Artikkelit avainsanalla: kysely
27.12.2023
Oulun seurakuntien työntekijät voivat hyvin
Oulun seurakunnissa on tehty kolmen vuoden välein laaja työhyvinvointikysely. Viimeisimmän kyselyn tulokset käsiteltiin ennen joulua.
14.10.2023
Pääkirjoitus: Kolehtia antamalla tai antamatta jättämisellä voi ottaa kantaa
"Tuttua sanontaa jaloillaan äänestämisestä voi soveltaa myös kolehdin antamiseen. Jos kohde ei ole itselle mieleinen, ei kolehtihaaviin ole pakko laittaa mitään", muistuttaa Elsi Salovaara.
14.10.2023
Rauhan Tervehdyksen kysely: Kolehdit herättävät voimakkaita tunteita
Somekyselyyn vastanneet kertovat, että kolehtikohteella on merkitystä heidän rahalahjoituksensa suuruuteen. Joskus kolehti jätetään myös kokonaan antamatta - mutta miksi? Syyt selviävät kyselyvastauksista.
10.10.2023
Vastaa: Onko kolehtikohteella merkitystä? Jätätkö eurosi antamatta jollekin kohteelle?
Kirkossa keskustellaan parhaillaan siitä, tulisiko jatkossakin kolehteja kerätä myös niille järjestöille, jotka eivät hyväksy naispappeutta. Vaikuttaako kolehdin saaja sinun tekemääsi lahjoituksen määrään?
3.7.2023
Entistä läheisempi seurakunta
Kaupunkiseurakuntia pidetään kyselyn mukaan entistä läheisempinä, rohkeampina ja kokeilunhaluisempina.
24.1.2023
Rauhan Tervehdyksen lukijatutkimukseen voi vastata kuukauden ajan
Lukijatutkimukseen voivat vastata kaikki tilaajaseurakuntien alueella asuvat vähintään 14-vuotiaat. Vastata voi 24. helmikuuta saakka.
21.1.2023
Uusi valtuustokausi alkoi seurakunnissa
Oulun seurakuntien viime kauden luottamushenkilöille tehty kysely osoittaa, että keskusteluilmapiiri kokouksissa koetaan pääosin hyväksi, mutta jännitteitäkin löytyy.
25.5.2021
Kysely selvitti kaupunkilaisten mielikuvia seurakunnasta – Oulun vahvuutena auttamistyö korona-aikana
Kaupungeissa asuvien suomalaisten suurimmat odotukset kirkkoa kohtaan liittyvät auttamiseen. Tuoreen kyselyn mukaan oululaisvastaajat ovat tyytyväisiä seurakuntien tarjoamaan apuun ja tukeen koronakriisin aikana.
28.1.2020
Kiiminki kysyy mielipiteitä toiminnasta ja vapaaehtoisuudesta
Kiimingin seurakunta kysyy seurakunnan alueella asuvien näkemyksiä. Nettikyselyn viimeinen vastauspäivä on 2. helmikuuta. Paperillakin voi vastata, paperisia lomakkeita saa kirkkoherranvirastosta.
21.1.2020
Kerro meille elämäsi unohtumattomat päivämäärät
Jotkut päivät eivät unohdu koskaan. Millaisia ainutkertaisia, ikimuistettavia päivämääriä sinun mieleesi on jäänyt elämäsi varrelta?