Mel Gibsonin elokuvassa nähtävä Jaakko Ohtonen: Jeesuksen näytteleminen muuttaa ihmistä

Perjantai-iltana Kempeleen Pyhän Kolminaisuuden kirkkoon on kokoontunut nelisenkymmentä henkeä, vähemmän kuin ennakoin.

Oletukseni nimittäin oli, että sali olisi täynnä kempeleläisiä, oululaisia ja kauempaakin tulleita uteliaita. Harvoinhan sitä ”oman kylän poika” on Hollywood-elokuvan päätähtenä.

Koulujen kevätjuhlien aattoilta on monelle varmasti hankala ajankohta. Lopputulos on kuitenkin mainio: intiimi tunnelma auttaa välittömän vuorovaikutuksen syntymisessä.

Näyttelijä Jaakko Ohtosen ja Kempeleen seurakunnan viestintäpäällikkö Tuukka Myllymäen tiet ovat kohdanneet ensimmäisen kerran jo vuosikymmeniä sitten Oulun taidekoululla.

Tuo yhteys on silottanut tietä sille, että Ohtonen on saapunut Kempeleeseen yleisön eteen kertomaan elokuvan teosta ja itsestään.

 

Jaakko Ohtosta Kempeleen Pyhän Kolminaisuuden kirkossa haastattelu Tuukka Myllymäki.

 

Ensi vuonna Mel Gibsonin ohjaamassa elokuvassa The Resurrection of the Christ nähtävää Jaakko Ohtosta saattaisi luulla lento- tai koripalloilijaksi. Pitkänhuiskea olemus ja intensiivinen katse.

Ohtonen saa kulkea vielä rauhassa kauppareissulla, mutta vuoden päästä hänen kasvonsa tulevat tutuksi miljoonille, kun Jeesuksen ylösnousemuksesta kertovan elokuvan ensimmäinen osa saa ensi-iltansa. Toisen osan on tarkoitus ilmestyä vuonna 2028.

Elokuvat ovat jatkoa Mel Gibsonin vuonna 2004 ilmestyneelle elokuvalle The Passion of the Christ, joka kertoi Jeesuksen elämän viimeisistä tunneista. Menestyselokuvan jatko-osaa on odotettu yli kaksi vuosikymmentä.

Tulevan julkisuuden Ohtonen ei usko muuttavan itseään suuresti. Hän toteaa Kempeleen yleisölle olevansa 36-vuotias. Jos maailmanmaine olisi tullut kohdalle parikymppisenä, tilanne voisi olla toinen. Hän kuitenkin tietää, kuka on ihmisenä ja mikä kaikki on vain showbisnestä.

Tulevan julkisuuden Ohtonen ei usko muuttavan itseään suuresti.

Kipinän näyttelemiseen Ohtonen kertoo saaneensa jo alaluokilla. Puolivälinkankaan kasvatti oli eka- tai tokaluokkalainen, kun Paulaharjun koulussa kuvattiin lyhytelokuvaa.

Yhdeksänvuotiaana edessä oli kevätnäytelmä. Jaakko koe-esiintyi prinssin rooliin, sai sen ja huomasi, että ”näytteleminen” on aivan mahtavaa. Näyttämöllä sai mellastaa ja touhu oli hyvin sosiaalista.

Jaakko Ohtonen pohtiikin, että tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi taitaa yhdistää kaikkia näyttelijöitä.

Elokuvia Ohtonen on katsonut paljon lapsesta saakka. Hänen mukaansa ne ovat olleet tärkeitä omalle kasvulle ja kehitykselle.

Kymmenvuotiaana edessä olivat teatteritaiteen perusopinnot Oulun taidekoulussa. Parikymppisen Ohtosen tie vei loppujen lopuksi Tampereen yliopiston näyttelijäkoulutukseen.

Sittemmin Ohtonen on näytellyt myös kansainvälisissä tuotannoissa, kuten koronavuosina tehdyissä Valhalla– ja Viimeinen kuningaskunta -sarjoissa.

 

Kempeleen kirkkoherra Erja Oikarinen antoi vieraalle pienen lahjakassin.

 

Kansainvälinen ura ei kuitenkaan ole ollut mikään tavoite. Ohtonen tosin huomauttaa, että reilussa viidessätoista vuodessa maailma on muuttunut.

Jos hän olisi vuonna 2009 todennut tavoitteena olevan kansainvälinen ura, hänelle olisi naurettu. Hän kiittääkin Peter Franzénia, Irina Björklundia, Jasper Pääkköstä, Krista Kososta, Laura Birniä ja muita tienraivaajia.

Tuukka Myllymäki kysyy kysymyksen, jonka vastaus kiinnostaa kaikkia kuulijoita: kuinka suomalaisnäyttelijä bongattiin Jeesuksen rooliin.

Ohtonen kertoo, että näyttelijöitä markkinoivilla agentuureilla on tässä suuri osuus. Hän on kahden agentuurin listoilla. Toinen on Suomessa, ja toinen on irlantilainen taho, joka tarjoaa kansainvälisille tuotannoille näyttelijöitä, jotka eivät puhu englantia äidinkielenään.

