Tuomiokirkkoon tehdään yhdessä lasihimmeli

Ei edellytä suurtakaan sorminäppäryyttä, vakuuttaa Kari Kisko, jonka ehdotuksesta seurakuntalaiset valmistavat Oulun tuomiokirkkoon suuren lasihimmelin. Himmelin teon aloitus siirtyy nyt myöhempään ajankohtaan.

Kari Kiskon ehdotuksesta Oulun tuomiokirkkoon kootaan porukalla ohuista lasiputkista himmeli.

Kullanvärinen lasinen himmeli näyttää kyllä aika upealta Oulun tuomiokirkossa, sanoo Kari Kisko.
Himmelistä tulee malliltaan perinteinen. Runko näyttää siltä, kuin päällekkäin olisi kasattu lukemattomia pieniä pyramideja.

Viiden sentin mittaisista lasiputken pätkistä koottuja tasasivuisia kolmioita valmistetaan niin monta, että himmelistä tulee puoli metriä leveä ja vajaat puoli metriä korkea.
Himmelin alareunaan valmistetaan oktaedrejä. Ne puolestaan ovat kuin kaksi pienenpientä pyramidia pohjistaan vastakkain yhdistettynä.

Kaikilla riittää sorminäppäryyttä

Jos edellä oleva kuvailu vaikutti monimutkaiselta niin ei hätää: Kisko vakuuttaa, että kuka tahansa voi tulla työpajaan osallistumaan ja todennäköisesti kokee myös onnistumisen iloa.

– Ei himmelin tekoon osallistuminen edellytä suurtakaan sorminäppäryyttä. Kannattaa tulla paikalle, nauttia yhdessäolosta ja yhteisöllisyydestä ja siitä, että saa edes jokusia putkenpalasia yhdistettyä. Himmelin runkoa – sitä isoa pyramidia – mahtuu tekemään kerrallaan vain muutama ihminen. Koristeeksi tulevia pienempiä osasia sen sijaan kukin osallistuja voi valmistaa sen minkä ehtii.

Valmiin himmelin Kisko on mitoittanut sellaiseksi, että se erottuu tarpeeksi, mutta ei kuitenkaan ole liian hallitseva kirkon keskikäytävällä roikkuviin kristallikruunuihin nähden.

– Jos tekijöitä tulee oikein paljon ja osia valmistuu yli tarpeen, voidaan kenties koota toinen himmeli, joka sijoitetaan jonnekin muualle tuomiokirkkoseurakunnan tiloihin, Kisko ehdottaa.

Kiskon himmeliharrastus virisi 30 vuotta sitten.

– Suurin osa on mennyt maailmalle, kotona on vain yksi.
Kiskon valmistama olkihimmeli on lahjoitettu muun muassa Ruotsin kuninkaalle.

Himmeleillä ja piparkakkutöillä oppia insinööreille

Himmelien teko oli parikymmentä vuotta tauolla, kunnes yliopistolla opettanut Kisko alkoi käyttää himmelien kokoamista harjoitusmuotona tulevien insinöörien kanssa.

– Opiskelijoiden kanssa olemme hioneet tiimityötaitoja myös esimerkiksi rakentamalla todella isokokoisia piparkakkutaikinasta valmistettuja töitä, Kisko kertoo.

Himmeleissä Kiskoa kiinnostaa se, että niissä on samaa kuin ristikoissa.

– Olen opettanut ristikoiden mitoitusta ja laskemista insinööriksi opiskeleville ja ristikot minulla ovat edelleen mielessä, Kisko hymyilee.

Hän painaa kolmionmallisen himmelinosan kärkeä kevyesti sormellaan:

– Kun tuosta painaa, niin minkälainen voima kohdistuu muihin sauvoihin? Miten rakenteet kuormittuvat?
Kisko alkaa selittää puristus- ja vetojännityksestä, mutta heti perään toppuuttelee: himmelityöpajoissa ei tarvitse ajatella lujuuksia, se puoli on hoidettu.

Lasihimmeliä oli tarkoitus koota maaliskuussa Keskustan seurakuntatalolla ja huhtikuussa Tuomiokirkon kryptassa, mutta työpajat siirtyvät koronatilanteen vuoksi myöhempään ajankohtaan.
Himmelityöpajan uudet päivämäärät ilmoitetaan aikanaan Rauhan Tervehdyksessä.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää