Muhkea nalle tekee tutuksi juhlavuotta viettävää diakoniatyötä

Isokokoinen nalle on lähimmäisenrakkauden symboli Franzeninpuistossa järjestettävässä koko kansan Puistoporinat-tapahtumassa. Puistoporinoissa pääsee rutistamaan jättinallea koronaturvallisesti ja syömään keittoa soppatykistä.

Oulun tuomiokirkon lähellä sijaitsevassa Franzeninpuistossa järjestetään tiistaina 12. huhtikuuta Puistoporinat.

Pohjoista diakoniaa jo 150 vuotta -tapahtuma on osa kirkon diakonian 150-vuotisjuhlallisuuksia.

Puistossa porisevat niin soppatykki kuin kahvipannut.

– Ja toivottavasti myös paikalle tulleet ihmiset innostuvat porisemaan keskenään, sanoo Oulun Diakonissalaitoksen Säätiön diakonia- ja yhteyspäällikkö Outi Uusimäki.

–  Kaikki ovat tervetulleita syömään ja viihtymään yhdessä. Tarjoilu on maksuton kävijöille.

Puistoporinoiden yksi mielenkiintoisia hahmoja on halausvajeen poistopisteessä oleva isokokoinen nalle. Uusimäki selvittää hymyssä suin, että nallea voi halata, sillä korona on pitänyt ihmisiä etäällä toisistaan jo reilun kahden vuoden ajan  eikä helpotusta näytä olevan luvassa.

–  Halausvajetta on varmasti päässyt syntymään, ja yhä edelleen olemme varovaisia koskettamisessa. Se harmittaa, sillä lähellä oleminen ja halaaminen parantavat mielialaa.

Puistoporinoiden teltoilla kävijät voivat muun muassa pyörittää hyvänmielen onnenpyörää, mittauttaa verenpaineensa tai istua Puistokammarin nojatuolissa porisemassa.

Kodikkaaksi sisustetusta Puistokamarista voi halutessaan ottaa mukaansa pienelle kävelylle kuuntelijan. Hän on tapahtumakävijän käytössä hetken aikaa. Tempauksella muistutetaan, että diakoniatyöstä löytyy tarpeen vaatiessa ammattitaitoinen kuuntelija, jolle voi keventää omaa kuormaansa.

Oulun seurakuntien diakoniatyöntekijä Kari Rekilä toivoo näkevänsä Puistoporinoissa paljon väkeä:

– Kirkon auttamistyö tavoittaa laajasti eri-ikäisiä ihmisiä ympäri kaupungin. Kirkon työntekijöiden rinnalla auttajina toimivat myös monet vapaaehtoiset ja yhteistyökumppanimme.

– Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee porisemaan patojen äärelle ja osallistumaan yhteiseen juhlaamme.

Tuomiokirkon kirkkotarhassa sijaitseva lasten oma Pikku Sofian kirkko on tapahtuman ajan avoinna ja kirkonrotat järjestävät ohjattua toimintaa lapsille.

Puistoporinat alkaa kello 17.

Tuomiokirkon portailla kello 18.15 esitetään musiikkia ja kuullaan puheenvuoroja. Raimo Paaso ja Outi Uusimäki esittävät diakonian juhlavuoden tunnuslaulun, jonka on säveltänyt ja sanoittanut Pekka Simojoki.

Yhtymäjohtaja Pekka Asikainen ja kaupunginjohtaja Päivi Laajala keskustelevat diakoniatyöstä tämän päivän Suomessa.

Luvassa on yhteislaulua. Myös Oulun seurakuntayhtymän viittomakielinen kuoro esiintyy.

Tapahtuman järjestävät Oulun ev.lut. seurakunnat ja Oulun hiippakunta ja toteutuksessa ovat mukana Diakonia-ammattikorkeakoulu, Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö, Caritas-Säätiö sekä Oulun kaupunki.

Tapahtumasta löytyy lisää tietoa täältä.

Kuvassa ovat juhlajärjestelyissä mukana olevat Kirsi Laukkonen Diakin Oulun kampukselta, Marja-Leena Tahkola Caritas-Säätiöstä, Kari Rekilä Oulun seurakunnista, Outi Uusimäki sekä Mirva Kuikka Oulun tuomiokapitulista.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää