Hartaus sunnuntaille 21.12.2025

Odottaminen osana elämää

Neljäs adventtisunnuntai on omistettu lasta odottavalle Marialle. Odotusaika oli Marialle hyvin poikkeuksellinen. Hän eli epävarmassa ympäristössä kantaen kuitenkin sisällään suurta luottamusta siihen, että Jumala on hänen kanssaan. Marian matka kertoo siitä, että Jumala syntyy keskelle epätäydellisyyttä ja keskeneräisyyttä.

Myös meidän aikamme ihmisille odottaminen on tuttua, vaikka sen sävy saattaakin olla toisenlainen. Meiltä saatetaan odottaa, että pysymme jatkuvien muutosten, uutisten, päätösten ja epävarmuuksien perässä, vaikka ne tulevat nopeammin kuin ehdimme niitä käsitellä. Vallitseva maailmantilanne, arjen kuormitus ja jatkuva ärsyketulva saattaa tehdä rauhallisesta ja luottavaisesta odotuksesta vaikeaa.

Marian odotus kuitenkin muistuttaa, että odotus ei ole vain ajan kulumista, vaan aikaa, jolloin jokin tärkeä voi kehittyä ennen kuin se tulee esiin. Odottaminen on valmistautumista hetkeen, jota ei voi täysin ennakoida. Se on luottamusta silloinkin, kun epävarmuus varjostaa olosuhteita.

Tämä viesti on hyvin ajankohtainen tänäänkin, sillä monet meistä saattavat kokea olevansa juuri nyt jonkinlaisessa välivaiheessa, vasta matkan eri etapeilla. Tietämättä kuitenkaan aivan tarkalleen, mihin odottava matka päätyy.

Marian esimerkin mukaisesti odotuksen hetkissä on mahdollisuus kasvaa, löytää sisäistä rauhaa ja syventää luottamusta. Vaikka tuleva ei olekaan täysin näkyvissä, voimme luottaa siihen, että jokainen vaihe matkaa muokkaa meitä ja valmistaa siihen, mitä on tulossa.

Odottaminen ei siis ole vain välitila, vaan arvokas osa elämää, joka kantaa merkityksensä ajan myötä. Lopulta, kuten Marian kohdalla, odotus voi tuoda elämäämme myös suurimman lahjan.

Kirjoittaja on sairaalapappi, lyhytterapeutti ja parineuvoja

4. adventtisunnuntai
Psalmi: Ps. 130:5–8
1. lukukappale: 1. Moos. 21:1–7
2. lukukappale: Hepr. 6:13–19
Evankeliumi: Matt. 1:18–24

Tämä sunnuntai omistetaan lasta odottavalle Marialle, Herran äidille. Vapahtajan äidin odotus ja Herran kansan joulun odotus kuuluvat yhteen. Jouluun valmistautumisen loppuvaihe alkaa. Ihmisen sisäisen mielialan tulee olla valmis suuren sanoman vastaanottamiseen.

Ps. 130:5–8
Minä odotan sinua, Herra, odotan sinua koko sielustani
ja panen toivoni sinun sanaasi.
Minä odotan Herraa kuin vartijat aamua,
hartaammin kuin vartijat aamua.
Israel, pane toivosi Herraan!
Hänen armonsa on runsas, hän voi sinut lunastaa.
Hän lunastaa Israelin
kaikista sen synneistä.

1. Moos. 21:1–7
Herra piti huolen Saarasta, kuten oli sanonut, ja täytti antamansa lupauksen. Saara tuli raskaaksi ja synnytti Abrahamille hänen vanhoilla päivillään pojan. Se tapahtui juuri siihen aikaan, jonka Jumala oli ilmoittanut. Pojalleen, jonka Saara oli synnyttänyt, Abraham antoi nimeksi Iisak. Kahdeksantena päivänä Iisakin syntymästä Abraham ympärileikkasi hänet, kuten Jumala oli käskenyt. Abraham oli satavuotias, kun hänen poikansa Iisak syntyi. Saara sanoi: ”Jumala on antanut minulle aiheen iloon ja nauruun, ja jokainen, joka tästä kuulee, iloitsee ja nauraa minun kanssani.” Ja Saara sanoi vielä: ”Kuka olisi tiennyt sanoa Abrahamille: ’Saara imettää poikia’? Ja nyt minä kuitenkin olen synnyttänyt pojan hänen vanhoilla päivillään.”

Hepr. 6:13–19
Antaessaan Abrahamille lupauksensa Jumala vannoi omaan nimeensä, koska ei ollut ketään suurempaa, jonka nimeen hän olisi vannonut. Hän lupasi: ”Minä siunaan sinua runsain määrin ja annan sinulle runsaasti jälkeläisiä”, ja kärsivällisesti odotettuaan Abraham sai, mitä hänelle oli luvattu.
Ihmiset vannovat jonkun itseään suuremman nimeen. Vala merkitsee heille asian vahvistusta, se lopettaa kaikki vastaväitteet. Siksi myös Jumala vannoi lupauksensa takeeksi vielä valan. Hän tahtoi tällä erityisellä tavalla osoittaa niille, joita lupaus koskee, että hänen päätöksensä ei muutu. Noilla kahdella järkähtämättömällä sanallaan, joissa hän, Jumala, ei voi valehdella, hän tahtoi rohkaista meitä, hänen turviinsa paenneita, ja kannustaa pitämään kiinni toivosta, joka on edessämme. Se toivo on elämämme ankkuri, luja ja varma.

Matt. 1:18–24
Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana. Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti. Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa.
Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: ”Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä.”
Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut:
– Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan,
ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel –
se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme.
Unesta herättyään Joosef teki niin kuin Herran enkeli oli käskenyt ja otti Marian vaimokseen.