Seurakuntien oppilaitostyölle uudet tilat Linnanmaalla

Linnanmaan kampuksella sijaitsevat uudet @kirkkokampuksella-tilat siunataan käyttöön tiistaina 5. lokakuuta.

yliopisto kampus

Seurakuntien työntekijät ovat tarjonneet tukea Oulun kampuksilla pian kuuden vuosikymmenen ajan.

Keskeinen osa oppilaitostyöntekijöiden työtä on keskusteluavun tarjoaminen opiskelijoille ja henkilökunnalle.

– Vuosittain keskusteluja käydään useita tuhansia. Meidän kanssamme voi tulla juttelemaan opintoihin, työhön, ihmissuhteisiin, elämänkatsomukseen tai mihin tahansa oman elämän tärkeään asiaan liittyen, Oulun seurakuntien yliopistopastori Ari Savuoja kuvailee.

– Työmme lähtökohtana on läsnäolo oppilaitoksissa, esimerkiksi sen käytävillä, kahvihuoneissa ja erilaisissa tilaisuuksissa. Kohtaamiset voivat tapahtua ennalta sovitusti, päivystysaikana tai ilman ennakkovarausta, hän jatkaa.

Oppilaitostyö on kirkollista työtä toisen asteen ja korkea-asteen oppilaitoksissa.

Ari Savuojan mukaan korona on aiheuttanut opiskelijoille haasteia opintojen etenemiseen, koska ryhmän sosiaalinen tuki on vähentynyt ja opettajatkin ovat saattaneet tuntua kaukaisilta.

– Jotkut opiskelijat ovatkin keskeyttäneet opintonsa toistaiseksi ja siirtyneet työelämään, yliopistopastori kertoo.

– Myös yksinäisyys korona-aikana on noussut isoksi ongelmaksi monelle. Pienelle osalle pandemia on kuitenkin vaikuttanut myönteisesti, koska esimerkiksi esiintymisjännitystä ja -painetta ei ole tarvinnut etätyöskentelyssä kokea, Savuoja jatkaa.

Linnanmaan kampuksella sijaitsevat uudet @kirkkokampuksella-tilat siunataan käyttöön tiistaina 5. lokakuuta.

Tilat koostuvat kahdesta huoneesta, joista isompi on toimisto- ja oleskelutila ja pienempi on vastaanotto- ja sielunhoitotila.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää