Pekka Mikkola | Pari neuvoa tuoreille ja tuleville eläkeläisille

”No miltä on alkanut tuntua?”
”Onko ollut ikävä töihin?”
”Oletko keksinyt tekemistä?”

Näihin kolmeen kysymykseen, hiukan eri tavoin muotoiltuna, olen vastannut muutaman viime kuukauden aikana monta kertaa.

Vastaukset menevät tiivistetysti näin:

Hyvältä.
Ei.
Kyllä.

Jäin virallisesti eläkkeelle elokuun alussa. Olen nyt yksi 1,7 miljoonasta. Sen verran Suomessa on eläkeläisiä, ja lisää tulee.

Moni asia, johon aiemmin ei ole ollut aikaa, näyttää nyt mahdolliselta. Muutaman kuukauden kokemuksella voin kuitenkin antaa jo yhden neuvon: lähde liikkeelle rauhallisesti.

Kaikkea sitä työn ulkopuolista, mitä ei ehtinyt työelämässä, ei näköjään ehdi eläkeläisenäkään. Suunnitelmat kannattaa rakentaa vähemmän kunnianhimoisesti, kiirehtiä hitaammin.

Nautintoa ei kannata hätäilemällä pilata.

Senkin olen huomannut, että meitä tuoreita eläkeläisiä on moneksi. Kolmas elämänvaihe ei aina heti maistukaan odotetun hunajaiselta. Joillakuilla töiden lopettamista on seurannut hämmennys.

Osui silmiin, että Oulun tuomiokirkkoseurakunta kutsuu vasta eläkkeelle jääneitä marraskuussa muutaman päivän leirille. Sen aikana pohditaan, mitä uusi elämänvaihe merkitsee ja mitä elämässä voisi alkaa tehdä.

Leirille en itse hakeudu, mutta sen järjestäminen on varmasti syntynyt aidosta tarpeesta. Muutoshan on lopulta raju: yhteisö, joka on ollut ympärillä vuosien, jopa vuosikymmenten ajan, jää taakse.

Tuttuja, tärkeitä ihmisiä ei näe niin kuin ennen. Moni pelkää ja kokeekin yksinäisyyttä. Tulot kutistuvat.

Ja pidemmän päälle erilaisten uusien vaivojen ja kolotusten ilmaantumista ei voi välttää.

Samaan aikaan luodaan kuvaa, että eläkeläisen kuuluu olla menevä ja tarmokas. Tuoreessa matkailumainoksessa eläkeläinen harrastaa päivällä vuoristovaelluksia ja bailaa illalla harmaa letti liehuen.

Joillekin se sopii, rauha heille.

Harvemmin nykyhetken mainonnassa näkee vaikkapa sitä onnellista eläkeläistä, joka täyttää ristisanoja sohvalla ja antaa itsensä uinahtaa päikkäreille, kun siltä tuntuu.

Mutta ei sohvallekaan kannata jämähtää.

Tämän lehden sivuilta näkee sen ylenpalttisen annin, jota Oulun seudun seurakunnat tarjoavat.

Voi mennä mukaan vain olemaan tai aktiivisesti vaikka vapaaehtoisena osallistumaan. Joskus kannattaa mennä myös sellaiseen tilaisuuteen tai tapahtumaan, johon ei koskaan ajatellut menevänsä.