Kun kontaktit ovat olemassa, nykyteknologian aikana koe-esiintymisiin ei tarvitse alkuvaiheessa matkustaa, vaan oman tulkinnan voi kuvata kotona ja lähettää elokuvien tekijöille.

Ohtonen toteaa, että Gibson näki hänessä jotain, jota hän ei tiennyt itsessään olevankaan.

Elokuva kuvattiin Italiassa, Roomassa. Ohtonen kertoo, että hänen puolisonsa, radio- ja televisiojuontajana tunnettu Alma Hätönen oli viime vuonna kesäkuun alussa kokenut, että heidän on lähdettävä Italiaan. Hätösellä oli vahva tunne siitä, että Italia tulee jotenkin muuttamaan hänen elämänsä. Sitä se tekikin, molemmille.

Yhteinen lomamatkaa he ei kuitenkaan järjestynyt aikataulusyistä, joten Italian-matkaa päätettiin lykätä. Mutta sitten alkoi tapahtua asioita.

Ohtonen kertoo olleensa puolisonsa kanssa viime kesänä Oulussa autolla kauppareissulla, kun hän sai agentiltaan puhelun, jossa kerrottiin, että Mel Gibson haluaisi tavata hänet Italiassa.

Puhelun jälkeen Ohtonen ja Hätönen parkkeerasivat auton ja nauroivat hysteerisesti kymmenen minuuttia. Ajatuksena oli vain: ihan uskomatonta!

Ensimmäinen tapaaminen näyttelijänä ja ohjaajana mainetta niittäneen Gibsonin kanssa ei vielä varmistanut roolia, mutta kauaa siinä ei mennyt.

Ohtonen toteaa, että Gibson näki hänessä jotain, jota hän ei tiennyt itsessään olevankaan. Tuo toteamus herkistyttää näyttelijää, joka kehuu vuolaasti Gibsonia.

Kuvaukset alkoivat Roomassa lokakuussa 2025. Niihin pariskunta lähti yhdessä. Ohtonen kertoo arvostavansa todella paljon sitä, että Hätönen laittoi oman uransa jäähylle kuvausten ajaksi. Oli todella tärkeää, että rankkojen kuvauspäivien jälkeen oli joku, jolle puhua.

 

 

Jeesuksen näytteleminen on Ohtosen mukaan valtava etuoikeus, johon kuitenkin sisältyy paljon paineita. Tällaisen roolin tekemisen ei kuitenkaan hänen mukaansa pidäkään olla helppoa.

Vaikka kuvaukset olivat raskaat, pääosan esittäjällä oli koko ajan rakastettu ja turvallinen olo. Kuvauksissa oli yksinkertaisesti kivaa. Itse näytteleminen ei Ohtosen mukaan muutu, vain volyymi vaihtuu. Resursseja oli käytössä todella paljon, ja ottoja kohtauksista tehtiin niin monta kertaa, että lopputulokseen oltiin tyytyväisiä.

Vaikka kuvaukset olivat raskaat, pääosan esittäjän mukaan hänellä oli koko ajan rakastettu ja turvallinen olo.

Pyhyyden kokemuksista kysyttäessä Ohtosen vastaus on hyvin suomalainen. Mielikuvassa on mökkisauna, ja se, kuinka lauteilta pääsee siirtymään kylmään veteen.

Pitkälti tapaluterilaisen kasvatuksen saanut Ohtonen on luonnehtinut itseään aiemmin enemmänkin hengelliseksi. Jeesuksen rooliin eläytyminen on kuitenkin lähentänyt hänen suhdettaan kristinuskoon todella paljon. Hän pohtii, ettei mikään muu varmaan olisi mahdollistakaan.

Roolityö on pitänyt sisällään antautumista jollekin itseä suuremmalle. Ohtonen kertoo ymmärtäneensä, ettei voi kontrolloida kaikkea, vaan hänen on uskottava siihen, että häntä johdatetaan, olipa se sitten korkeampi voima tai elokuvan ohjaaja.

Ohtonen toteaa elokuvan kuvauksissa olleen tilanteita, jotka eivät ole selitettävissä pelkällä järjellä. Kun jotain sanoin kuvaamatonta tapahtuu, hänen mukaansa kaikki tilassa olevat kokevat sen. Mitä nämä kokemukset ovat, siitä hän voi kuulemma kertoa tarkemmin vasta vuoden päästä, kun elokuva on julkaistu.

Roolityö on pitänyt sisällään antautumista jollekin itseä suuremmalle.

Elokuvasta tullaan puhumaan sen julkaisemisen jälkeen, siitä Ohtonen on varma. Mutta siitä, miten esimerkiksi pääosanesittäjän suoritusta ruoditaan, hän ei aio ottaa paineita.

Ohtonen toteaa, että näytellessä hän voi vain pyrkiä olemaan täysin auki ja rehellinen sekä tekemään hyvää työtä. Tässä hän ottaa ohjetta tyyneysrukouksesta, jossa todetaan; Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa ne mitkä voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan.

 

Tilaisuuden lopuksi saattoi ottaa fanikuvan yhdessä Jaakko Ohtosen kanssa.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää