Nuorisotyöntekijä Mono Kuoppala palkittiin Saaga-palkinnolla
Kasvatuksen ja nuorisotyön asiantuntijat KNT ry:n vuoden 2026 Saaga-palkinnon saanut Mono Kuoppala on rohkea nuorisotyön kehittäjä, joka panostaa työssään nuorten henkilökohtaiseen ja aitoon kohtaamiseen. – Meidän pitää keskittyä mitä suuremmassa määrin nuoren kasvun ja henkisen hyvinvoinnin tukemiseen, Kuoppala toteaa.
40 vuoden uran kirkon nuorisotyön ammattilaisena tehnyt nuorisotyönohjaaja Mono Kuoppala on saanut Kasvatuksen ja nuorisotyön asiantuntijat KNT ry:n vuoden 2026 Saaga-palkinnon.
Valintaperusteiden mukaan Oulun tuomiokirkkoseurakunnassa työskentelevä Kuoppala on rohkea kehittäjä, jonka työ näkyy Oulussa muun muassa monipuolisessa kouluyhteistyössä, muusikkovieraiden Taustatarinaklubeissa sekä kohdennetuissa pienryhmissä, kuten Ouluun muuttaneiden lukiolaisten Muuttajat-ryhmässä ja tiiviistä arvoyhteisöistä irtaantuneiden EXL-ryhmässä.
Tänä syksynä hän on aloittanut työskentelyn seksuaaliväkivaltaa kokeneiden nuorten aikuisten vertaistukiryhmässä.
Uudistajana monenlaisissa käytännöissä
Kuoppala on työllään ollut uudistamassa seurakunnan nuorisotyön toimintamalleja sekä edistänyt osallisuutta, kansainvälisyyttä ja digitaalista nuorisotyötä. Hänen työnsä näkyy vahvasti myös leiritoiminnan kehittämisessä, henkilökohtaisessa nuorten tukemisessa sekä kriisitilanteiden nuorisotyössä.
Valintaperusteissa korostetaan Kuoppalan ammatillisuutta, jossa yhdistyvät lämmin kohtaaminen, vahva ammatillisuus ja luovuus. Hän kohtaa jokaisen lapsen ja nuoren aidosti omana itsenään ja luo tällä tavalla seurakunnasta turvallisen yhteisön, jossa saa kysyä, epäillä ja kuulua joukkoon ilman suorituspaineita.
Kuoppalan mukaan tärkeintä työssä on nuorten kohtaaminen.
On tärkeää kuunnella, asettaa rajoja ja kohdata. Sitä ei varmaan voi koskaan tehdä liikaa.
– Nuorilla on hirveän suuri aikuisen nälkä, johon on tärkeää vastata. On tärkeää kuunnella, asettaa rajoja ja kohdata. Sitä ei varmaan voi koskaan tehdä liikaa, Kuoppala muistuttaa.
Vuonna 1987 nuorisotyönohjaajaksi valmistunut Kuoppala on lisäopintojen avulla vahvistanut osaamistaan koko uransa ajan. Tänä syksynä hän valmistui ratkaisukeskeiseksi kuvataideterapeutiksi.
Kuoppalan mukaan kirkon täytyy tulevaisuudessakin panostaa kasvatustyöhön, koska nuorten mielen hyvinvoinnin haasteet ovat lisääntyneet.
– Meidän pitää keskittyä mitä suuremmassa määrin nuoren kasvun ja henkisen hyvinvoinnin tukemiseen.
Kuoppala on neljäs Saaga-palkinnon saanut kirkon kasvatuksen ammattilainen. Palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 2023.
Mikä on Saaga-palkinto?
Palkinnon nimi Saaga tulee siitä, että tarinoilla on tärkeä merkitys kirkon kasvatustyössä. Palkinnon nimi mahdollistaa myös sen, että sen voivat kokea omakseen kirkon kasvatustyön eri työaloilla työskentelevät ammattilaiset.
- Saaga-palkinto on tunnustus, joka on jaettu vuodesta 2023 alkaen Kasvatuksen ja nuorisotyön asiantuntijat KNT ry:n jäsenelle.
- Palkinto voidaan jakaa yksittäiselle työntekijälle, työparille tai tiimille.
- Palkinnon kriteereiden mukaan palkinnon saaja on kehittänyt itseään ammatillisesti ja on ammatistaan sekä työstään ylpeä.
- Saaja on kehittänyt ja toteuttanut jonkin uuden ja toimivan tapahtuman, työmuodon tai työtavan mallin.
- Saaja on osoittanut työssään ratkaisukeskeistä työotetta ajankohtaisten kristillisen kasvatustyön kysymysten parissa paikallisesti tai valtakunnallisesti.
- Saaja on osoittanut valmiutta verkostoitua, kehittää työyhteisöä ja toiminut rohkeana suunnannäyttäjänä.
- KNT ry:n jäsenyyden lisäksi ehdokkaan täytyy täyttää vähintään kaksi edellä mainituista kriteereistä.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.
