Jippu haluaa olla Jumalan juoksutyttö
’- Jumala ei pyydä minua olemaan suurempi tai pienempi. Saan olla juuri tälläinen. Ja se on hyvä lähtökohta, toteaa Bless My Oulu -tapahtumassa esiintynyt laulaja-lauluntekijä Jippu.
– Koko elämäni on ollut tasapainon hakemista. On ollut erilaisia vaiheita: välillä hengellinen ja henkinen tasapaino on ollut hyvä, ja sitten huonompi. Mietin, onko elämän tarkoitus löytää täydellinen tasapaino?
– Nyt minulla on rauha ja tyyneys. Jalat totuudessa voin turvata Jumalan rakkauteen, ja silloin ei tarvitse enää miettiä tasapainoa. Joskus myös ajattelin, että minun oma tahtoni on kivempi kuin Jumalan tahto. Ei se ihan niin ollut, vaan tarvittiin balanssi oman tahdon ja Jumalan tahdon kesken.
Näin kertoo laulaja-lauluntekijä, evankelista Jippu.
”Usko ei ole itsekäs voimavara”
Jippu kertoo, että usko on läsnä hänen elämässään koko ajan.
– Uskon Jumalaan, tiedän, että Hän on. Jos en luottaisi Jumalaan, usko olisi tyhjä. Kriiseissä, joita elämässäni on ollut, usko on koetuksella. Silloin ajautuu kysymyksiin, ja usko ”haalistuu”, tuntuu, että olen ”reunalla”, voimaton. Niinä hetkinä ripustaudun Jeesukseen vaikka iltarukouksessa, ja saan sydämeeni rakkauden, joka ei kuole koskaan. Se on ”Rakkauden riippakivi”, uskon lahja.
Evankelistanakin kiertävä Jippu toteaa, että uskoa pitää jakaa, tai muuten se on itsekäs voimavara.
– Usko ei ole henkilökohtainen lahja, vaan jotain paljon suurempaa. Miksi minulle on annettu usko? Siksi, että voin kertoa siitä, ja että muutkin löytäisivät sen myötä Jeesuksen. Usko on moottori evankeliointityössä.
”Tielläni on suuri merkitys”
– Saamani palaute taiteilijana ja evankelistana on 90-prosenttisesti positiivista. Se on minulle hyvin merkityksellistä ja rohkaisevaa. Itse en näe itseäni mitenkään kaksisena.
Erään kuulijan palaute siitä, kuinka ”musiikki teki minusta taas pala palalta kokonaisen” saa Jipun toteamaan, että paljon sanottu, suuresti sanottu.
– En näe laulujeni jättämiä hedelmiä. Toki olen palautteesta ylpeä, mutta en tunne itseäni sankariksi. Jumala ei onneksi pyydä minua olemaan suurempi tai pienempi. Saan olla tälläinen. Tämä on hyvä välitila. Ja se on hyvä lähtökohta. Tielläni on suuri merkitys.
Anna palautetta jutusta täällä
Lue myös tämä:
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.