Säräisniemen kirkko seisoo kolmatta vuosisataa Oulujärven rannalla

Säräisniemen vanhassa kuntakeskuksessa Oulujärven länsipuolella sijaitsee idyllinen ja kaunis Säräisniemen puukirkko.

Ristikirkko rakennettiin korvaamaan isonvihan aikaan tuhoutunutta Manamansalon kirkkoa, koska matka seuraavaksi lähimpään kirkkoon Paltaniemelle oli pitkä, ja Oulujärven ylittäminen vaarallista.

Säräisniemeläiset olivat oma-aloitteisia, ja kirkon rakentaminen aloitettiin vuonna 1768. Pulkkilaan kirkon rakentanut Jaakko Suonperä tuli johtamaan rakennustöitä ja Säräisniemen kirkkoa alettiin rakentamaan Pulkkilan kirkon piirustuksiin perustuen.

Työ kuitenkin keskeytyi yli kymmeneksi vuodeksi, koska kirkon rakentamiselle ei ollut viranomaisen lupaa. Myöhemmin työtä määrättiin jatkamaan rakennusmestari Jakob Rijf ja rakentaminen saatettiin päätökseen vuosina 1779–1781.

Rappiolta uusgoottilaiseen tyyliin

Säräisniemen pappilan rakennukset tuhoutuivat tulipalossa 1850-luvulla.

Niiden uudelleenrakentaminen vei paljon seurakunnan aikaa ja varoja. Tästä syystä kirkon korjaustöihin ei liiennyt juurikaan rahaa 1860-luvun maalaus- ja tervaustöitä lukuun ottamatta.

Vuoden 1889 piispantarkastuksen yhteydessä Säräisniemen kirkon todettiin olevan niin huonossa kunnossa, että piispa kehotti seurakuntaa vakavasti harkitsemaan uuden kirkon rakentamista.

Seurakuntalaiset eivät tähän kuitenkaan ryhtyneet. Syksyllä 1892 kirkonkokouksessa kirkon todettiin kuitenkin olevan rappiotilassa ja jonkinlaisiin toimiin olisi ryhdyttävä pian.

Piirustukset ja kustannusarvio kirkon korjaamiseen tilattiin Oulun läänin rakennuskonttorin johtajalta, arkkitehti Julius Basilierilta.

Basilier tuli tarkastamaan kirkon kuntoa, ja puutteiksi hän mainitsi muun muassa heikot perustukset, kallellaan olevat seinät, kosteuden turmeleman sisäkaton ja rähjäiset sisätilat.

Korjaustyöt tehtiin 1896–1898 rakennusmestari Samuli Tuoriniemen johdolla. Arkkitehti Basilier oli aikakauden tyylisuuntauksen tapaan mieltynyt uusgoottilaiseen rakennustyyliin ja näin myös Säräisniemen kirkko sai uusgotiikkaa henkivän asun.

Kirkkoa korjattiin hartaasti. Muun muassa vääntyneitä seiniä oiottiin ja lahonneita hirsiä uusittiin. Länsi- ja eteläsakaroihin rakennettiin eteiset ja itäsakaraan uusi sakaristo. Kirkon sisustus uusittiin lähes kokonaan paneeleja ja kalusteita myöten.

Basilierin suunnittelemissa muutostöissä alkuperäiset pyörökaari-ikkunat vaihtuivat kulmikkaiksi ja suippokaarisiksi. Pystylaudoitettu ja punamullalla maalattu julkisivuverhous muutettiin listoilla ja pilastereilla kenttiin jaetuksi ja vaalean sävyiseksi.

Muodon kannalta oleellisimmat tekijät, kuten hirsiseinät ja katon runkorakenne kuitenkin säilyivät, joskin niitäkin korjattiin ja kattoratsastajatorni poistettiin.

Sekä kirkon että kellotapulin perustus uusittiin. Puista ristikirkkoa kattaa alkuperäisen suunnitelman mukainen korkea ja jyrkkä aumakatto.

Kellotapulin paanukatto vaihdettiin peltiseksi ja tornin huippuun vaihdettiin viiritangon sijaan risti. Kirkkoonkin vaihdettiin peltikatto vuonna 1952, mutta myöhemmin se palautettiin takaisin paanukatoksi.

