Muhoksen kirkkoherraksi kolme hakijaa toisella hakukierroksella

Kolme ehdokasta työskentelevät jo nyt lähiseudulla: Kemissä, Oulunsalossa ja Vaalassa. Uusi kirkkoherra valitaan 20. maaliskuuta.

Muhoksen kirkkoherraksi on hakenut kolme henkilöä: Kemin seurakunnan kappalainen John Bäckström, Oulunsalon seurakunnan kappalainen Jukka Joensuu ja Vaalan seurakunnan kirkkoherra Vesa-Tapio Palokangas.

Perjantaina 28. tammikuuta päättynyt haku oli toinen, sillä Oulun hiippakunnan tuomiokapituli julisti viran uudelleen haettavaksi vuoden lopussa. Ensimmäisellä hakukierroksella hakijoita oli kaksi, joista toinen vetäytyi prosessista jo alkuvaiheessa.

Oulun hiippakunnan tuomiokapituli haastattelee hakijat torstaina 3. helmikuuta, jonka jälkeen ehdokkaat asetetaan vaalisijoille. Ehdokkaat pitävät vaalisaarnansa kolmena peräkkäisenä sunnuntaina helmi-maaliskuussa Muhoksen kirkossa.

Muhoksen vt. kirkkoherra Pekka Rehumäen mukaan tavoitteena on, että ehdokkaille päästään järjestämään myös yhteinen vaalipaneeli. Niin vaalisaarnat kuin mahdollinen paneeli lähetetään myös Virtuaalikirkon kautta.

Rauhan Tervehdys esittelee kaikki ehdokkaat 10. maaliskuuta ilmestyvässä lehdessä. Seurakuntalaiset pääsevät äänestämään ennakkoon  sitä seuraavalla viikolla ja uusi kirkkoherra valitaan sunnuntaina 20. maaliskuuta.

(Lisätty 29.1. klo 12.10 maininta ennakkoäänestyksestä)


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää