Kun kotonaolo alkaa kyllästyttää, Maija ja Jukka lähtevät ookaamaan

Temmesläinen Maija Littow tekee ajankuluksi kotiaskareita ja käsitöitä. Ulkoilemaan pääsee onneksi kotipihassa ja ajankuluksi voi myös vaikka pelailla Rummikubia Jukka-puolison kanssa.

Maija ja Jukka Littow

Myös iäkkäät voivat lähitulevaisuudessa – ulkona ja turvavälejä noudattaen – tavata muita ihmisiä. Tähän suuntaan sosiaali- ja terveysministeriö sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos aikovat pian höllentää yli 70-vuotiaille annettuja korona-ajan toimintaohjeita.

Temmesläistä Maija Littowia tieto ilahduttaa, vaikka läheisten halaamista pitää vieläkin odottaa.

Maaliskuun 19. päivästä saakka hän on vältellyt liikkumista kodin ulkopuolella ja lähikontakteja ihmisiin – juuri kuten valtioneuvosto yli 70-vuotiaita suomalaisia ohjeisti.

Elämä karanteeninomaisissa oloissa ei kuitenkaan ole tuntunut hankalalta.

– Aika on kulunut hyvin. Kotona riittää tekemistä niin sisällä kuin ulkona, varsinkin näin keväällä.

Kangaspuiden ääressä hengähdystauko koronauutisointiin

Myös kutominen kangaspuilla on ollut hyvä henkireikä. Aina kun television välittämä jatkuva koronauutisointi on alkanut tuntua raskaalta, Maija Littow on kiivennyt portaat yläkerran kangaspuille.

– Lapsenlapselle valmistui kauniit rantuiset matot, Kristiina valitsi itse värit.

– Käsitöiden tekeminen on ihan mukavaa hommaa. Tekemisen vauhti on hidastunut sitä mukaa kun ikää on tullut, mutta ei tämän ikäisen enää tarvitsekaan olla niin tekevä.

 Pienellä autoilureissulla saa etäisyyttä kotioloihin

Televisiosta Maija Littow on ajankuluksi seurannut muutamia sarjoja. Radio sen sijaan on auki lähinnä vain sunnuntaiaamuisin, jumalanpalvelusten aikaan.

– Yhtenä sunnuntaina katselin tietokoneen välityksellä lähetyksen Temmeksen kirkosta. Oli niin kotoisaa kuunnella saarnaa omasta kirkosta.

Puoliso Jukka Littowin kanssa on ajankuluksi pelattu Rummikub-peliä, ulkoiltu ja tehty kodin askareita.

– Ulkoilemaan meillä on helppo lähteä, kun asumme ihan metsän reunassa.

– Ja silloin kun olemme halunneet päästä irtautumaan kotioloista, olemme Jukan kanssa lähteneet ookaamaan autolla tien päälle.

”Kaikki ovat koronan vuoksi varpaillaan”

Kylällä käynti on vähentynyt ja lapsia perheineen ei ole voinut tavata aikoihin kunnolla, Littow summaa korona-arkeaan.

Littowit ovat molemmat yli 80-vuotiaita.

– Lapset ovat pääosin toimittaneet kauppa-asiat. Jonkin verran olen käynyt lähikaupassa aikaisin aamulla itsekin, riskiryhmäläisille tarkoitetulla vuorolla, Littow kertoo.

– On ollut ihan mukava nähdä siellä temmesläisiä, edes turvaetäisyyden päästä. Koska kaikki ovat nyt koronan vuoksi varpaillaan, porisemaan ei pysähdytä, moikataan vaan.

Tyttärien perheitä on jo kova ikävä

Tyttäriä perheineen Maija Littow ikävöi.

Kuuteen tyttäreen pidetään yhteyttä soittelemalla ja tyttärien perheisiin ollaan yhteyksissä myös videopuheluilla.

– Lapsenlapsia ja lapsenlapsenlapsia ei ole nähty kunnolla moneen kuukauteen. Muutaman kerran ovat ohimennen pihassa poikenneet.  Tyttäret varovat kovasti tulemasta meille sisälle. Joskus olen laittanut kahvipöydän ulkoeteiseen, että saavat siitä ottaa kun poikkeavat tässä pihassa.

Suoranaista pelkoa Littow ei vielä ole koronan vuoksi kokenut, mutta hän sanoo miettineensä, onko tällaisella maailmanlaajuiseksi levinneellä virustaudilla jokin tarkoitus.

– Onko korona meille muistutus esimerkiksi siitä, että maailma on mennyt liian joutuin suuntaan, joka ei ole aina niin hyväkään.

 

Maija ja Jukka Littow ovat korona-aikana voineet ulkoilla omassa pihassa.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää