Hartaus sunnuntaille 13.11.

Pidetään huolta isän tavoin

Valvomisen sunnuntai osuu kalenterissa usein samaan ruutuun kuin isänpäivä. Muskarissa lapsineen käyvien isien kanssa olemme todenneet sen olevan varsin osuva sattuma – valvoohan moni isä pienen yökukkujansa kanssa, tyynnyttelee ilmavaivaisen itkuja ja lohduttelee painajaisen pelottamaa.

Myöhemmin sitten valvotaan läksyjen tekoa ja kotiintuloajoistaan myöhästeleviä teinejä odotellessa. Sellaiset valvomiset varmaan helposti tulevat mieleen, kun pyhäpäivän nimen ensimmäistä kertaa kuulee.

Evankeliumitekstissä eivät valvo isät, vaan hääjuhlien alkua ja sulhasen saapumista odottavat morsiusneidot. Joskaan eivät kovin hyvällä menestyksellä. Sulhasen saapuessa neidot ovat unessa ja puolelta on lamppujen öljy lopussa. Vain viisaat, vaikkakin hieman itsekkään oloiset morsiusneidot pääsevät sulhasen kanssa juhlataloon.

Tämän tekstin äärellä olen aina miettinyt, millaista ehdottomuutta vertaus vaatii. Eikö noilla toisillakin neidoilla ollut ihan vakaa aikomus osallistua juhliin ja hoitaa tehtävänsä morsiamen rinnalla? He olivat taatusti laittautuneet parhaimpiinsa ja odottivat hääjuhlia innolla, niin kuin ne toisetkin viisi. Vain lampuista loppui öljy.

Tekeekin mieli ajatella toisin. Entä jos jäljellä oleva öljy olisi jaettu tasan, olisiko se kuitenkin saattanut riittää? Entä jos olisi valvottu vuorotellen, niin että jokainen olisi saanut hetken levähtää ja lopulta olisi päästy yhdessä viettämään ilojuhlaa.

Voisiko sellainen olla kajoa taivasten valtakunnasta täällä maan päällä? Että voisimme heijastaa valoa elämän mielekkyyttä etsivälle lähimmäiselle. Että isän tavoin olisimme hereillä lohduttamaan, kannustamaan ja pitämään huolta. Että lampun valossa näkisimme Kristuksen jokaisessa vastaantulijassa. Sillä Hän on jo läsnä, kun me vielä odotamme.

Hanna Autio
Kirjoittaja on kanttori ja varhaisiän musiikkipedagogi

Valvomisen sunnuntai
Psalmi: Ps. 90:1–6, 12–15
1. lukukappale: Aam. 4:12–13
2. lukukappale: 2. Piet. 3:8–14, 18
Evankeliumi: Matt. 25:1–13

Valvomisen sunnuntai on kirkkovuoden viimeistä edellinen sunnuntai. Tämän sunnuntain sanoma korostaa hengellistä valvomista ja Kristuksen paluun odotusta. Väsymisen ja välinpitämättömyyden vaara on suuri. Ihminen kotiutuu helposti tähän maailmaan ja unohtaa, ettei hän elä täällä pysyvästi. Kristityn tulisi olla joka hetki valmis lähtemään tästä elämästä. Valvominen ei kuitenkaan ole voimia kuluttavaa jännitystä vaan turvallista luottamusta siihen, että Jumala vie meissä aloittamansa hyvän työn päätökseen. Jumalan lupauksen mukaisesti kristityt odottavat ”uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus vallitsee” (2. Piet. 3:13).

