Kirjailija Liisa Louhela toivoo rauhapuhetta yhteiskuntaan: "On kiinnostavaa ja samalla hämmentävää, että rauhan puolesta puhuminen nähdään jollakin tavalla tuomittavana"

Suomen tunnetuin pasifisti ja aseistakieltäytyjä Arndt Pekurinen (1905–1941) päätyi kirjailija Liisa Louhelan biofiktiivisen Mies joka kantoi aurinkoa sylissään –teoksen (Otava, 2026) päähenkilöksi sattuman kautta.

Louhela sai inspiraation Pekurisen tarinaan Ville Suhosen Ikuiseen rauhaan dokumenttielokuvasta.

– Elokuva välitti hienosti Pekurisen inhimillisyyttä. Mietin dokumenttia katsoessani, että hänestä tulisi hieno romaanihenkilö.

Heijastus todellisesta maailmasta

Koska 1920-luku sekä kyseisen vuosikymmenen Helsinki eivät olleet Louhelalle tuttuja, taustatyön merkitys kirjoittamisprosessissa korostui. 

Louhela vietti viikkoja arkistoissa ja kävi läpi muun muassa Etsivän keskuspoliisin raportteja sekä Suomen Antimilitaristisen liiton ja Rauhanliiton yhdistyspöytäkirjoja.

– Löysin näistä dokumenteista herkullista materiaalia ja yksityiskohtia kirjaan. Prosessi rakentui etenkin alkuvaiheessa kokonaiskuvan hahmottamiseen sekä yksityiskohtien etsimiseen.

Halusin, että tekstiin jää todistusvoimaa, josta lukija saa tietää, mitä kaikkea Pekurinen joutui kokemaan.

Virallisista papereista löytyi kuitenkin vain vähän Pekurisen ääntä.

–  Se minun täytyi etsiä ja luoda itse. Vaikka minulla oli prosessin aikana käytettävissä paljon faktapohjaista materiaalia, kirjan Pekurinen on vain heijastus todellisen maailman Pekurisesta.

– Tein teokseen tietoisesti tiettyjä rajauksia: en esimerkiksi halunnut lisätä kirjaan sellaisia toimenpiteitä valtion taholta, mitä Pekurinen ei ole kokenut. Halusin, että tekstiin jää todistusvoimaa, josta lukija saa tietää, mitä kaikkea hän joutui kokemaan.

Louhela etsi tarinan kertojaääntä pitkään.

Puhutteleva sinä-muoto löytyi, kun hän alkoi kirjoittamaan jo edesmennyttä, myös rauhankysymyksiä pohtinutta ukkiaan kirjaan ja ikään kuin puhumaan ukilleen tekstin muodossa.

– Huomasin, että sinä-muoto toi kerrontaan uudenlaisia mahdollisuuksia: se antoi tekstille uudenlaisen tunnetason. Näytin alkuvaiheessa tätä ukille kirjoittamaani tekstiä myös parille tutulle, ja yllätyin kuinka he liikuttuivat siitä. Siinä vaiheessa tajusin, että tässä kerrontamuodossa on jotakin erityisen puhuttelevaa juuri tämän tarinan kannalta.

Rauhankasvatusta kouluihin

Vaikka kirjan julkaisusta on kulunut jo aikaa, rauhanaate kiinnostaa Louhelaa yhä.

Hän tunnustaa lukevansa edelleen satunnaisesti vanhoja Rauhaa kohti -lehtiä.

– Näissä julkaisuissa puhutaan kiinnostavampaa ja tärkeämpää asiaa kuin monissa tämän päivän lehdissä. Olen huomannut, miten puhe rauhasta loistaa nykyään poissaolollaan.

1920-luvun rauhanliikkeen ihmisillä oli ihailtavaa rohkeutta yrittää kuvitella maailmaa ilman sotia ja etsiä keinoja, miten tähän tilanteeseen voidaan päästä.

Louhela muistuttaa myös, että rauhanliike ja -aate on ajettu Suomessa marginaaliin, kun nykyinen hallitus leikkasi rauhanjärjestöjen valtionrahoituksen kokonaan.

– Ajattelisin, että puhetta rauhasta sekä rauhanliikkeen vuosikymmenten ajan kerryttämää tietoa tarvitaan nimenomaan juuri nyt. Myös 1920-luvun rauhanliikkeen ihmisillä oli ihailtavaa rohkeutta yrittää kuvitella maailmaa ilman sotia ja etsiä keinoja, miten tähän tilanteeseen voidaan päästä.

Louhelaa puhuttelee ajatus elämänmittaisesta rauhankasvatuksesta, jota pitäisi viedä laajasti esimerkiksi kouluihin.

– Jos tällaista oikeasti tehtäisiin, miten se vaikuttaisi yhteiskuntaamme ja meidän lapsiimme?

Lupa puhua rauhan puolesta

Louhela kertoo saaneensa yllättävää palautetta kirjasta.

Moni on sanonut, että kirja on ikään kuin antanut luvan puhua rauhan puolesta.

– Tämä kertoo ehkä yhteiskuntamme ilmapiiristä. On kiinnostavaa ja samalla hämmentävää, että juuri rauhan puolesta puhuminen nähdään jollakin tavalla tuomittavana. Samaan aikaan turrumme sotauutisiin, vaikka pitäisi nimenomaan yrittää jaksaa puolustaa sitä, että kukaan ei joutuisi kohtaamaan sotaa.

Louhela ei suunnittele varsinaista jatko-osaa Pekurisen tarinalle. Mielessä on kuitenkin rauhan teemaa käsittelevä trilogia.

– Kirjoitan tällä hetkellä ekotrilleriä yhdessä Jenni Räinän kanssa, ja teen samanaikaisesti taustatyötä rauhantrilogian toista osaa varten.

Oulun kirjamessuillakin lokakuun alussa esiintynyt Louhela kuvaa kirjoittamista niin oleelliseksi ja itsestään selväksi osaksi elämäänsä, että siitä luopumista on mahdoton kuvitella.

– Vaikka en syystä tai toisesta enää julkaisisi yhtään kirjaa, tulen varmasti aina kirjoittamaan ja ennen kaikkea lukemaan. Kirjojen keskellä tunnen olevani aina kotona.