Kaksi nuorta naista maskit kasvoillaan seisoo kirkossa ja katsoo kameraan päin.

Kaksivuotinen isoskoulutus tuottaa ”tosi-isoja” myös Limingassa

3.6.21

Oona Heikkinen ja Enni Järvelä kertovat isostoiminnan tarjonneen yhdessäoloa ja uusia ystäviä. Limingassa isostoiminta yhdistää myös kirkonkylän alueen ja Tupoksen nuoria saman katon alle.


Teksti: Teemu Kangas . Kuvat: Teemu Kangas .

Kevätaurinko hellii Limingan vanhan kirkon keltaista seinää ja raollaan oleva takaovi päästää ulkoilmaan tunnelmallisen gospelmusiikin kajahduksen.

Nuoret ovat täyttäneet kirkon eturivin penkit ja heidän kaksivuotinen isoskoulutuksensa huipentuu uuteen titteliin. Heidät siunataan Limingan seurakunnan ”tosi-isoiksi”.

Liminkalaiset Oona Heikkinen ja Enni Järvelä kehuvat isostoimintaa ja arvelevat juuri rippikoulun vaikuttavan positiivisesti nuorten käsityksiin seurakunnan tarjoamasta toiminnasta.

Heikkinen opiskelee Oulussa IB-lukiossa ja harrastaa isostoiminnan lisäksi myös ratsastusta. Oman rippileirinsä hän kävi Törmälän tilalla Siikajoella.

Järvelä opiskelee OSAOssa sosiaali- ja terveysalaa Kontinkankaalla ja toimii partiossa vartionjohtajana. Rippileirinsä hän kävi Lapiosalmella Posiolla.

Mikä innosti isostoimintaan?

Järvelälle isoseksi lähteminen oli itsestään selvä asia jo ennen omaa riparia. Heikkinen puolestaan inspiroitui omista isosistaan ja erityisesti heidän tiiviistä ryhmähengestään.

– Hyvä isonen on helposti lähestyttävä, huomioi muut ja antaa tarvittaessa tukea, määrittelee Järvelä.

– Mutta osaa myös heittäytyä ja olla rento, lisää Heikkinen.

Nuoret tietävät, että oma isonen toimii usein rippikoululaiselle esikuvana ja lähimpänä linkkinä seurakunnan toimintaan.

Korona-aikaa ovat sävyttäneet kokoontumisrajoitukset ja yhteisiä tapaamisia on välillä jouduttu perumaan kokonaan. Tästä huolimatta nuoret kertovat isostoiminnan tarjonneen yhdessäoloa ja uusia ystäviä. Lisäksi Limingassa isostoiminta yhdistää kirkonkylän alueen ja Tupoksen nuoria saman katon alle, mistä molemmat tytöt iloitsevat.

Isostoiminta johdattaa aikuisuuteen

Limingan seurakunnan kokeneemmat isoset ovat ehtineet tehdä monenlaista, kuten käydä hengellisellä reissulla Taizéssa Ranskassa.

Tilaisuuden päätteeksi seurakunnan nuorisotyöohjaaja Kirsi Junnonaho kertoo koulutuksensa päättävälle katraalle isoisuuden yhdistävästä voimasta.

– Isosuus voi yhdistää läpi elämän, hän toteaa.

Anna palautetta jutusta

PS: Haluaisitko sinä kirjoittaa, kuvata tai kuvittaa Rauhan Tervehdystä? Ota yhteyttä Elsi Salovaaraan p. 044 5626 447.

Lue lisää aiheesta:

Kirkko ja usko Limingan seurakunta