Ps. 90:1–6, 12–15
Herra, sinä olet meidän turvamme
polvesta polveen.
  Jo ennen kuin vuoret syntyivät,
  ennen kuin maa ja maanpiiri saivat alkunsa, sinä olit.
  Jumala, ajasta aikaan sinä olet.
Sinä annat ihmisten tulla maaksi jälleen ja sanot:
”Palatkaa tomuun, Aadamin lapset.”
  Tuhat vuotta on sinulle kuin yksi päivä,
  kuin eilinen päivä, mailleen mennyt, kuin öinen vartiohetki.
Me katoamme kuin uni aamun tullen,
kuin ruoho, joka hetken kukoistaa,
  joka vielä aamulla viheriöi
  mutta illaksi kuivuu ja kuihtuu pois.
Opeta meille, miten lyhyt on aikamme,
että saisimme viisaan sydämen.
  Herra, käänny jo puoleemme. Kuinka kauan vielä viivyt?
  Armahda meitä, palvelijoitasi!
Ravitse meitä armollasi joka aamu,
niin voimme iloita elämämme päivistä.
  Niin kuin annoit murheen, anna meille ilo
  yhtä monena vuotena kuin vaivamme kesti.

Aam. 4:12–13
Valmistaudu kohtaamaan Jumalasi, Israel!
Katso, hän on muovannut vuoret ja luonut tuulen.
Hän ilmoittaa ihmisille tahtonsa.
Hän tekee aamunkoiton ja yön pimeyden,
hän kulkee maan kukkuloiden yli.
Hänen nimensä on Herra, Jumala, Sebaot.

2. Piet. 3:8–14, 18
Älkää, rakkaat ystävät, unohtako tätä: Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä. Ei Herra vitkastele täyttäessään lupaustaan, vaikka hän joidenkin mielestä on myöhässä. Päinvastoin: hän on kärsivällinen teitä kohtaan, koska ei halua kenenkään tuhoutuvan vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät.
Herran päivä tulee kuin varas. Sinä päivänä taivaat katoavat jylisten, taivaankappaleet palavat ja hajoavat. Silloin paljastuu maa ja kaikki, mitä ihminen on maan päällä saanut aikaan. Koska tämä kaikki näin hajoaa, millaisia onkaan pyhässä elämässä ja hurskaissa teoissa oltava niiden, jotka odottavat Jumalan päivää ja jouduttavat sen tuloa – tuon päivän, joka saa taivaat liekehtien hajoamaan ja taivaankappaleet sulamaan kuumuudesta. Mutta meillä on hänen lupauksensa, ja siihen luottaen me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus vallitsee.
Rakkaat ystävät! Kun te tätä kaikkea odotatte, pyrkikää siihen, että Herra aikanaan voisi havaita teidät puhtaiksi ja moitteettomiksi ja teillä olisi rauha. Kasvakaa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänelle kunnia nyt ja iankaikkisuuden päivään asti. Aamen.

Matt. 25:1–13
Jeesus puhui tämän vertauksen:
”Silloin taivasten valtakunta on oleva tällainen. Oli kymmenen morsiusneitoa, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät sulhasta vastaan. Viisi heistä oli tyhmää ja viisi viisasta. Tyhmät ottivat lamppunsa mutta eivät varanneet mukaansa öljyä. Viisaat sitä vastoin ottivat lampun lisäksi mukaansa öljyastian. Kun sulhanen viipyi, heitä kaikkia alkoi väsyttää ja he nukahtivat. Mutta keskellä yötä kuului huuto: ’Ylkä tulee! Menkää häntä vastaan!’ Silloin kaikki morsiusneidot heräsivät ja panivat lamppunsa kuntoon. Tyhmät sanoivat viisaille: ’Antakaa meille vähän öljyä, meidän lamppumme sammuvat.’ Mutta viisaat vastasivat: ’Emme me voi, ei se riitä meille kaikille. Menkää ostamaan kauppiailta.’ Mutta kun he olivat ostamassa öljyä, sulhanen tuli. Ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssaan häätaloon, ja ovi suljettiin. Jonkin ajan kuluttua toisetkin saapuivat sinne ja huusivat: ’Herra, Herra, avaa meille!’ Mutta hän vastasi: ’Totisesti, minä en tunne teitä.’
Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä.”