Oululaisten tekemä pääsiäismuna huudettiin Laukaaseen

Juhani Anttonen huusi itselleen Oulun tuomiokirkkoseurakunnan vapaaehtoisten taiteileman seitsenkiloisen pääsiäismunan.

Juhani Anttonen pääsiäinen

Juhani Anttonen lähti liikkeelle kotipihastaan Laukaassa kiirastorstaiaamuna ennen seitsemää. Edessä oli ajomatka Ouluun noutamaan hänen hyväntekeväisyyshuutokaupassa huutamaansa pääsiäismunaa.

Anttonen ei ole pitkästä automatkasta moksiskaan.

– Hyvä tiehän tässä on Jyväskylän ja Oulun välissä. Ja tulipa hyvä tauko halkoholismiini, hän toteaa naurahtaen ja kertoo klapikoneen ääressä kuluvan paljon aikaa.

Oulun tuomiokirkkoseurakunnan vapaaehtoisten tekemä ja koristelema 7-kiloinen muna vaihtoi omistajaa 600 euron hintaan. Myyntihinta ohjataan World Visionille tukemaan Ukrainasta Romaniaan ja Moldovaan pakoon lähteneiden lasten kouluttautumista.

Entinen ilmavoimien mies ja nykyinen maanviljelijä kertoo koettaneensa huutaa myös viime vuonna huutokaupattua munaa itselleen.

– Nyt sain jo hyvissä ajoin vinkin Karilta uudesta huutokaupasta.

Munan pääsuunnittelija Kari Kisko onkin Anttosen vanha tuttu, ja heitä yhdistää kiinnostus avaruuslentoihin. Sen tiimoilta on matkailtu aikanaan muun muassa Baikonurin avaruuskeskuksessa Kazakhstanissa, mistä miehillä riittääkin juttua.

Kisko kertoo, että tämän vuoden pääsiäismunan kuviointiin saatiin inspiraatiota ukrainalaisessa Kolomyrin kaupungissa sijaitsevasta pääsiäismunaa juhlistavasta Pysanka-museosta. Kuva museosta oli tullut vastaan sosiaalisessa mediassa.

– Museon maamerkkinä toimii 14-metrinen pääsiäismuna ja museossa on 10 000 maalattua pääsiäismunaa, hän kertoo.

Juhani Anttonen pitelee pääsiäismunaa, jota olivat luovuttamassa sen tekoon osallistuneet Helvi Klemetti, Kari Kisko ja Erja Ollikainen.

Kauniita koristeluja olivat tekemässä Helvi Klemetti ja Erja Ollikainen. Klemetti kertoo käyttäneensä esimerkiksi tähtikuvion tekemisessä kangasmuotteja. Muna maalattiin sokerivedellä ja elintarvikeväreillä.

Uuden munanomistajan innostus pääsiäismuniin voi osin selittyä verenperintöllä, sillä Anttosen äidin suku tulee Karjalasta.

– Vaimo on myös lähtöisin Venäjältä, Anttonen lisää.

Fazerin suklaasta tehty muna säilyy ohjeiden mukaan kolme kuukautta. Neljän lapsen isoisä kuitenkin luulee, ettei se pysy ehjänä niin kauaa.

– Pitääkin kysyä Karilta, miten tämän saa parhaiten palasiksi, hän tuumii.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää