Jaakko Löytty poikkeaa viimeisellä kiertueellaan Oulujoen kirkkoon
Suomalaisen gospel-musiikin konkari, laulaja-lauluntekijä Jaakko Löytty kiertää parhaillaan Suomea viimeisellä konserttikiertueellaan. Oulussa ”Elämä piirtyy pientareelle” -kiertue pysähtyy 15. maaliskuuta. Tuolloin Löyttyä kuullaan Oulujoen kirkossa kello 18.

Konsertit toteutetaan duona Sami Aspin kanssa. Asp soittaa kitaraa ja laulaa taustoja, Löytty laulaa sekä soittaa kitaraa ja huuliharppua.
Löytty vietti 12 ensimmäistä vuottaan Namibiassa, missä hänen vanhempansa Seppo ja Kirsti Löytty toimivat Suomen Lähetysseuran lähetystyöntekijöinä.
Vuonna 2019 julkaistussa kirjassa ”Tilkkutäkki – Laulujeni syntytarinoita” Jaakko Löytty kertoo musiikkityöstään ja yhteistyöstään vaimonsa Kaija Pispan kera. Heidän tekemiään kappaleita löytyy myös nykyisestä virsikirjasta. Esimerkiksi virressä 924 Edessä reitti tuntematon aukeaa’ ja virressä 975 Tutulla tiellä ei eksyä saata on Löytyn sävel ja Pispan teksti.
Nyt 70-vuotiaan Löytyn ensimmäinen levy ”Asioita joista vaietaan” julkaistiin vuonna 1974. Konserttikiertueella kuullaan aikajärjestyksessä Löytyn tuotantoa alkaen Tahdon kiittää Herraa -laulusta ja päätyen viime vuosien uudempiin kappaleisiin.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.