Kantele soi Maikkulassa

Maikkulan kappelin ovi on lukossa. Vilkaisen kalenteriani ja totean, että olen oikeana päivänä ja oikeaan kellonaikaan paikalla. Hieman ehkä ajoissa, kuten tapanani on. Samalla näen, kuinka pirteästi hymyilevä nainen lähestyy ovea.

– Unohdin sanoa, että käytämme yleensä tuota parkkipaikan puoleista ovea, Karjasillan seurakunnan perhetoiminnan ohjaaja Sanna Pitkänen pahoittelee.

Pitkänen on ohjannut aikuisille suunnattua kanteleklubia viime syksystä lähtien. Klubin idea lähti versomaan muskarista, jossa Pitkänen soitti kannelta yhdessä lasten kanssa.

– Muskariryhmissä vanhemmat ovat mukana musisoimassa lasten kanssa. Eräässä ryhmässä muutama vanhempi esitti toiveen aikuisille tarkoitetusta kantelepiiristä. Samalla työyhteisössä kyti ajatus siitä, että Maikkulan kappelille olisi mukava saada lisää toimintaa.

Mielikuvat muistisääntönä

Pitkänen kaivaa repustaan kasan nuotteja ja ottaa esille oman, viisikielisen kanteleen. Kielten alle on liimattu sinisiä, punaisia ja keltaisia tarroja. Ne helpottavat sointujen löytämistä.

– Muskarista tutut mielikuvat mustikka, mansikka ja lakka toimivat mainiona muistisääntönä myös aikuisille. Vaikka aikuisten kanssa puhutaan myös musiikin teorian kieltä, olemme käyttäneet apuna myös tätä värikoodausta, jossa nuoteissa olevat soinnut väritetään tarrojen värisiksi.

Pitkäsen puoliympyrään asettamat penkit alkavat täyttyä. Anna-Riikka Juutilainen, Päivi Päivike ja Anne Katrin Enke virittävät kanteleensa molliin Pitkäsen opastuksella.

Kanteleeseen liimatut tarrat opastavat soittajaa.

Myös minulle on varattu oma soitin. Sävähdän hieman: olen soittanut kannelta viimeksi päiväkoti-ikäisenä. Tartun kanteleeseen kuitenkin uteliaana.

Kun Riihikirkkohymnin ensimmäiset soinnut nousevat ryhmäläisten soittimista, en soita. Kuuntelen. Kantele ja ihmisääni muodostavat kauniin, jopa koskettavan kokonaisuuden.

Seuraavalla kerralla pääsen mukaan – ainakin melkein. Värikoodauksista ja marjamielikuvista huolimatta sormet tuntuvat kömpelöiltä, eivät tiedä mihin mennä. Hieman kontrastia siihen, millä vauhdilla ne juoksevat päivittäin tietokoneen näppäimistöä vasten.

Yhdessä musisoiminen innostaa

Kappaleiden välissä naiset intoutuvat keskustelemaan soittamisesta ja musiikista. Ryhmässä alusta saakka mukana olleen Päivi Päivikkeen mielestä musiikki yhdistää ihmisiä.

– On mahtavaa, että on muitakin, jotka ovat kiinnostuneet samasta asiasta. Yhdessä soittaminen ja laulaminen on ihanaa, ja tätä pääsee tekemään harvoin ilman minkäänlaista koulutusta tai pääsykoetta.

Sanna Pitkänen nyökyttelee vieressä.

Kanteleklubilla pääsee itse tekemään ja tuottamaan musiikkia matalalla kynnyksellä.

– Kanteleklubi tarjoaa aikuisporukalle musiikillista ajanvietettä ja hauskanpitoa. Tässä pääsee itse tekemään ja tuottamaan musiikkia matalalla kynnyksellä. Aikuisten kesken soittimesta saa myös svengiä irti ihan eri tavalla kuin muskarissa.

Allekirjoitan Pitkäsen ajatuksen täysin, kun hän aloittaa viimeisen kappaleen. Sormeni eivät ehdi mitenkään mukaan Myllär-kansanlaulun kiihtyvään tahtiin.

Kiinnostava on tämä Suomen kansallissoitin, mietin. Tajuan kuitenkin, että orastava kanteleensoittajan urani ei ehkä lähde vielä tästä oppitunnista maailmanlaajuiseen lentoon.