Palmusunnuntai on kuin juhlakulkue Jumalan luo

Kuudes paastonajan psalmi:

Siunattu olkoon se,
joka tulee Herran nimessä.
Herran huoneesta teidät siunataan.
Herra on Jumala!
Hän antoi valonsa meille.
Käykää kulkueena lehvät käsissä,
ulottakaa piirinne alttarin sarviin.
Sinä olet Jumalani, sinua minä kiitän,
Jumala, sinua minä suuresti ylistän.
Kiittäkää Herraa! Hän on hyvä,
iäti kestää hänen armonsa!

(Psalmi 118:26–29)

***

Tuiran seurakunnan kappalainen Päivi Jussila innostuu pohtimaan paastonajan psalmien herättämiä tunteita syvällisesti. Hän pääsee valitsemaan kahden psalmin väliltä ja valinta osuu kiitollisuutta huokuvaan psalmiin 118. Sen kertoja kehottaa kuulijoitaan liittymään juhlakulkueeseen.

Muut paastonajan psalmit ovat melko synkkiä ja niissä on paljon äärimmäisiä tunteita, jotka Jussilalle ovat vieraita.

– Vaikka elämääni on mahtunut huolia ja surua, elämänasenteeni on säilynyt valoisana, Jussila sanoo.

Ylistyslaulu soi kulkueessa

Psalmi 118 on yksi kuudesta Hallel-psalmista eli ylistyslauluista, joita laulettiin perinteisesti pyhiinvaellusjuhlien yhteydessä. Niihin liittyy iloinen juhlakulkue ja vaellus Jerusalemiin.

– Kulkue, jossa heilutetaan palmunlehviä ja kävellään, on itsessään kehollinen ja yhteisöllinen kokemus. Se muodostuu ja välittyy aineellisen todellisuuden – tässä tapauksessa palmunlehvien, väentungoksen ja Jerusalemin kaupungin kautta, Jussila kertoo.

Jussilan mukaan kaikissa uskonnoissa ilmenee oikeastaan kaksi uskontoa. On se, joka löytyy teksteistä ja se, jota ihmiset tekevät.

– Jumala opitaan tuntemaan ennen kaikkea uskonnollisten käytäntöjen kautta, joista hyvä esimerkki on juhlakulkue. Juutalaisten selityskirja Talmudin sanoin ”Jos tahdot oppia tuntemaan näkymättömän, katso tarkasti näkyväistä”, Jussila toteaa.

Kuva: Wikimedia Commons

Syvä yhteisöllisyys ja tunnekokemus

Juhlakulkueeseen osallistuminen oli harvinaista ja merkitsi Raamatun ajan ihmiselle paljon.

– Ihmiset saapuvat iloisesti pitkän matkan jälkeen koko maailman keskukseen, Jerusalemiin. He astuvat kiitollisina pyhän kaupungin portista sisään. Kulkue synnytti yhteishengen, Jussila toteaa ja muistuttaa, ettei yksilöä meidän tarkoittamassamme mielessä ollut edes olemassa Raamatun aikoina. Tunnekokemus oli tuolloin sidoksissa uskonnolliseen yhteisöön ja sen käytäntöihin.

Yhteisöllisyyden lisäksi psalmin teemana on siunaus.

– Siunaus ei kuulunut ihmisille yksilöinä vaan yhteisönä. Se tarkoitti maanpäällistä hyvinvointia, rauhaa ja tulevaisuutta kaikille.
Kirkossa pohditaan paljon sitä, miten yhteisöllisyyden kaipuuseen voitaisiin vastata.

– Kristittyjen yhteiselämä ei perustu siihen, että meillä on lämpimät tunteet toisiamme kohtaan vaan siihen, että meillä on yhteinen tehtävä ja jollain tasolla yhteinen identiteetti.

Jussilan mieleen nousee Dietrich Bonhoefferin tunteita herättävä viisaus siitä, että kaikki toiveet kristittyjen auvoisesta yhteiselämästä on murskattava, jotta todellinen yhteisö voi syntyä.

Tunteet tarvitsevat järjen ohjausta

Luterilainen kirkko on aina suhtautunut melko varauksellisesti tunteiden todistusvoimaan ja korostanut älyllistä uskon ja opin työstämistä. Jussilan mukaan tunteet tarvitsevat järjen ohjausta.

– Tunteet ovat voimakkaasti läsnä kaikkialla. Huippukokemusten tavoittelu luo elämysnälkää, jonka tyydyttymättömyys luo jatkuvia pettymyksiä, Jussila toteaa.

Elämys ei välttämättä silti synny kirkon penkissä. Se voi syntyä yllättäen hyvin pienestä asiasta, kuten nupullaan olevasta ruukkunarsissista.

Jussila hymyilee sanoessaan tämän.