Lapset ja nuoret Thaimaan luterilaisen kirkon Rauhan seurakunnasta ovat tulleet iloisina Kirsi Salmelan ympärille.

Terveisiä maailmalta: Koskaan en ymmärrä kokonaan tätä maata

11.6.20

Lähetystyöntekijä Kirsi Salmela Thaimaasta sanoo, että työssä onnistumisen näkee siinä, kun lapset alkavat unelmoida tulevaisuudesta. Silloin heissä on alkanut elää kallisarvoinen tulevaisuudenusko.


Riitta Hirvonen Kirsi Salmelan arkistokuvia

ASUN THAIMAAN pääkaupungissa Bangkokissa kerrostalon 20. kerroksessa. Talossa on yhteensä 38 kerrosta.

Ikkunastani näkyy paljon muita korkeita taloja, kauppakeskuksia, kouluja, hotelleja. Näen myös taloyhtiöiden uima-altaita.

Bangkokissa on vihreyttä talojen keskellä. Viheralueita on myös talojen parvekkeilla ja taloyhtiöiden tasanteilla.

Bangkok on miljoonakaupunki. Täällä asuu 8-12 miljoonaa asukasta riippuen vuodenajasta. Pikatiellä liikenneketju ei tunnu koskaan katkeavan.

 

SUOMESSA KASVIOMASKIT ovat olleet tänä keväänä uusi asia. Täällä niitä on käytetty jo ennen viruksen leviämistä. Monena aamuna ensimmäisiä kännykästä katsottavia asioita on ilmanlaatumittarin lukema. Sen perusteella tiedän, laitanko maskin naamalleni.

Aina ei tarvitse katsoa mittariakaan, sillä vilkaisu ikkunasta ulos riittää kertomaan, että ilmansaasteita oli ihan liikaa.

 

TULLESSANI TÄNNE Suomen Lähetysseuran lähetiksi olin luonnollisesti nuorempi, minulla oli vähemmän kielitaitoa ja kulttuurin ymmärrystä. Kaikki oli uutta ja ihmeellistä.

Työvuosieni aikana olen oppinut todella paljon ja kasvanut tässä maassa. Monesta alussa ihmetellen katsomastani asiasta on tullut itsestäänselvyys: noinhan sen tuleekin olla.

Mutta jokainen vuosi opettaa myös käsittämään paremmin sen, että en tule koskaan ymmärtämään kaikkea thaimaalaisuudesta.

Täällä asuminen on muuttanut minua antamalla näkökulmia siihen, kuinka erilaisissa oloissa tällä maapallolla elämme, mutta perustarpeet ovat meillä kaikilla samat.

Kaikkialla me voimme päättää millä tavoin tahdomme suhtautua lähimmäisiimme.

 

YKSI OSA työtäni on kehittää Thaimaan luterilaisen kirkon nuorisotyötä sekä olla mukana diakoniassa, muun muassa kummilapsityössä.

Lapset ja nuoret ovat samanlaisia joka puolella maailmaa. Kännykkäpelit ja sosiaalinen media kiinnostavat kaikkialla.

Näen työssäni lasten ja nuorten kehittymistä, mutta myös sen, että aina tulee uusi lapsi, joka tarvitsee apua ja tukea.

Thaimaassa on suuret varallisuuserot, jotka jakavat kansaa monin tavoin. Ne eriarvoistavat mahdollisuuksia edetä elämässä. Raha sanelee muun muassa mahdollisuudet opiskella ja päästä hyvän terveydenhoidon piiriin.

 

THAIMAA NÄYTTÄYTYY turisteille lomaparatiisina ­– ja sitä maa onkin – mutta ongelmana on myös ihmiskauppa ja seksiturismi.

Mukdahanin seurakunnassa, jossa myös teen työtäni, puhutaan lapsille ja nuorille avoimesti näistäkin asioista.

Mukdahanin kaupunki on yksi niistä paikoista, jotka toimivat ihmiskaupan ja huumeiden väliasemina. Rajan yli tulee päivittäin satoja ihmisiä, jotka päätyvät ihmiskaupan alaiseen työhön.

Lapsille kerrotaan seurakunnassa, mitä oikeasti tarkoittaa houkuttelu ”hyvästä työdiilistä kaupungissa”. Lapsia varoitetaan menemästä tiettyihin paikkoihin tiskaajiksi, koska illan päätteeksi henkilökunta myydään asiakkaiden käyttöön.

Elämä sinänsä ja työn tekeminen Thaimaassa on auttanut ymmärtämään, kuinka etuoikeutettuja me Suomessa olemme. Meillä on ilmainen koulutus ja sosiaaliturva, joka ottaa kopin, kun tarvitsemme apua.

 

Rauhan Tervehdys kertoo viisi tarinaa lähetystyöstä eri puolilta maailmaa:

Lue lähetystyöntekijä Ilse Paakkisen elämästä Hongkongissa

Lue Anna Holmströmin tarina Tansaniasta

Lue Aaro Rytkösen terveiset Omanista

Lue Maria Vuorman elämästä Papua-Uusi-Guineassa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Kirkko ja usko Yleinen