Grace viihtyy kokkikerhon ohjaajana

Grace Nyembo on mukana isoskoulutuksessa ja toimii ohjaajana myös pienten koululaisten kokkikerhossa Oulun tuomiokirkkoseurakunnassa.

Grace Nyembo nostaa puhtaita astioita tiskikoneesta Sofia seurakuntakeskuksen monitoimitilassa maanantai-iltana. Yksi Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kokkikerhoista on pian päättymässä.

Kokkikerhoon osallistuneet lapset ja Grace sekä toinen ohjaajista ovat jo nauttineet tämänkertaisen herkun, marjarahkan, ja on siistimisen aika.

– Kerhossa tehdään jotain helppoa yhdessä nopeasti, syödään ja siivotaan jäljet. Lopuksi ehtii vähän leikkiäkin, Grace kertoo.

 

Kerhossa tehdään jotain helppoa yhdessä nopeasti,
syödään ja siivotaan jäljet.

 

– Hei, tulkaapa auttamaan, hän huikkaa edestakaisin juoksenteleville tytöille, joilla leikkivaihe näyttää jo alkaneen.

Tytöt tulevat laittamaan lusikat, lasit ja kulhot omille paikoilleen. Tällä kertaa paikalla on kolme kerholaista, kevätkaudella heitä on ollut mukana pääosin neljä.

– Syksyllä kerholaisia oli tuplaten, mutta määrä on vähentynyt, kertaa Grace.

Hänestä on kuitenkin ihan mukavaa, että lapsia on vähemmän, koska silloin pystyy tutustumaan paremmin.

Maanantain kokkikerho on suunnattu 1.–3.-luokkalaisille, ja kokkikerhoja on myös isommille koululaisille. Seurakunnan isoskoulutuksessa mukana olevaa Gracea kiinnostaa tulevaisuudessa tehdä työtä lasten ja nuorten parissa.

– Olen pitänyt myös pyhäkoulua lapsille, hän kertoo.

Kokkikerholaisilla on oma kortti, johon saa merkinnän jokaisesta osallistumisesta.

– Kun rivi on täynnä, saa jonkun yllätyksen.

  • Vapaita kerhopaikkoja voi tiedustella nuorisotyönohjaaja Kaija Siniluodolta, 050 5249 779.

=> Kerro täällä, mitä mieltä olit haastattelusta


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää