Naapuriapu toimii Lumijoella

Pieni teko meiltä voi olla jollekulle iso apu. Tällä asenteella lumijokisesta Karjalaisen perheestä lupauduttiin mukaan avuntarjoajiksi, kun seurakunta sellaisia etsi.

– Haluamme olla avuksi. Kaikilla ei ole tukiverkostoja lähellä, tietää perheen äiti Sarianne Karjalainen. Myös perheen isä Mikko sekä teini-ikäiset Nella ja Fanni-Lotta ovat valmiina käymään kaupassa tai muilla asioilla.

– Totta kai vältämme turhia vuorovaikutustilanteita ihmisten kanssa nyt itsekin, mutta niin kauan kuin olemme terveitä, pystymme auttamaan heitä, joille liikkuminen kaupoissa on nyt erityisen riskialtista.

”Muistamme, kuinka hyvältä tuntui itse saada tukea”

Auttamisen paikkoja Karjalaisen perhe on nähnyt ympärillään jo ennen tätä koronaviruksen mukanaan tuomaa poikkeustilannetta.

– Auttamishalu syntyy viimeistään silloin, kun kuvittelee itsensä toisen asemaan: entä jos oma perhe olisi avun tarpeessa.

Sarianne Karjalainen kertoo perheen tarjonneen kaupassakäyntiapua tähänkin mennessä, esimerkiksi silloin kun naapurissa taikka työkaverin perheessä on oltu sairaana.

– Nyt auttamiseen on yhtäkkiä vielä tavallista enemmän aikaa. Kun lasten harrastustoiminta on toistaiseksi tauolla, kiire loppui kertaheitolla.

Lumijokea Sarianne Karjalainen kuvaa kunnaksi, jossa asukkaat ovat hyvällä tavalla kiinnostuneita toisten asioista.

Kahdeksan vuotta sitten Karjalaiset saivat itse olla naapuriavun kohteena.

– Tyttäremme syntyi kuolleena. Siinä kriisissä, surun ja hautajaisjärjestelyjen keskellä, tuntui mieltä lämmittävältä kun ruokaa toivat naapurit ja jopa ihmiset, joita emme kovin hyvin edes tunteneet.

– Muistamme vielä, kuinka hyvältä kanssaihmisiltä saatu tuki tuntui.

Ostokset ja kuitti apua tarvitsevan ovelle

Auttajat ja apua tarvitseva sopivat käytännön järjestelyistä keskenään. Yhteystiedot saa Lumijoen seurakuntaan lastenohjaaja Silja Pihlajaniemeltä.

– Varmaankin se menee niin, että me saamme ostoslistan puhelimitse. Kauppareissulla käytyämme jätämme ostokset ja kuitin kassissa avuntarvitsijan ovelle. Hän sitten maksaa ostoksensa tilillemme.

 


Sarianne Karjalainen uskoo, että apua pyytävät eivät käytä tällaista luottamusta väärin.
– Joka apua pyytää tuskin jättää maksamatta, näin uskon. Ei ole käynyt mielessäkään, että joku ei ostoksiaan maksaisi.

Kun apua on tarjolla, ei ole pakko sinnitellä yksin

Yhtään asiointireissua Karjalaiset eivät vielä ole tehneet.

– Tällainen mahdollisuus on vielä aika tuore asia eivätkä tästä kaikki taida edes tietää vielä. Ja ehkä kyse on myös siitä, että ihmisten kotivara on riittänyt näihin päiviin saakka.

– Mutta uskoisin, että avunpyyntöjä alkaa tulla, eiköhän tämä poikkeustila jatku vielä pitkään, Sarianne Karjalainen arvelee.

– Meillä suomalaisilla on pärjäämisen kulttuuri. Haluamme pärjätä kaikessa omin voimin, pelkäämme olevamme vaivaksi.

– Tämänkaltaista sisukkuutta ja sinnikkyyttä saisi nyt höllentää pari pykälää ja hoksata, että apua on tarjolla.

Poikkeusoloissa kansa punnitaan, näin on korona-aikaa joku kuvaillut. Sarianne Karjalainen on samoilla linjoilla:

– Toivottavasti jokainen katsoo omaa napaa kauemmas ja noudattaa viranomaisten antamia ohjeita. Sosiaalisia kontakteja pitää vähentää nyt ihan kaikenikäisten.

Haluatko auttaa? Tarvitsetko apua? Ota yhteyttä Lumijoen seurakuntaan: 044 775 0601 tai silja.pihlajaniemi@evl.fi


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää