Kolumni: Sinun vuoksesi minä uskon

Katson sinua, isä. Olet harmaantunut, mutta silti olet komea! Olet laihtunut ja se huolestuttaa minua.

En voi olla miettimättä, oletko sairas. Entä, jos olet – etkä halua huolestuttaa minua ja siksi jätät kertomatta?

Työnnän ajatuksen pois.

Matkaamme yhdessä Kittilään, äitini juurille hautajaisiin. Olen niin kiitollinen, että saamme olla yhdessä.

Monta tuntia autossa istuen, kirkon penkissä vierekkäin. Saan säestää sinua, kun laulat.

Ajattele, että olit niin nuori, alle 25-vuotias, kun me jäimme kahden.

Sinä halusit olla minun kanssani. Jäit yksinhuoltajaksi 3-vuotiaalle tyttärellesi ja me kasvoimme yhteen.

Kun ikävöin äitiä, kehuit aina häntä. Sanoit, miten kaunis hän on ja totesit, että kyllä hän sieltä vielä joku päivä tulee.

Pörrötit tukkaani ja kaappasit kainaloon.

Keitetäänpä oikein hyvät kahvit, sanoit.

Löysit minulle uuden äidin, joka oppi rakastamaan minua. Sain teidän rakkautenne myötä elämääni siskoja ja veljen, joita ilman olen vain puolikas.

Ja silti isä, sinä merkitset minulle eniten. Ihmekö tuo, suhteeni sinuun on kaikkein pisin ihmissuhteeni. Se on kestänyt jo yli 52 vuotta.

Sinulle minä kerroin, kun minulla alkoi kuukautiset. Sinulle soitin, kun nukahdin rattiin tai kun ystävä kuoli.

Sinä tulet mieleeni aina, kun minulle tapahtuu jotakin tärkeää. Sinä haluat tietää, mitä minulle kuuluu. Sinun puujalkavitsisi tuovat minulle turvaa.

Onneksi rakkaus ei ole mikään laari, josta toiselle antamalla toiselle jäisi vähemmän. Päinvastoin, mitä enemmän rakastaa, sitä enemmän riittää rakkautta myös muille.

Sinun vuoksesi, isä minä olen myös kristitty.

En kestäisi ajatusta siitä, että sinua ei enää ole. Uskon, että sinun vuoksesi näen myös Jumalan lempeänä, rakastavana Isänä.

En ankarana ja tuomitsevana, vaan armollisena. Sellaisena, joka on täynnä rakkautta.

Hyvää isänpäivää, isä! Ja hyvää isänpäivää, Taivaan isä!

Kirjoittaja on Oulun seurakuntien viestintäjohtaja