Juhlaväki polttavan rauhanteeman äärellä Kittilässä

Kittilässä vietetään lähetysjuhlia viikonvaihteessa päivien rauha-aiheinen teema osuu dramaattiseen ajankohtaan.

 Ensi viikonvaihteessa 22.–24. elokuuta vietettävien Oulun hiippakunnan lähetysjuhlien teema Ihan rauhassa ei voisi olla ajankohtaisempi. Koko maailma tuntuu seuraavan tällä hetkellä Ukraina-neuvotteluja Washingtonissa: rakentuuko suurten johtajien pöydässä rauhanpolku, joka johtaa vihdoin aseiden vaikenemiseen Ukrainassa?

– Äärettömän ajankohtainen juhlien aihe, Oulun hiippakunnan hiippakuntasihteeri Matti Laurila huokaisee Kittilän juhlien alla. 

Laurila kertoi tiistaiaamuna seuranneensa monen muun tavoin koko maanantai-illan Washingtonin tapahtumia ja tunnustaa, että mielessä pyöri toiveikkuuden lisäksi myös pelko rauhan hieronnan päättymisestä floppiin, suureen pettymykseen.

Kittilän juhlien aikana rauhanneuvottelujen onnistumisesta tiedetään jo enemmän, hän toteaa.

Kristittyjä kutsutaan rauhan rakentamiseen, Matti Laurila sanoo. Kuva: Oulun hiippakunnan arkisto

Raamattu ohjaa rauhan teille

Päätös lähetysjuhlien aiheesta tehtiin noin vuosi sitten. Silloin tuskin tiedettiin, miten lähes hengästyttävän ajan hermolla Ihan rauhassa -teema tulee olemaan pohjoisen juhlien aikaan.

Ukrainan sotaa tuolloin kuitenkin käytiin, ja Raamattu antaa vahvoja näkyjä rauhan tavoittelemiseen. ”Auroiksi miekat taotaan” on Laurilan mukaan yksi ison kirjan tunnettu kehotus toimimaan rauhan edistäjänä.

Laurila painottaa, että kansainvälinen rauha, aseiden laskeminen Ukrainassa, ei ole Kittilässä ainoa näkökulma rauhaan. 

– Ajatuksiin rauhasta liittyvät ihmissuhteemme ja rauha ihmisen ja Jumalan välillä. Rauha on vahva kristillinen käsite.

Kotimaa-lehden päätoimittaja Freija Özcan juontaa Kittilässä Aika on rauhalla -talk shown, jossa Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo ja Lapin rajavartioston komentaja eversti Mikko Lehmus keskustelevat rauhasta pohjoisessa Suomessa.

Mitä pohjoisessa mietitään?

Rauha pohjoisessa on Özcanin mielestä myös ajankohtainen näkökulma, sillä pohjoisen alueen merkitys turvallisuuden tekijänä on vahvistunut. 

Özcan pitää mielenkiintoisena mahdollisuutta kuulla lähetysjuhlilla, millaisia tuntoja asukkaissa herättävät esimerkiksi suuret Nato-harjoitukset pohjoisessa. 

Talk showssa puhutaan lisäksi rajavartioston toiminnasta itärajan rajanylityspaikkojen ollessa kiinni.   

Päätoimittaja toteaa, että tavalliset suomalaiset saattavat pohtia, miten olla omassa arjessaan rauhantekijä.

– Kriisinkestävyyden vahvistaminen ja tuki toinen toisillemme ovat tärkeää rauhantyötä, hän sanoo.

Keskusteluhetkeen osallistuva Aatu Gröhn Lähetysyhdistys Kylväjästä kertoo juhlaväelle pakolais- ja traumatyöstä. Kylväjän lähetit toimivat Kreikassa ja Etu-Aasiassa tavoittaakseen ihmisiä, jotka erilaisten syiden takia ovat joutuneet jättämään kotinsa. 

Lähetysjuhlien ohjelma on luettavissa täältä: Lähetysjuhlat Kittilässä, Levillä 22.-24.8.2025 – Kittilän seurakunta


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää