Artikkelit avainsanalla: mikko kälkäjä
29.11.2022
Mikko Kälkäjä sai valtuustovaalissa yli neljäsosan Kiimingissä annetuista äänistä
Oulun yhteisessä kirkkovaltuustossa suurin ryhmä on jatkossakin Kristillisten perusarvojen puolesta.
9.2.2022
Pääkirjoitus: Topparoikkadiakoniaa
"Ennakkoon ilmoittamatta ja kenenkään käskemättä tuo neljän mummon topparoikka ilmestyi itse valitsemaansa kotiin. He, joiden ajateltiin olevan diakonian kohde, olivatkin sen toteuttajia", kirjoittaa Mikko Kälkäjä.
14.12.2021
Virkoja vähennetään Oulun seurakunnissa
Yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Mikko Kälkäjä: "Säästöjä etsiessä ei ole vääriä mielipiteitä". Oulun seurakuntien vuoteen 2026 ulottuvasta säästöohjelmasta jätettiin myös eriävä mielipide koskien vanhustyön pastorin virkaa ja hautausmaiden määräaikaisia työntekijöitä.
16.3.2021
Pääkirjoitus: Kun hätä on suuri, kuka auttaa?
Mikko Kälkäjä muistuttaa pääkirjoituksessa, että lähimmäisten auttaminen, diakonia, on jokaisen seurakunnan jäsenen tehtävä. Tarve diakoniatyölle kasvaa koko ajan.
29.9.2020
Pääkirjoitus: Auttamistyö vaatii resursseja
Kaikki eivät tipahda yhteiskunnan turvaverkkoihin. Päättäjiltä tarvitaankin tahtoa varata seurakuntien budjetteihin riittävästi rahaa diakoniatyötä varten, kirjoittaa Mikko Kälkäjä.
5.8.2020
"Piispojen on otettava kantaa"
Yhteisten kirkkovaltuustojen puheenjohtajat Oulussa ja Helsingissä pitävät tärkeänä, että kirkko puolustaa yhteiskunnassa sorrettuja. Rauhan Tervehdys haastatteli kirkkovaltuustojen puheenjohtajia, Mikko Kälkäjää (MK) ja Hanna Mithikua (HM).