Artikkelit avainsanalla: taloudellinen avustaminen
31.8.2026
Puheenvuoro | Heli Mattila: Julkiset palveluntuottajat eivät voi siirtää taloudellista avustamista kirkon diakoniatyölle
Onko oikein, että valtio ja sen myötä kaupungit sysäävät yhä enemmän vähävaraisten henkilöiden avustamista Suomen evankelisluterilaiselle kirkolle, jonka jäsenmäärä ja verotulot ovat laskusuunnassa, kysyy Tuiran seurakunnan johtava diakoniaviranhaltija Heli Mattila.
28.7.2025
Lisää rahaa diakonian avustuksiin Oulussa
Oulun seurakuntayhtymässä budjetoitiin tälle vuodelle 300 000 euroa lisää tukea rovastikunnalliselle diakoniatyölle. Tämä mahdollistaa euromääräisesti isompien tukien myöntämisen.
11.12.2023
Leikkaukset huolettavat diakoniatyöntekijöitä
Diakoniatyöntekijät pelkäävät, että sosiaaliturvan leikkaukset lisäävät toivottomuutta, lapsiperheiden ahdinkoa ja eriarvoisuutta.
13.1.2022
Diakoniatyössä paineita, talousavussa muutoksia Tuirassa
Asiakasmäärän kasvu Tuiran seurakunnan diakoniatyössä joudutti muuttamaan avustuskäytäntöjä. Uudistuksella tähdätään myös avustusvarojen riittämiseen mahdollisimman monelle.
16.2.2021
Kolumni: Paastoa päivästä toiseen
Erityisesti näinä viikkoina sydämelläni ovat ihmiset, joille ajoittainen paasto ei ole valinta, vaan pakko, kirjoittaa Marjukka Hamari.
