Liikkeellä puistossa

Asunnottomille on apua tarjolla Oulussa läpi kesän. Viestiä avusta ja tuesta kerrottiin tällä viikolla pullakahvin kera Mannerheiminpuistossa.

Asteen työntekijät

Moni palvelu on kesällä tauolla, mutta Asteen väen tavoittaa läpi kesän. Aste palvelee 18–30-vuotiaita oululaisia päihteitä käyttäviä asunnottomia.

Muun muassa tätä viestiä Asteen työntekijät veivät eilen tiistaina 7.6. eteenpäin Oulun keskustassa Mannerheiminpuistossa. Tarjolla oli leetapullaa ja termospullokahvia.

Asteen kanssa puistoon asettuivat hetkeksi yhteistyökumppanit Kaisa Jaakola Oulun tuomiokirkkoseurakunnasta sekä Satu Rajavaara Vuolle Setlementistä.

– Asunnottomia autetaan ja ohjataan monissa asunnon hakemiseen liittyvissä asioissa. Päihdekuntoutujille, asunnottomille ja asunnottomuusuhan alla oleville henkilöille tarjotaan tukea oman elämän hallinnassa ja asumisen onnistumisessa, ohjaaja Birgitta Ylönen selvittää.

Ylönen, Tiia Lillstrang, Riitta Illikainen sekä Vesa Teirikko Asteesta työskentelevät Kenttätien palvelukeskuksessa, mutta säännöllisesti ohjaajat päivystävät yhteistyökumppaneidensa kanssa kaupungin kaduilla.

He kertovat, että  Kenttätien päiväkeskus Huili on kohtaamispaikka oululaisille asunnottomille. Siellä saa ruokaa, voi pestä pyykkiä ja sairaanhoitaja sekä sosiaalityöntekijä ovat paikalla viikoittain.

Mannerheiminpuistossa todettiin, että asunnottomuus on iso ongelma myös kesällä, vaikka sää on jo lämmennyt.

– Taivasalla ei ole kenenkään hyvä olla kesälläkään, Ylönen toteaa.

 

 


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää