Juuri pimeydessä valo on tärkeää

Tapaan hämeenkyröläisen papin, kirjailija Erkki Jokisen Teamsissa: paikassa, jossa nykyisin tavataan kohdata. Haastattelun syy on Jokiselta vastikään ilmestynyt kirja Ihmisen varjo – esseitä pahuudesta ja toivosta.

Valmistauduin haastatteluun muun muassa miettimällä, mitä ihmisen pahuutta viime vuodet päätyökseen pohtinut Jokinen vastaa kysymykseen siitä, kuka sytyttäisi valot maailman pimeyteen. Missä on toivo, kun Euroopassa ja Gazassa soditaan ja riidanhalu rehottaa joka puolella. Pahuutta sekin.

Kun etäyhteys aukeaa, tapaan miehen, jota selvästi palelee. Erkki Jokisen päällä on lämmittävää vaatetta, mutta hän vetäisee vielä pipon päähänsä.

Jokinen on työhuoneessaan, jossa on paljon kirjoja. Pian hän kertoo, että pienen mökin sisustukseen kuuluu myös hiljentymistä varten rakennettu alttari.

Jo selviää: mies mökissään kirjoittaa, lukee ja rukoilee.

Haastattelun edetessä uuni lahjoittaa jo lämpöä Jokisen ”kammioon”, mutta pahuus aiheena kylmää.

Idea kirjasta syntyi keskitysleirillä

Erkki Jokisen tuore kirja on kipeän ajankohtainen, vaikka kirjan synty palautuu aikaan, jolloin joku saattoi ajatella, että sota Euroopan maiden välillä olisi mahdoton.

Sysäyksen teokselle viisi vuotta sitten antoi vierailu Auschwitzin keskitysleirissä.

Jokinen ei uskalla sanoa, että keskitysleirin kaltaiset tragediat eivät toistuisi enää koskaan. Hän toteaa pikemminkin:

– Kaikki se pahuus voi helposti tapahtua uudelleen, jos emme ole varuillamme.

Haastattelu ei sisällä pelottelua, mutta ei Jokinen myöskään puhu natsi-Saksan keskitysleireistä sanoilla ”silloin” tai ”ne”. Hän haluaa, että ihmiset ryhtyvät näkemään pimeyden itsessään ja ympärillään – ja ryhtyisivät kaipaamaan valoa.

Erkki Jokinen on myös aktiivinen luontokuvaaja. Kuva: Juhani Koskell

Tuleeko väkivallasta osa rajan arkea?

Jokinen ryhtyy puhumaan keskitysleirikokemuksen sijaan Suomea koskevasta ajankohtaisesta asiasta: tilanteesta itärajalla.

Hän seuraa tarkasti päättäjien työtä uuden rajalain saamiseksi. Lakiluonnos saa hänet pelkäämään tilannetta, jossa suomalainen rajamies joutuu käyttämään väkivaltaa rajalle pyrkivää suojatonta siviiliä kohtaan.

Jokisen kommentti ei tarkoita ymmärtämättömyyttä päättäjiemme pyrkimyksille huolehtia kansalaisten turvallisuudesta. Hän pitää kuitenkin riskinä sitä, että väkivalta asettuu rajalain myötä osaksi rajavartiolaitoksen arkista virkatyötä ja muuttuu siten hyväksyttäväksi.
Jokinen kysyy, onko itärajan tilanne luisumassa sellaiseksi, että rajan ylittäjät ”menettävät kasvonsa” ja ”muuttuvat aseiksi”.

Tuoreessa kirjassaan Erkki Jokinen on omistanut kasvoille yhden luvun verran ja enemmänkin. Hän kirjoittaa: ”Kasvottomaksi muuttunut ihminen on suojaton sille pahuudelle, joka on kätkettynä jokaiseen meistä. Siksi on niin merkityksellistä, että toisesta ihmisestä puhuessamme näemme hänen kasvonsa.”

Olemme kaikki saman Luojan lapsia. Vaikka heidät on valjastettu palvelemaan Venäjän aggressiivisuutta, ovat he silti edelleen ihmisiä – eivät esineitä eivätkä aseita.

– Olemme kaikki saman Luojan lapsia. Vaikka heidät on valjastettu palvelemaan Venäjän aggressiivisuutta, ovat he silti edelleen ihmisiä – eivät esineitä eivätkä aseita.

– Kenenkään ihmisyys ei saisi kadota uhkakuvien seurauksena, hän lisää.

