Moni suomalainen haluaa auttaa lähellä olevaa

Kotimaanapu tarjoaa täsmäkohteita heille, jotka haluavat antaa apua lähellä olevaan hätään. Apua on haettu viime vuosina muun muassa pesukoneen, sängyn, silmälasien hankkimiseen tai kuolinsiivouksen maksamiseen.

Kotimaanapu.fi-sivuston tosikertomukset hätkäyttävät. Ne ovat kuvauksia hädästä, johon tarvitaan talousapua kansalaisilta tai yrityksiltä.

Sisko pyytää avustamista kuolinsiivouksen kustannuksiin. Avunpyyntö kertoo veljestä, joka riisti hengen itseltään.

Kun vakuutus ei korvannut siivouksen kustannuksia, yli 2000 euron lasku jäi sisaren huolehdittavaksi. Koko summan hoitamiseen pienituloisen läheisen omat rahat eivät riitä.

Kaikki yhteiskunnan viralliset kanavat avun saamiseksi on selvitetty, mutta taloudellista tukea ei tule mistään.

Siksi diakonissa Heidi Karvonen Oulun tuomiokirkkoseurakunnasta päätyi avuntarpeen kartoituksen jälkeen hakemaan lahjoituksia Kotimaanapu.fi-hyväntekeväisyyspalvelun kautta.

Avunpyynnöt kertovat inhimillisestä elämästä

Kirkkopalvelut ry:n verkossa toimiva Kotimaanapu.fi-palvelu on perustettu 2015. Sen avulla autetaan vaikeuksissa olevia ihmisiä eri puolilla Suomea.

Apua on haettu viime vuosina muun muassa pesukoneen, sängyn, silmälasien ja läppärin hankkimiseen. Hätähuutoja on esitetty niin köyhän lapsiperheen kuin sairauksista kärsivän mummon puolesta.

Kirkkopalvelujen tuottaja Ilkka Kalmanlehto kuvailee, että kaikki sivuston avunpyynnöt ovat ihmisenkokoisia asioita. Niissä yksittäisen kansalaisen parikymmentä euroa on jo isoksi avuksi.

Avunpyynnöstä päättää paikallisseurakunnan diakoniatyöntekijä varmistamalla ensin, että avun hakija on hakenut kaikki hänelle kuuluvat muut yhteiskunnan tuet.
Kalmanlehto kertoo viime vuoden olleen voimakasta kasvun aikaa Kotimaanavussa. Kymmenet eri kohteet keräsivät yhteensä hieman yli miljoona euroa auttamistyöhön.

Auttaja haluaa tietää, mitä hyvää lahjoitus poiki

Kotimaanavun kautta lahjoituksia tekevät arvostavat sitä, että palvelu ei välitä vain avustuspyyntöä, vaan tarjoaa tietoa avun vaikuttavuudesta.

– Tällaista raportointia tahdomme kehittää. Avunantajat haluavat tietää rahasumman perille menosta ja siitä, miten sillä voitiin auttaa, Kalmanlehto kertoo.
Moni lahjoittaja haluaa pysyä nimettömänä.

– Anonyymi auttaja voi antaa jopa tuhansia euroja eikä jätä yhteystietoaan lahjoituksensa yhteydessä.

Kalmanlehdon mukaan Kotimaanapu on kiinnostava väylä avunantamiseen, koska lahjoituspyynnöt perustuvat diakoniatyöntekijän arvioon. Diakoniatyöllä on hyvä maine ja apu on usein muutakin kuin rahallista tukea.

Ilkka Kalmanlehto sanoo Kotimaanavun olevan eurojaan suurempi keräys.

– Tällä tarkoitan sitä, että vaikeuksissa olevien ihmisten tarinat sivustolla herättävät näkemään lähellä olevaa hätää. Silmät aukeavat oman kuplan ulkopuolelle.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää