Korona on lisännyt seurakuntien ketteryyttä toimia poikkeusoloissa

Poikkeusoloissa selkänojaa antaa ennalta laadittu valmiussuunnitelma, mutta myös ”käsiohjausta” tarvitaan. Oulun seurakuntayhtymän johtaja Pekka Asikainen uskoo, että korona-aika on tuonut seurakuntiin ketteryyttä reagoida yllättäviin toimintaympäristön muutoksiin.

Seurakuntien pitää pystyä turvaamaan kaikissa oloissa jumalanpalvelukset, diakoninen auttaminen, henkinen huolto sekä kirkolliset toimitukset – etenkin hautaaminen.

Oulun seurakunnissa nämä tehtävät on korona-aikana saatu hoidettua hyvin, arvioi seurakuntayhtymän johtaja Pekka Asikainen. 

Olemme pyrkineet olemaan askeleenpari edellä koronapandemiaa, niin kuin varautumiseen kuuluukin. 

Poikkeusolojen toiminnan turvaaminen on kirjattu seurakuntayhtymän valmiussuunnitelmaan. Jo vuosia sitten suunnitelmaan on mietitty toimintaohjeet myös laajasti leviävän tartuntataudin varalle.

Asikainen huomauttaa, että valmiussuunnitelmasta huolimatta kriisitilanteissa mennään aina ”käsiohjauksella”: 

– Ei mikään suunnitelma pysty antamaan kaikenkattavia ohjeita kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin. Valmiussuunnitelma on enemmänkin ajattelun väline työntekijöiden toiminnan tueksi, sanoo Asikainen, joka on myös seurakuntayhtymän valmiuspäällikkö.

Valmiussuunnitelmaan tehdään päivitys kevään aikana

Yhtymäjohtaja kiittää työntekijöitä joustavuudesta korona-ajan työtehtävien hoidossa.

– Koronatilanteen eläessä ohjeistukset ovat saattaneet muuttua jopa viikoittain. Toiminnan suunnittelu alati muuttuvassa tilanteessa on varmasti ollut työntekijöille ajoittain haastavaa, mutta toisaalta korona-aika on opettanut meitä ajattelemaan uudella tavalla ja käyttämään luovuutta. 

– Oma havaintoni on, että poikkeuksellinen ajanjakso on hitsannut työntekijät yhteen ja tuonut ketteryyttä reagoida yllättäviin toimintaympäristön muutoksiin.

Varautumissuunnitelma päivitetään neljän vuoden välein. 

– Tämän kevään aikana tarkastellaan, onko korona-aikana opittu jotakin sellaista, joka on syytä kirjata valmiussuunnitelmaan, Asikainen sanoo. 

”Tarvittaessa tarjoamme  auttavaa kättä”

Tartuntatautiasiantuntijat ovat väläytelleet, että epidemiatilanne olisi helpottumassa. Toisaalta on myös ennakoitu, että loppukevääseen osuisi vielä jonkinlainen tartuntahuippu. 

Asikaisen mukaan kirkko ei voi poikkeusaikoina unohtaa omaa perustehtäväänsä. 

– Jos esimerkiksi koronatilanne vielä kriisiytyisi, kirkon pitää pyrkiä hoitamaan ensisijaisesti omat tehtävänsä. Toisaalta jos yhteiskuntaa kohtaa kriisi, mikään taho ei voi hoitaa pelkästään omaa tonttiaan. Jos avunpyyntö tulee, kirkko tarjoaa auttavaa kättä.

Esimerkiksi Helsingissä seurakunta luovutti hiljattain työntekijöitään tilapäisavuksi Helsingin kaupungin päiväkoteihin ja seniorihoivaan.

Hautaamiset hoidetaan kaikissa olosuhteissa

Vainajien hautaaminen on hautaustoimilailla evankelis-luterilaiselle kirkolle uskottu yhteiskunnallinen palvelutehtävä, jonka hoitamiseen kirkon tulee varautua kaikissa oloissa. 

– Oulun seurakunnissa on rakennettu osaaminen ja infra niin, että velvoite pystytään hoitamaan. Nyt koronapandemian aikana olemme päässeet ihan käytännössä tekemään poikkeusoloissa toimimista, sanoo hautaustoimen päällikkö Tuomo Vuontisjärvi.

Poikkeusolosuhteisiin on varauduttu muun muassa miettimällä henkilökunnan riittävyys vainajien huoltoon eli kuljetuksiin, säilytykseen, siunaamiseen ja hautaamiseen. Myös hautaustoimen tehtävien priorisointi on mietitty. 

– Lähtökohta on, että oli kyseessä mikä kriisi tahansa, kirkko pystyy hoitamaan vainajien siunaamisen. Tarvittaessa esimerkiksi hautausmaiden hoito voidaan keskeyttää: nurmi saa kasvaa, jos pitää keskittyä kiireellisempiin tehtäviin.

Hautaustoimessa on harjoiteltu esimerkiksi tilannetta, jossa kylmätilat loppuisivat. 

– Nopea reagointi on osa valmiutta. 

Oulun seurakunnissa haudataan vuosittain 1200–1300 vainajaa. 

Viime vuonna hautaamisia oli hitusen enemmän, mutta Vuontisjärven mukaan kyseessä ei ollut mikään koronasta aiheutunut piikki tilastoissa. 

– Hautausten määrän lisääntyminen mahtuu normaalin vaihtelun rajoihin. Vuodet eivät ole keskenään samanlaisia.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää