Kirjoituspyyntö: Kun et enää pärjää omin voimin, mistä apua ja tukea

Me vanhenemme kaikki. Mitä sinä ajattelet omista vanhuudenpäivistäsi?

Kuka huolehtii ikääntyneistä: yhteiskunta vai yhä enemmän omaiset?

Elämän loppupäähän liittyvä pohdinta ei yllätä uutuudellaan, mutta joka kerta huolen noustessa enemmän julkiseen keskusteluun, herättää se myös uusia ihmisiä kiperien kysymysten äärelle.

Kun aika kuluu ja vuodet vierivät, yhtäkkiä onkin ajankohtaista kysellä, kuka juuri minusta pitää huolta, kun olen vanha.

Aihe saattaa muodostua jopa ahdistavaksi. Eihän edes varallisuus takaa vanhuutta, jossa on läsnä hyvä hoiva.

Ovatko ikäihmiset, joilla on lapsia, tässä asiassa lapsettomia paremmassa asemassa? Huolehtivathan jo nyt monet tyttäret ja pojat apua tarvitsevista vanhemmistaan.

Mutta onko niin, että jos lapset hoitavat läheisiään yhä enemmän, se tarkoittaa muutoksia huolenpitäjien työelämään. Ani harva jaksaa tai edes pystyy työelämän rinnalla huolehtimaan rakkaistaan.

Millaisia ajatuksia – luottavaisia tai hieman pelokkaita – sinulla on omista vanhuudenpäivistäsi?

Hoidatko tällä hetkellä läheisiäsi miettien omaa jaksamistasi ja sitä, kuka sinun huolenpitäjäsi aikanaan on?

Onko kantasi se, että vanhusten hoivan tulisi olla ennen muuta yhteiskunnan vastuuta ja arvovalintojen kärkeä?

Olisiko parasta päästä ajoissa hoitopaikkaan vai saada olla mahdollisimman pitkään kotona?

Kerro meille ajatuksiasi vanhusten hoivasta. Kirjoita tai lähetä sähköpostia.

Postiosoite toimitukseen on Isokatu 17, 90100 Oulu.  Sähköpostiosoitteemme on toimitus@rauhantervehdys.fi.

Meille voi kirjoittaa myös tämän linkin kautta.

Kirjoitukset toivotaan perille 22.9. mennessä.

Toivomme, että kerrot meille nimesi yhteystietoineen, mutta emme julkaise tekstejä ilman kirjoittajan lupaa.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää