Artikkelit avainsanalla: itsenäisyyspäivä
6.12.2024
Pääkirjoitus: Taide kansakunnan vahvuutena
"Taide heijastaa arvomaailmaamme ja siirtää arvoja seuraavalle sukupolvelle. Taide ja kulttuuri on sivistysvaltiossa jokamiehen, -naisen, -lapsen ja muunsukupuolisen oikeus", kirjoittaa tuomiorovasti Satu Saarinen pääkirjoituksessaan.
5.12.2024
Irina Schlapak
Vietän paljon aikaa vapaaehtoistyötä tehden. Auttamalla muita autan samalla itseänikin, Vapaaehtoistyö vie ajatuksia pois sodasta, sanoo ukrainalaislähtöinen Irina Schlapak.
5.12.2024
Ajatuksia Suomesta Outi Einistö
Oululaisen Outi Einistön mukaan itsenäisyyspäivä kuuluu kaikille. Kahden lapsen äitinä hän kannustaa kaikkia välittämään lähimmäisistä. – Kaikki me olemme kuitenkin ihmisiä ja saman yhteiskunnan jäseniä.
5.12.2024
Ajatuksia Suomesta Perunamuusi kuuluu juhlapäivään
Itsenäinen Suomi saa kehuja muun muassa hyvästä koulutusjärjestelmästä, mutta sotapuheet herättävät huolta. Mitä ikinä tulevaisuus tuo tullessaan, kansalaisten pitää tietää, mihin varaudumme, sanoo Grace Nyembo terveisensä maamme päättäjille.
5.12.2024
Ajatuksia Suomesta Suomalaisten apu koskettaa
Kiinasta Suomeen viime vuonna muuttanut Becky Zhang arvostaa suomalaisuudessa muun muassa kohteliaita käytöstapoja ja sääntöjen noudattamista.
1.12.2023
Suomen lippu salkoon
On aina mukavan näköistä, kun talon pihassa liehuu Suomen lippu, sanoo Antti Löfbacka. Hän liputtaa mielellään, mutta ei koe painetta nostaa lippua salkoon joka ikisenä virallisena tai vakiintuneena liputuspäivinä.
28.11.2022
Veteraani Onni Toljamo on yhä isänmaan asialla
'- Itsenäisyyttä kannattaa juhlia, toteaa oululainen sotaveteraani Onni Toljamo. Vastikään 99 vuotta täyttänyt Toljamo uskoo, että voima on paras puolustus.
5.12.2021
Itsenäisyyspäivän kunniamerkkejä myös kirkon työntekijöille
Tasavallan presidentin myöntämien kunniamerkkien saajien joukossa on myös Oulun seurakuntayhtymän ja Oulun seurakuntien työntekijöitä.
2.12.2021
Pääkirjoitus: Huolenpidon Suomi
Hyvinvointivaltio tarvitsee hyvät viranomaiset, mutta myös toisistaan huolta pitävän kansan, kirjoittaa Teemu Isokääntä.
4.12.2020
Eino Anttila on liikkeellä pysyttelevä veteraani
Oululainen sotaveteraani ja radioamatööri Eino Anttila tietää, että päivittäinen kävely ja aivojumppa auttavat pitämään mielen virkeänä.
4.12.2020
Ajatuksia itsenäisyydestä ja itsenäisyyspäivästä
12 lukijaamme kertoo, mitä heille merkitsevät itsenäisyys, millaisia asioita itsenäisyyspäivän vietossa tulisi tuoda esiin ja pitäisikö sen muuttua johonkin suuntaan.
27.11.2020
Lukijakysely: Kerro ajatuksiasi itsenäisyydestä
Mitä ajatuksia sinussa herättävät itsenäisyys ja itsenäisyyspäivä? Mistä asioista voit olla ylpeä, iloinen tai kiitollinen itsenäisessä Suomessa. Keräämme näkemyksiä 3.12.2020 ilmestyyvään numeroon.