiminta jatkuu mahdollisimman normaalina koronan aikanakin

Niin korona kuin muut taudit voivat sairastuttaa nopeasti. Seurakunnat huolehtivat hengellisestä elämästä myös epidemia-aikana. Jumalanpalvelukset voidaan pitää, vaikka pappi sairastuisi juuri ennen kirkonmenoja.

Kuva: Oululainen Matti Häkkinen on kuvannut Oulun tuomiokirkkoa kotinsa ikkunasta eri vuorokauden - ja vuodenaikoina.

Kirkolla on tärkeä rooli henkisen kriisinsietokyvyn ylläpitämisessä. Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa turvataan hengellisen elämän hoito ja seurakunnan palvelujen saatavuus kaikissa tilanteissa.

– Olen informoinut johtavia viranhaltijoita helmikuun lopussa, ja valmiustoimikunta on kokoontunut viimeksi eilen kartoittamaan tilannetta seurakunnissa, kertoo Oulun seurakuntien yhtymäjohtaja Pekka Asikainen, joka vastaa myös valmiusasioista.

Asikaisen mukaan viranomaisten suosituksia seurataan tarkasti, ja seurakunnissa on valmius toimia niiden mukaisesti nopeastikin. Toimenpiteistä tiedotetaan seurakuntien verkkosivuilla, Rauhan Tervehdyksen verkkolehdessä ja sosiaalisessa mediassa.

Erityisesti sairausepidemioiden aikana sijaisjärjestelyt nousevat tärkeiksi. Varautuminen poissaoloihin on syytä suunnitella etukäteen.

Mikäli jumalanpalvelukseen osallistuminen epäilyttää, hengellistä elämää voi hoitaa myös osallistumalla jumalanpalvelukseen Virtuaalikirkon kautta. Oulussa jumalanpalveluksia lähetetään Oulun tuomiokirkosta ja Oulunsalon kirkosta. Koko maassa kuuluva Radio Dei tarjoaa myös ohjelmaa joka päivä.

Kirkkohallitus ohjeisti viikolla 10 seurakuntia pidättäytymään kättelemisestä seurakunnan tilaisuuksissa. Tervehtimiset hoidetaan hymyillen ja muuten tervehtien. Käsihygieniaan on kiinnitetty huomiota ja seurakuntien tiloissa on käsidesinfiointiaineita tarjolla. Kolehtia kerätessä ei käytetä kädestä käteen kiertävää kolehtihaavia.

Mikäli pappi sairastuu yllättäen eikä sijaista ole tiedossa, on jumalanpalvelus mahdollista toimittaa ilman pappia. Silloin käytetään pelkistettyä sanajumalanpalveluksen kaavaa. Jos suntio, kanttori, avustaja tai muu messussa vastuussa oleva henkilö yllättäen sairastuu, toimitaan käytettävissä olevien henkilöiden avulla tilanteen mukaan.

Pekka Asikainen toteaa, että jos tilanne vaatii, niin esimerkiksi kerhotoiminnan peruminen voi tulla kyseeseen. Erityistä huomiota on kiinnitettävä riskiryhmiin kuuluvien, kuten iäkkäiden ihmisten, kanssa tapahtuvaan toimintaan.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää