Kahvimukia pitelevä käsi, taustalla juttelevia ihmisiä.

Kuinka päästä aitoon yhteyteen toisen kanssa?

7.9.21

Sairaalapastori Juha Kyllönen kertoo, mitä hyvään vuorovaikutukseen tarvitaan.


Teksti: Marita Ahlgren . Kuvat: Pixabay .

Jokainen meistä on kokenut hetken, jolloin olemme yrittäneet kertoa jotain tärkeää, mutta huomanneet ettei meitä oikeasti kuunnella.

Miksi näin käy? Mikä estää aidon vuorovaikutuksen ja mitä sen syntymiseksi tarvitaan?

Sivuutetuksi tuleminen loukkaa, turhauttaa ja aiheuttaa pettymyksen tunteita, tietää sairaalapastori Juha Kyllönen.

Jotta kohtaaminen olisi aito, se edellyttää aina pysähtymistä.

– Kun kysymme toiselta, mitä hänelle kuuluu, meidän kannattaa keskittyä juuri nimenomaiseen hetkeen.

– Silloin kuuntelemme, mitä toisella on sanottavaa eikä meillä ole kiire vyöryttää esille omia asioitamme.

Rauhoita itsesi toisen äärelle

Ystävyyssuhteessa läsnäolo on erilaista kuin suhteessa, jossa toinen on auttaja ja toinen autettava.

– Auttaja keskittyy siihen, mitä autettava haluaa hänen kanssaan jakaa. Ystävyyssuhteet sen sijaan edellyttävät vastavuoroisuutta. Kummankin on oltava vuorotellen kuuntelijana.

Aina läsnäolo ei ole arjen kiireiden keskellä helppoa.

– Kukaan ei ole koko ajan valmis syvällisiin kohtaamisiin. Mutta silloin kun siihen on tarvetta, oman mielen rauhoittaminen esimerkiksi hengitykseen keskittymällä auttaa.

– Kristitylle tämä hetki voi tarkoittaa lyhyttä rukousta: sen muistamista, kenen varassa elän ja teen työtä.

Kahden ihmisen kädet yhdessä ja käsien välissä on taimi.

Luottamus ja halu jakamiseen ovat avainasemassa

Mieltä painavien asioiden jakamisen tiedetään helpottavan oloa. Avautumiseen tarvitaan kuitenkin luottamusta.

Luottamuspulan lisäksi suomalainen sinnittelykulttuuri voi tulla aidon vuorovaikutuksen esteeksi.

– Moniin meistä on iskostettu jo lapsuudenkodissa ajatus siitä, ettei kotiasioista puhuta ja että ihmisen on osattava pärjätä itsekseen.

– Tämä vaikeuttaa mahdollisuutta ottaa vastaan apua muilta silloin kun sitä oikeasti tarvitsisi. Voi käydä niin, että kiellämme itseltämme oikeuden lähimmäisen apuun kokonaan.

Onko pakko tukea jos ei jaksa?

Kaikkien meidän voimavarat ovat ajoittain lujilla. Kun oma elämä on jo niin vaativaa ettei voimia ole enää toisen auttamiseen, asia kannattaa sanoa suoraan.

– Läheiselle voi todeta, etten pysty tässä elämäntilanteessani tukemaan sinua niin paljon kuin toivoisit. Oma kokemus on reilua sanoittaa, sen sijaan että vain lopettaisi yhteydenpidon ja hylkäisi toisen.

Parasta olisi jos tuttavapiiristä löytyisi joku, jolla on paremmat mahdollisuudet auttaa.

– Yhdessä voi myös pohtia sitä, olisiko ammattiauttajan luo hakeutumisesta hyötyä.

Kompuroivaa kommunikointia voi yrittää korjata

Kaikkien kanssa vuorovaikutus ei tunnu sujuvan, vaikka sitä toivoisi. Asiat täytyy silti saada hoidettua. Mikä auttaa tällaisissa tilanteissa?

– Kannattaa miettiä, miksi toisen läsnäolo tuntuu niin tukalalta. Mikä hänessä kenties ärsyttää? Onko taustalla jokin kielteinen kokemus, joka on jäänyt hankaamaan?

– Toiselta voi kysyä, onko meidän yhteydessämme jokin este. Ja jos toista ei ymmärrä, voi aina kysyä, mitä hän tarkoittaa.

Jätämme jäljen toisiimme jokaisessa kohtaamisessa.

Kaikki kohtaamiset eivät ole syvällisiä. Usein kommunikoimme pelkästään asioiden hoitamiseksi.

– Kannattaa kuitenkin muistaa, että me jätämme jäljen toisiimme jokaisessa kohtaamisessa.

Valmennusta kohtaamiseen ja kuuntelemiseen su 12.9. klo 12 Pyhän Luukkaan kappelissa Yliopistokatu 9. Sairaalapastori Juha Kyllönen johdattaa läsnäolon, kohtaamisen ja kuuntelemisen taitoihin. Ei ennakkoilmoittautumista.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Anna palautetta.

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä