Jukka Kolmonen seisoo ja katsoo kameraa taustallaan Oulun tuomiokirkko.

”Kunnioitus esivaltaa kohtaan ei murene, vaikka olisi tarpeen tullen kriittinen poliittisia päätöksiä kohtaan”

2.3.21

Moni suomalainen ei halua kirkon sekaantuvan politiikkaan. Jukka Kolmosen ja Henni Alavan mukaan kirkon kannattaa ottaa paikkansa yhteiskunnallisessa keskustelussa.


Teksti: Riitta Hirvonen . Kuvat: Sanna Krook .

Kuinka usein sinulle on sanottu, ettei papin kuulu sekaantua politiikkaan, pastori, Oulun kaupungin valtuutettu Jukka Kolmonen?

– Vain kerran jyrkin äänenpainoin. Yleensä asiaa on kommentoitu myönteisesti.

Kolmosen kokemaa hyväksyvää asennetta voisi hämmästellä, sillä moni suomalainen haluaa työntää kirkkoa pois poliittisen keskustelun areenoilta.

Kriittisyys ei tarkoita kunnioituksen puutetta

Puhuttaessa kirkosta ja politiikasta päädytään usein mainitsemaan Paavalin toteamus esivallan kunnioittamisen tärkeydestä. Paavali kehotti kristittyjä suostumaan esivallan alaisuuteen.

Kolmosen mielestä tätä toteamusta ei pidä tulkita kehotuksena pitää kirkko erillään yhteiskunnallisesta keskustelusta.

– Esivallan kunnioittamista ei murenna se, että on tarpeen tullen kriittinen poliittisia päätöksiä kohtaan, hän sanoo.

– Aivan liian harvoin esimerkiksi medioissa on kirkon työntekijöiden näkemyksiä vaikkapa vanhusten hyvästä hoidosta. Minä kannustan heitä yhteiskunnallisiksi vaikuttajiksi.

– Kirkkoa arvostellaan julkisuudessa paljon, mutta samalla siihen luotetaan. Diakoniatyöntekijät nähdään elämän nurjan puolen asiantuntijoina.

– Olen ollut 13 vuotta mukana politiikassa eikä kirkon rooli yhteiskunnallisena vaikuttajana ole tänä aikana ainakaan lisääntynyt, Kolmonen arvioi.

Myös hiljaa oleminen on kannanotto.

Neutraalius ei toteudu hiljaa olemalla

Helsinkiläinen antropologi, Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori Henni Alava kyseenalaistaa ajatuksen, että olisi olemassa itsestään selvät ja toisistaan erilliset uskonnon ja politiikan tontit.

– Keskustelua siitä, mikä uskonnon paikka on yhteiskunnassa ja ihmisten elämässä voi kuvata jopa universaaliksi, kuvailee Alava, joka on väitellyt kirkkojen roolista Pohjois-Ugandan sodan jälkeisestä tilanteessa.

– Jos kirkko pyrkii ensisijaisesti olemaan suututtamatta ketään, on se silloinkin poliittinen vaikuttaja.

– Myös hiljaa oleminen on kannanotto. Jonkin asian hiljainen hyväksyminen voi olla se kaikkein tehokkain keino käyttää valtaa, Alava sanoo.

Henni Alava kyseenalaistaa ajatuksen, että olisi olemassa itsestään selvät ja toisistaan erilliset uskonnon ja politiikan tontit.

Jos puheoikeutta rajataan, kenen etu se on?

Suomalaisessa keskustelussa uskonnosta ja politiikasta vedotaan usein Martti Lutherin niin kutsuttuun kahden regimentin oppiin, jonka mukaan kirkon tulisi olla uskollinen esivallalle. Alava kehottaa tarkastelemaan, minkälaisissa tilanteissa oppiin vedotaan. Hän kysyy, kenen etua siihen vetoaminen milloinkin palvelee.

– Globaalin kristinuskon näkökulmasta Lutherin teologia on aika marginaalista eikä pidä olettaa että Lutheriin viittaminen vakuuttaa nykykirkon jäsenet.

Alava hoputtaa kirkkoa tekemään itsensä yhä merkityksellisemmäksi toimimalla rohkeasti ruohonjuuritasolla.

– Keitä seurakunnnissa ovat ne, jotka ovat yksin ja joilla on liian heikot turvaverkot? Keillä on liian vähän mielekästä tekemistä?

– Monista mielipide-eroista huolimatta tärkeimmät arvot ovat kristityille yhteisiä. Käsitys tästä voisi vahvistua, jos kaikki kirkkoon yhteyttä kaipaavat saisivat seurakunnissa kannatella lähimmäisiään ja tulla samalla itse kannatelluiksi.

–Tällainen radikaali lähimmäisyyden politiikka on itselleni kristillisen sanoman ytimessä. Sen rinnalla pienet puoluepoliittiset väännöt ovat täysin toissijaisia.

Mikä regimenttioppi?
Regimenttioppi on luterilaisten käsitys Jumalan kahdesta erilaisesta tavasta toimia maailmassa: toisaalta yhteiskunnan ja esivallan välityksellä ja toisaalta kirkon kautta.
Regimenttioppia on tulkittu ja yhä tulkitaan eri tavoin.
Tulkintaerot ilmenevät vastauksissa kysymykseen: Pitäisikö kirkon keskittyä pelkästään sen hengelliseen perustehtävään eli pysyä erossa yhteiskunnallisista asioista vai pikemminkin osallistua aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun ja vaikuttamiseen?
Regimenttioppia voidaan haastaa esimerkiksi kysymällä, onko maallisen ja hengellisen erottaminen toisistaan mielekästä.

Anna palautetta jutusta

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Kirkko ja usko