– Rukoilen, ettei maahamme pyrkiviä siviilejä kohtaan tarvitse käyttää väkivaltaa. Se muuttaisi koko Eurooppaa. Missä seurassa Suomi on silloin, jos lyömme ihmisiä ja jätämme auttamatta oikeasti turvaa tarvitsevia?

Ihmisiä kuuluu katsoa kasvoihin

Jokinen toivoo siis, että turvapaikanhakijoita katsottaisiin kasvoista kasvoihin. Hän viittaa Vanhan testamentin kertomukseen Kainista, joka on täynnä vihaa veljeään kohtaan. Jumala kuitenkin pysäyttää Kainin kysymällä jotain odottamatonta: ”Miksi annat katseesi vajota maahan?”

Jokinen kirjoittaa: ”Maata kohden pudonnut katse kertoo siitä, että ihminen ei näe toisen kasvoja. Kain ei kyennyt enää vihassaan nostamaan katsettaan ja näkemään veljensä silmiä.”

Tähän hämeenkyröläispappi uskoo: Kasvojen näkeminen merkitsee ihmisen haavoittuvuuden näkemistä. Katseeseen liittyy läsnä oleminen.

Keskitysleirin karmeuksiin liittyen Jokinen kirjoittaa: ”Toisen kasvojen löytäminen merkitsee hänen arvonsa tunnustamista. Uskon, että näin kävi monelle niistä, jotka alkoivat auttaa ja pelastaa juutalaisia Kolmannen valtakunnan pahuuden keskellä. He näkivät toisen kasvot.”

Risti ei haudannut ihmisen pahuutta

Pahuus on räikeästi läsnä myös pitkänperjantain tapahtumissa: Jeesuksen ristiinnaulitsemisessa. Mutta missä voi nähdä kristillisen toivon, pääsiäisaamun valon? Onko se tyhjässä haudassa, ylösnousseessa Kristuksessa?

Jokinen toteaa kirjassaan, ettei ylösnousemus merkitse pahuuden poissaoloa elämässä. Ylösnousseella on edelleen haavat käsissään ja keihäänjälki kyljessään. ”Kärsimys ei ole päättynyt. Kuolemaa ei lakkautettu. Risti ei ole oopiumia, jolla elämän uuvuttavat saisivat hetken lohdutusta.”

Jokisen mukaan risti luo kristitylle uuden identiteetin: kristitty katsoo itsestä ulospäin. Hänen ei kuulu kumartaa pahuutta, saati liittoutua voiman- ja vallankäytön kanssa oman edun saavuttamiseksi.

Pappi ja kirjailija uskoo pieniin hyviin tekoihin. Hän arvostaa rauhan eleitä. ”On paljastettava pahuus, vaadittava oikeamielisyyttä ja noustava vääryyttä vastaan myös oman maansa politiikassa.”

Jokisen mukaan toivo ei ole haaveilemista mahdottomasta, vaan mielen kääntymistä valoa kohti: hänen puoleensa, jossa kaikki pimeys joutuu väistymään.

”Vain ihminen kykenee luomakunnassa kääntymään pimeään, ja herkästi kääntyykin. Valoon hän ei käänny vahingossa. Kääntyminen on kuitenkin mahdollista, muistuttaa Psalmi: ”Karta pahaa ja tee hyvää, pyri sopuun, rakenna rauhaa!”

Jokisen pohdinnan voi nähdä kehotuksena heijastaa maailmaan Jumalan valtakunnan valoa, vaikka pienikin asia kerrallaan. Valo on tärkeää juuri pimeydessä, hän muistuttaa.

Erkki Jokinen: Ihmisen varjo – esseitä pahuudesta ja toivosta. Suomen Lähetysseura 2024

On paljastettava pahuus, vaadittava oikeamielisyyttä ja noustava vääryyttä vastaan myös oman maansa politiikassa.

KUKA?

•  Erkki Jokinen on teologi, pastori ja vapaa kirjoittaja. Hän on myös innokas luontokuvaaja.
• Teos Ihmisyyden varjo on hänen kahdeksas teoksensa.
• Jokisen ensimmäinen esseekokoelma Idänkohtaus valittiin Vuoden kristilliseksi kirjaksi.
• Erkki Jokinen asui perheineen Venäjällä vuosina 1996-2000. Hän toimi tuolloin Suomen Lähetysseuran palveluksessa.