Yksinkertainen elämisen tapa on nyt perheissä valttia

Säännöllinen arkirytmi ja yksinkertaiset asiat voivat olla valtavia voimavaroja, toteaa Oulunsalon kappalainen Jukka Joensuu.

Parisuhdetyötä Oulun seurakunnissa tekevä Jukka Joensuu tiedostaa, että tämänhetkinen poikkeustilanne aiheuttaa haasteita perheissä.  Lasten koulunkäynti kotona ja vanhempien töiden järjesteleminen eivät välttämättä suju kitkatta.

Säännölliset elämäntavat ovat nyt tärkeitä.

– Arjen rytmittäminen auttaa. Lukujärjestykset ovat tarpeen.

Kun useat harrastukset ovat tauolla, yksinkertainen elämäntapa nousee aikaisempaa suurempaan arvoon.

– Kotona ja lähiympäristössä touhuilua on tavallista enemmän. Nyt on mahdollista tehdä asioita, joita ei ole tullut aikaisemmin tehtyä. Annetaan luovuuden kukkia.

– Perheessä olevien myönteisten asioiden korostuminen ja korostaminen antavat hyvää energiaa.

Ristiriitojen sovittelu vaatii nöyryyttä

Yhteisen ajan lisääntyminen voi johtaa myös siihen, että perheen sisällä käsittelemättä jääneet asiat purskahtavat pintaan. Riitely ja ristiriidat lisääntyvät.

Mikäli asiat kyetään käsittelemään, tämä voi olla hyväkin asia, toteaa Jukka Joensuu. Toinen vaihtoehto on, että riidoista seuraa entistä vahvempi poteroituminen.

Ainoa toimiva lääke on puhuminen. Kun asiat ovat solmussa, on hyvä tiedostaa, mistä ristiriidat pohjimmiltaan kumpuavat. Taustalla on yleensä tunne siitä, ettei ihminen ole tullut nähdyksi ja kuulluksi.

– On tärkeää, että jokaisella on mahdollisuus ilmaista, miltä hänestä tuntuu.

Asioista puhuttaessa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, kuinka niitä sanoittaa. Vanhemmilla on tässä suuri vastuu. Sen sijaan, että ilmoittaisi ykskantaan kuinka asiat ovat, kannattaa siis kertoa tunteistaan.

– Tähän vaaditaan meiltä jokaiselta nöyryyttä.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää