Konkari palasi papinhommiin Muhokselle

Seitsemän vuotta eläkkeellä ollut Pekka Kyllönen on viettänyt talven tutuissa hommissa Muhoksen seurakunnan kappalaisena.

Pekka Kyllösen jäätyä eläkkeelle Muhoksen kappalaisen virasta talvet ovat kuluneet pääosin etelän lämmössä. Koronapandemia muutti kuitenkin tilanteen.

Nyt seitsemän vuotta eläkepäiviä viettänyt Kyllönen työskentelee seuraajansa Tarja Pyyn sijaisena aina toukokuun alkupuolelle saakka.

– Hyvä että tuli muuta ohjelmaa, koska emme ole päässeet matkustamaan, kertoo myös Pyhälle maalle tehtyjen matkojen ryhmänjohtajana toiminut Kyllönen.

Tuntuma papintöihin on pysynyt yllä eläkevuosina, sillä Kyllönen on ollut loma-aikojen tuuraajana myös Utajärven seurakunnassa.

Konkaripastori harmitteleekin nuorten teologien puolesta sitä, että he eivät saa pappisvihkimystä heti valmistuttuaan, vaan heillä pitää olla tiedossaan vähintään kuuden kuukauden mittainen työpesti vihkimyksen saadakseen. Siksi tuuraajina näkyy niin paljon eläkkeellä olevia pappeja.

Muhoksella Kyllösen vastuualueena on vanhus- ja diakoniatyö. 28 vuotta seurakunnassa työskennelleenä hänellä on ikäihmisten joukossa paljon tuttuja.

Korona on tuonut mukanaan uusia työtapoja kokeneelle papille.

– Yksilökohtaiseen toimintaan on panostettu, viety kotiin tervehdyksiä ja oltu yhteyksissä puhelimitse. Syksyllä vietettiin palvelutaloissa ehtoollista ulkona.

– Maski, etäisyys ja käsihygienia, kyllä se toimii. Rokotustahti näyttää onneksi kiihtyvän, kertoo juuri koronarokotteen saanut Kyllönen.

Oikeastaan työpestissä on vain yksi huono puoli.

– Eläkkeellä ollessa olen oppinut ottamaan päiväunet, nyt ei joka päivä sellaisille pääsekään, Kyllönen naurahtaa.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää