Karvakaverin kuolema on usein rankka kokemus

Oululaisopiskelija Henna Tyni tietää, että moni vaikenee surustaan silloin, kun murheen taustalla on lemmikkieläimen kuolema.

– Pelkona on, että ikävästä tai jopa kuoleman tuomasta ahdistuksesta puhumiseen saatetaan vastata vähätellen, surua arvottaen. Lemmikkinsä menettänyt saattaa jopa kokea, että hänen surunsa on jollakin tapaa kielletty ja epäoikeutettu: sehän oli vain lemmikki.

Kaikki suru on yhtä arvokasta kerrottavaksi ja kaikista surun ja murheen tuntemuksista pitäisi  saada puhua pelotta, Tyni toteaa yhdessä opiskelutoverinsa Viivi Välijärven kanssa.

Diakonia-ammattikorkeakoulun sosionomi-diakoniopiskelijat tekevät parhaillaan opinnäytetyötä, jonka aiheena on vertaistuen merkitys lemmikin menetyksen käsittelyssä.

Kyse ei ole vain asian teoreettisesta tarkastelusta. Tyni ja Välijärvi ohjaavat Hyvän mielen talossa ryhmää, jossa pääsee keskustelemaan tunteista, joita lemmikkieläimestä luopuminen herättää.

Opiskelijat arvioivat, että kyse on todennäköisesti uudenlaisesta ryhmästä Oulun seudulla. Eteläisemmässä Suomessa, esimerkiksi Tampereella, on järjestetty sururyhmiä lemmikkinsä menettäneille.

Onko tukea tarjolla vain  verkkokeskusteluissa?

Henna Tyni ja Viivi Välijärvi ovat molemmat menettäneet lähimenneisyydessä omat karvakaverinsa. Kummallakaan kyse ei ollut lemmikin kuolemasta. Välijärvelle luopuminen tuli eteen elämäntilanteen muuttumisten seurauksena, ja Tyni ymmärsi, ettei hänen kotinsa pysty vastaamaan eläimen tarpeisiin.

Tyni ja Välijärvi kuvaavat rakkaittensa poisantamista rankaksi kokemukseksi.

– Olimme vaikeina hetkinä hyvänä tukena toisillemme, mutta silloin heräsi kysymys, onko lemmikkieläimensä menettäneille tarjolla laajemmin vertaistukea. Sen tiesimme, että Facebookissa sellaista on saatavilla.

– Muita tukiväyliä emme löytäneet, Tyni ja Välijärvi toteavat.

Opiskelijat puhuivat tekemästään havainnosta harjoittelujaksoillaan seurakunnissa. He saivat kannustusta tuen järjestämiseen. Pääyhteistyökumppaniksi valikoitui Hyvän mielen talo, jossa oli jo kokemuksia Death Cafe -tapaamisista. Niiden ideana on vapaa puhe kuolemaan liittyvistä asioista.

Suruaan ei tarvitse hävetä

Tyni ja Välijärvi iloitsevat siitä, että he pystyvät opinnäytetyönsä avulla luomaan Oulun seudulle uudenlaista toimintaa.

Opiskelijat toivovat, että heidän opinnäytetyönsä ryhmätapaamisineen poistaa osaltaan häpeää puhua lemmikin kuoleman herättämistä tunteista.

Opinnäytetyötä tehdessään he törmäsivät kansainvälisiin tutkimuksiin, mutta suomalaista selvitystä aiheesta on ollut vaikea löytää.

– Eikö meillä Suomessa tunnisteta tarvetta saada  puhua surusta ilman epäilystä, saanko ikävöidä näin suuresti  lemmikkieläintäni?  Sama kysymys oikeutetusta tunteesta voi koskea vaikkapa erotilannetta parisuhteessa. Voiko sydän särkyä, vaikka kukaan ei ole kuollut?

Hyvän mielen talon ensimmäisessä kohtaamisessa muistellaan karvarakkaita ja kerrotaan menetyksen tunteista. Toisella kokoontumiskerralla katse on tulevaisuuteen: osallistujat pääsevät halutessaan jakamaan asioita, joista he ovat saaneet voimia uudessa elämäntilanteessa.

Ryhmiin ilmoittautuminen on päättynyt.

Kun lemmikkieläin lähtee ”omille mailleen”, on suru riipivä. Eläimen kuoleman sureminen on usein samantyyppistä kuin ihmisen poismenoon liittyvä surutyö. Kuva: Maria Littow

Suru ei ole arvotettava tunne

Oulun tuomiokirkkoseurakunnan diakoniatyöntekijä Saila Luukkonen, voisiko seurakunta tarjota ryhmiä lemmikkieläimensä menettäneille?

– Seurakunta on yhteisö, jossa eletään yhdessä ja jossa jaetaan hengellisten asioiden lisäksi myös tavallisen elämän arkisia asioita. Yhteisöjen tehtävä on kannatella siihen kuuluvia ihmisiä. Jo tällä hetkellä meillä on tilaisuuksia eri ihmisryhmille. Seurakunnan tukea on kohdennettu laajasti.

– Jos joku kokee tarvetta jakaa surua menetetystä eläimestä, sitä tunnetta ei pidä mitätöidä tai arvottaa.

– Seurakunnat pyrkivät vastaamaan ihmisten toiveisiin. Kirkon Ovet auki -strategiassa todetaan, että seurakuntien elämä rakentuu entistä vahvemmin seurakuntalaisten aloitteellisuuden, osaamisen ja lahjojen varaan.

– Ainakaan diakoniatyössä ei voida väheksyä lemmikkieläimen merkitystä kallisarvoisena perheenjäsenenä. Eläinrakkaus näkyy vastaanotoilla muun muassa pohdinnoissa, hankkiako vähillä rahoilla ruokaa itselle vai lemmikille.