Hiljaista harmoniaa 1800-luvun tyylillä

Kirkon sisätilat ovat harmoniset. Harmaaksi maalatut seinät korostavat puupintaista, kauniisti patinoitunutta kattoholvia. Yksinkertaisten riippuvalaisimien rinnalla on aikanaan talonpojilta, Juuso ja Kaarlo Leinoselta, lahjoituksina saadut kauniit kattokruunut.

Kirkon sisustus on suurelta osin 1800-luvun lopun tyylissään. Tällöin kirkkosaliin tehtiin muun muassa uudet penkit, saarnastuoli, alttari sekä lukkarinkoroke.

Alttaritaulu Ristiinnaulittu ja ehtoollisen asettaminen on J.G. Hedmanin maalaama vuodelta 1839.

Vuonna 1964 kirkkoon hankittiin 34-äänikertaiset sähköurut, jotka sijoitettiin nykyiselle paikalleen.

Vuonna 1839 kirkkoon hankittu alttaritaulu on J.G. Hedmanin maalaama.

Kellotapuli vahvistettiin kestämään aikaa

Kirkon edustalla sijaitsee Jakob Rijfin suunnittelema vuonna 1793 valmistunut kellotapuli.

Sen vanhempi kello on vuodelta 1785. Vuonna 1870 seurakunta halusi hankkia tapuliin toisen kellon, jota varten kellotornia piti vahvistaa.

Paikalle kutsuttiin rakennusmestari J. Wikman, jotta saatiin selvitettyä, kestäisikö kellotapuli kahden kellon soittamisesta aiheutuvaa painoa. Kelloja soitettiin niin sanotusti ympäri polkemalla, jolloin koko kellotorni heilui kellojen heilahdusliikkeen voimasta.

Suojeltu kulttuuriaarre

Säräisniemen kirkko on kauniissa luonnonläheisessä maisemassaan hyvin suosittu vihkikirkko. Talvisin kirkko on pääasiassa kylmillään, mutta sitä lämmitetään tarvittaessa jumalanpalveluksia ja toimituksia varten.

Pysähtyneessä kylämaisemassa Säräisniemen kirkko henkii vahvasti alueen historiaa ja talonpoikaista henkeä, yksityiskohtien ollessa pääasiassa tyyliltään uusgoottilaisia.

Säräisniemen kirkon viehättävyyttä tarkastellessa piispan lausunnot uuden kirkon rakentamisesta 1800-luvulla saattavat hämmästyttää. Tuohon aikaan kansanrakentajien tekemien puukirkkojen taiteellista ja arkkitehtonista arvoa ei todennäköisesti osattu arvostaa. Myös uusien vallalla olevien tyylien ihailu johti aikanaan radikaaleihinkin muutostöihin kirkollisissa rakennuksissa.

Säräisniemen kirkko on suojeltu kirkkolain nojalla. Kirkkolain mukaan kaikki ennen vuotta 1917 rakennetut evankelisluterilaiset kirkot, kellotapulit, hautakappelit ja muut hautausmaalla olevat niihin rinnastettavat rakennukset ovat suojeltuja.

Kirjoittaja on kulttuurialan ammattilainen ja korjausrakentamiseen keskittynyt rakennusarkkitehti, joka parhaillaan laajentaa osaamistaan kulttuuriympäristön tutkimuksen parissa. 

Koko elämän kirkko

Helena Leinonen on asunut Säräisniemellä lähes koko elämänsä ja Säräisniemen kirkko on hänelle rakas paikka.

Kirkkoon liittyvät muistot ulottuvat aina lapsuuteen asti, jolloin hän kävi vanhempiensa kanssa kirkossa.

Kirkon seinien suojissa on vietetty omat ja lasten konfirmaatiot, avioliittoon vihkiminen, vanhempien hautajaiset ja monet muut mieleen jääneet tilaisuudet. Nykyisin kirkossa tulee käytyä joka kerta, kun siellä jonkinlainen tilaisuus järjestetään.

Leinosella on kokemusta kirkkovaltuustosta ja muista seurakunnan tehtävistä. Hän oli eläkkeelle jäätyään kuusi vuotta hoitamassa Säräisniemen kirkkomaan sankarihautoja.
Samaan aikaan Leinosen puoliso soitti ehtookelloja lauantai-iltaisin.

Mieleen jäänyt tehtävä oli myös olla mukana tekemässä Vaalan kirkon kirkkotekstiilejä.