50 vuotta sitten ikäihmisten arki oli erilaista

Peräti noin 80 prosenttia oululaisista yli 65-vuotiaista toivoo henkilökohtaisesti, että diakoniatyöntekijä tekisi kotikäyntiä.

Tällainen tieto löytyy 50 vuoden takaa Vanhus kaupungissa -tutkimuksesta. Jos samaa asiaa kysyttäisiin nyt 65 vuotta täyttäneiltä oululaisilta, prosentit olisivat todennäköisesti pienempiä.

– Tänä päivänä seurakunnan työntekijää ei välttämättä toivota yhtä helposti kotikäynnille, sillä koti koetaan yhä enemmän yksityisalueena, Karjasillan seurakunnan johtava diakoniatyöntekijä Nina Niemelä kertoo.

– Seurakunnan yhteydenottoja puhelimitse tai esimerkiksi vuosipäivän muistamisia arvostetaan ja odotetaan.

– Kynnys pyytää diakoniatyöntekijää kotikäynnille on kuitenkin matalampi kuin papin kutsuminen. Diakoniatyöntekijä on ihmisten ajatuksissa arkisempi henkilö kuin pappi, joka nähdään usein framilla – muiden edessä esillä – toteuttamassa messua tai kirkollista toimitusta.

Vanhus kaupungissa -tutkimuksen teki 1972 yhteiskuntatieteiden maisteri Seppo Nevatalo. Tutkimusta varten haastateltiin yli 1500 oululaista ikääntynyttä, joista tutkimuksessa puhutaan vanhuksina.

Tiedot kerättiin tuolloin henkilökohtaisten haastattelujen avulla. Haastattelijoina toimi peräti 127 vapaaehtoista.

Miten vanhukset asuivat viisi vuosikymmentä sitten?

Vanhus kaupungissa -tutkimus perehtyi muun muassa oululaisten ikääntyneiden asumiseen. Vastauksien mukaan lähes kahdeksan prosenttia vanhuksista oli ilman mukavuuksia – vesijohtoa ja keittomahdollisuuksia.

Lisäksi vanhukset asuivat ahtaasti. Yhden huoneen asunto oli vastaajien parissa tavallisin. Miehet asuivat naisia väljemmin.

– Asuinoloissa on tapahtunut valtavasti parannusta vuosikymmenten aikana. Ikääntyneiden asuntoja pyritään muutostöiden avulla muokkaamaan siten, että kotona asuminen luonnistuu, Nina Niemelä vertaa tutkimustietoa nykyaikaan.

– Toki edelleenkin on tilanteita, joissa ikääntynyt jää ikään kuin oman asuntonsa vangiksi. Sitä selittää muun muassa hissin puuttuminen tai se, että vanhus on kiintynyt omaan asuntoonsa, jossa on esimerkiksi puutteelliset peseytymistilat.

– Kuitenkin lähes kaikki ikääntyneet asuvat asiallisissa asunnoissa ja saavat kotiapua.

– Kotiapu on nykyään tarkasti määriteltyä ja sitä joudutaan tekemään tiukalla aikataululla. Siksi ne ikäihmiset, joilla ei ole esimerkiksi omaisia huolehtimassa heidän tarpeistaan, jäävät toisinaan heikommalle.

Uusi tutkimus puhuu rajusta yksinäisyydestä

Vanhus kaupungissa -tutkimuksen tuloksia käytettiin aikoinaan hyväksi, kun Oulun seurakunnat suunnitteli diakoniatyötä.

Nina Niemelän mukaan diakoniassa on otettu isoja askelia sitä kohti, että työtä ohjaa tutkittu tieto.

Näkemyksiä ja kokemuksia ajankohtaisista ilmiöistä tarjoava Diakoniabarometri 2022 julkaistaan ensi viikolla ja sen mukaan yksinäisyys on yksi aikamme isoista haasteista.

Barometrin mukaan yksinäisyyden on todettu olevan yhtä haitallista terveydelle kuin tupakoinnin, ja se näkyy aivojen kuvantamistutkimuksessakin kivun kaltaisesti.
Yksinäisyyden lisääntyminen nousi esille jo 50 vuotta sitten vanhustutkimuksessa.

Silloinen Oulun kaupungin sosiaalijohtaja Jori Rissanen kaavaili Kalevassa 15. kesäkuuta 1972, että ”kirkon diakoniatyön tehtäväksi jää keskittyä vanhusten henkiseen huoltoon”. Kaupunki huolehti Rissasen mukaan vanhusten käytännöllisistä tarpeista.

Mitkä olisivat ajankohtaisia kysymyksiä nyt?

Oulun Seudun Mäntykoti ry:n toiminnanjohtaja Anna-Mari Korpelin, millaisia asioita oululaisilta ikäihmisiltä pitäisi kysyä 2020-luvulla?

– Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen (Sote) uudistuksen seurauksena uudet hyvinvointialueet aloittavat ensi vuoden alusta. Nyt pitäisi kiireesti kysyä iäkkäiden näkemyksiä ja huolenaiheita uudistukseen liittyen. Heitähän muutokset koskevat syvästi.

– Esille nousisivat varmasti kysymykset palvelujen saatavuudesta: missä ne jatkossa ovat konkreettisesti tarjolla? Saavatko palveluja myös ikääntyneet keskuksien ulkopuolella? Miten ikäihmiset kokevat verkossa asioinnin?

Pian julkaistava Diakoniabarometri perää keinoja, joilla diakoniatyön palvelut liikkuvat tulevaisuudessa hyvinvointialueiden syrjäisimmille seuduille.