Hartaus sunnuntaille 27.4.

Rakkaus sulattaa pelon

Pelko lamaannuttaa, laittaa ihmisen lukkoon. Suojaudun. Rakennan ympärilleni muurin.
Ihmisten sisäiset pelot ovat pohjimmiltaan samanlaisia, vaikka ne näyttäytyvät eri tavoin.

On pelkoa yhteyden tai oman tilan menettämisestä. Pelkäämme, ettemme ole riittäviä ihmisinä.

Erilaisuus ja tuntematon pelottavat. Pelko piileskelee pahan olon uumenissa. Se lymyilee ärtymyksen alla ja liittyy ahdistuksen kaveriksi.

Pelon vastalääke on hyväksytyksi tuleminen. Minua rakastetaan tällaisena kuin olen, ilman ehtoja.

Maailmassa on monia ulkoisia uhkatekijöitä, katastrofeja ja kurjuutta. Pelkääminen vaaran edessä on normaalia. Uutisista vyöryy pahoja asioita.

Jos keskusteluilmapiiri jää negatiivisten asioiden pyörittelyksi, olemme sidottuina ahdistukseen. Uhkakuvista kumpuava puhe vie pahimmillaan kontrolliin ja mustavalkoisiin ratkaisuihin.

Haemme turvaa yksinkertaisista maailmanselityksistä. Pelosta käsin jaottelemme ihmiset hyviksiin ja pahiksiin, tiedostaviin ja vastuuttomiin, meihin ja heihin.

Itselleni tuo selkeyttä ajatus ihmisen pienuudesta ja Jumalan suuruudesta.

On paljon asioita, joita en voi käsittää. Ilmiöt ovat monimutkaisempia kuin miltä näyttävät.

Kaiken hyvän Luoja on sitoutunut ihmisen kärsimykseen. Kuoleman voittanut Vapahtaja haluaa kohdata pelkäävän ihmisen.
Hänen viestinsä on radikaali ja yhä edelleen ajankohtainen. Jeesus tarjoaa rauhaa, rakkautta ja vapautta, ihan jokaiselle.

Anja Nwose
Kirjoittaja on forssalainen perheneuvoja, jonka arkea maustavat länsiafrikkalaiset sävyt

1. sunnuntai pääsiäisestä
Psalmi: Ps. 116:1–9
1. lukukappale: Jes. 43:10–12
2. lukukappale: 1. Joh. 5:4–12
Evankeliumi: Joh. 20:19–31

Päivän raamatuntekstit kertovat siitä, että ylösnoussut Jeesus ilmestyi epäileville opetuslapsilleen ja vakuutti heidät ylösnousemuksestaan. Ilo valtasi opetuslapset, kun he kohtasivat Jeesuksen elävänä.

Ps. 116:1–9
Minä rakastan Herraa. Hän kuulee minua,
hän kuulee hartaan pyyntöni.
  Kun huudan häntä avuksi,
  hän kuuntelee minua.
Kuoleman köydet kiertyivät ympärilleni,
tuonelan kauhut ahdistivat minua,
minut valtasi tuska ja murhe.
  Silloin minä huusin Herran nimeä:
  ”Herra! Pelasta minut!”
Herra on oikeamielinen ja laupias,
meidän Jumalamme on armollinen.
  Herra on avuttomien suojelija.
  Kun voimani uupuivat, hän tuli avukseni.
Nyt olen saanut rauhan,
Herra piti minusta huolen.
  Hän pelasti minut kuolemasta, hän säästi silmäni kyyneliltä,
  ei antanut jalkani astua harhaan.
Minä saan vaeltaa Herran edessä
elävien maassa.

Jes. 43:10–12
Minun todistajani, sanoo Herra, olette te
– Israel, sinä jonka olen valinnut palvelijakseni –
ja teidän tulee tuntea minut ja uskoa minuun,
ymmärtää, kuka minä olen.
Ennen minua ei ole jumalaa syntynyt eikä ollut
eikä minun jälkeeni tullut eikä tule.
Minä, minä yksin olen Herra,
ei ole muuta pelastajaa kuin minä.
Minä olen puhunut,
minä olen pelastanut,
olen ilmaissut teille tahtoni,
minä itse, ei kukaan muu.
Te olette minun todistajani, sanoo Herra.

1. Joh. 5:4–12
Kaikki, mikä on syntyisin Jumalasta, voittaa maailman. Ja tämä on se voitto, tämä on maailman voittanut: meidän uskomme.
Kuka sitten voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?
Hän, Jeesus Kristus, on tullut veden ja veren kautta – ei ainoastaan veden, vaan veden ja veren. Ja Henki on todistaja, sillä Henki on totuus. Todistajia on näin kolme: Henki, vesi ja veri, ja nämä kolme todistavat yhtäpitävästi.
Hyväksymmehän me ihmistenkin todistuksen, ja Jumalan todistus on paljon painavampi. Tämä on Jumalan todistus: hän on todistanut Pojastaan. Jokaisella, joka uskoo Jumalan Poikaan, on tämä todistus sisimmässään. Mutta jokainen, joka ei Jumalan todistusta usko, tekee hänestä valehtelijan, hän kun ei usko itse Jumalaa. Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassaan. Jolla on Poika, sillä on elämä. Jolla ei Jumalan Poikaa ole, sillä ei ole elämää.

Joh. 20:19–31
Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, opetuslapset olivat illalla koolla lukittujen ovien takana, sillä he pelkäsivät juutalaisia. Yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: ”Rauha teille!” Tämän sanottuaan hän näytti heille kätensä ja kylkensä. Ilo valtasi opetuslapset, kun he näkivät Herran. Jeesus sanoi uudelleen: ”Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät.” Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: ”Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.”
Yksi kahdestatoista opetuslapsesta, Tuomas, josta käytettiin myös nimeä Didymos, ei ollut muiden joukossa, kun Jeesus tuli. Toiset opetuslapset kertoivat hänelle: ”Me näimme Herran.” Mutta Tuomas sanoi: ”En usko. Jos en itse näe naulanjälkiä hänen käsissään ja pistä sormeani niihin ja jos en pistä kättäni hänen kylkeensä, minä en usko.”
Viikon kuluttua Jeesuksen opetuslapset olivat taas koolla, ja Tuomas oli toisten joukossa. Ovet olivat lukossa, mutta yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: ”Rauha teille!” Sitten hän sanoi Tuomaalle: ”Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko!” Silloin Tuomas sanoi: ”Minun Herrani ja Jumalani!” Jeesus sanoi hänelle: ”Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.”
Monia muitakin tunnustekoja Jeesus teki opetuslastensa nähden, mutta niistä ei ole kerrottu tässä kirjassa. Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.