Karjasillan kirkko suunniteltiin nykyajan ihmisille

Vuonna 1963 valmistunut Karjasillan kirkko on Kalevi Lankisen ensimmäinen sekä tunnetuin kirkonsuunnittelutyö.

Sanomalehti Kaleva kirjoitti vuonna 1963 Lankisen alun perin voittaneen Oulussa Kastellin kirkon suunnittelukilpailun, mutta kirkko päädyttiin rakentamaan arkkitehti Veikko Kerolan piirustusten mukaan. Niinpä Lankisen 300 hengelle tarkoitettu suunnitelma laajennettiin 700 hengen kirkoksi Karjasillalle.

Kirkon vierellä kohoava ristinmuotoinen, kapea ja korkea kellotorni on valettu täysbetonista.

Betonista ja tiilestä rakennettu kirkko edustaa uuden ajan kirkkoarkkitehtuuria, ja sen modernistinen tyyli herätti paljon kiinnostusta valmistuessaan. Kohteen valmistumisen ansiosta arkkitehti Lankisen toimisto sai lisää tilaustöitä ja suunnitteli muun muassa Tampereen metodistikirkon.

Oulun Karjasillan rintamamiestalopainotteisen kaupunginosan synty liittyy sotien jälkeiseen jälleenrakennuskaudeksi kutsuttuun ajanjaksoon.

Viereiseen Höyhtyän kaupunginosaan puolestaan suunniteltiin asemakaava, joka oli Karjasillan alueeseen nähden väljempi ja monimuotoisempi. Muun muassa Karjasillan ja Höyhtyän asuinalueita palveleva Karjasillan kirkko sijaitsee kaupunginosien risteämiskohdassa, Nokelantien ja Hanhitien risteyksessä.

Enkelin siipien suojassa

Tyyliltään askeettista ja hätkähdyttävää kirkkoa on sanottu ”nykyajan ihmisen kirkoksi”, niin paljon se eroaa perinteisestä kirkkotyylistä.

Arkkitehti Kalevi Lankisen mukaan suunnittelun ydinajatuksena oli temppelirakennuksen sijoittaminen ikivanhan männikön katveeseen muutoin tasaiseen niittymaisemaan. Kupari, tiili, betoni ja valo luovat kokonaisuuden, joka kutsuu hiljentymään.

Valo, arkkitehdin oivallus ja maltillinen materiaalipaletti luovat kokonaisuuden, joka kutsuu hiljentymään.

Karjasillan kirkkoon on helppo saapua. Kynnys on matala, se on aivan kadun tasossa. Kirkko on tilava ja valoisa, ja sen väri- ja materiaalipaletti on harmoninen ja maltillinen. Kirkon avarat tilat antavat aikaa ajatuksille ja hyvät mahdollisuudet hiljentyä niihin toimiin, joita varten pyhäkkö on rakennettu.

Kirkkorakennuksen tunnistettavin piirre on kirkkosalin katonrajaan sijoittuvat kaarevat ikkunat. Ne ovat kuin enkelin siivet, joiden suojaan seurakunta kokoontuu.

Salin katto muodostuu epäsymmetrisistä, peräkkäisistä kaarista, elämän kaarista. Alttaria kohti nouseva kattomuodostelma luo kauniin ja akustisesti hyvin toimivan holvirakennelman.

Kirkon ulko- ja sisäseinien pintana on kapea punatiili, jonka pintaa elävöittää tummempien tiilien toistuva kuvio.

Kirkkosalin sisustus on ankaran suoraviivainen. Sisustusmateriaaleina ovat tiilen lisäksi vain Oregonin mänty, marmori, messinki ja punainen villakangas, jolla vaahtomuovipehmusteiset penkit on päällystetty.

Kirkkosali on yksilaivainen. Pääkäytävä on toisella sivulla ja penkkirivit on sijoitettu yhtenäisesti. Näin on haluttu korostaa seurakuntayhteyttä.

Moderneja sisustusratkaisuja

Alttaritauluna on huomiota herättävä Ester ”Essi” Renvallin pronssiveistos Kristuksen toinen tuleminen. Aihe on kirkkotaiteessa harvinainen.

Yhdeltä aikansa merkittävimmältä ja tunnetuimmalta kuvanveistäjältä tilattiin alun perin ristiinnaulittua Jeesusta kuvaava veistos. Luomisprosessin edetessä suunnitelma kuitenkin muuttui ja Renvallin teos kuvaa Jeesusta, joka saapuu takaisin nuorena ja voitokkaana suuressa voimassa ja kunniassa.

Alttaritauluna on Ester ”Essi” Renvallin pronssiveistos Kristuksen toinen tuleminen, jonka aihe on kirkkotaiteessa harvinainen.

Hänen käsissään, jaloissaan ja kyljessään näkyvät haavat todistuksena lunastustyöstä, kun hän kutsuu omansa luokseen sanoen ”Tulkaa tänne te Isäni siunaamat”. Veistos on sanomansa lisäksi kuin tervetulotoivotus kaikille kirkkoon tulijoille.

Kirkkotekstiilisarjassa yhdistyy kaksi eri aikakautta. Alkuperäisistä 1960-luvun paramenteista on edelleen käytössä tekstiilitaiteilija Dora Jungin suunnittelemat musta ja punainen alttarivaate. Uudistettu paramenttikokonaisuus on Ateljee Tiina Toivasen käsialaa vuosilta 2009–2013.

Arkkitehti Kalevi Lankinen suunnitteli kirkkoon myös kalusteet, ehtoolliskaluston, kastemaljan jalustan ja kyntteliköt.

Kirkko oli valmistuessaan tavallisesta poikkeava ja moderni. Huomiota herättävää olivat muun muassa pehmustetut penkit, rohkeat ja voimakkaat värit, arkisten materiaalien selkeän juhlava käyttö ja pitkälle viety automatisointi.

Edistykselliseen teknologiaan kuuluivat esimerkiksi kellojen soittoa sekä valaistusta ja äänentoistoa ohjaavat koneistot, ja huonokuuloisten apuvälineet.

Myös kirkon valaistus on poikkeuksellinen. Kirkon kaarikatossa ei ole yhtään valaisinta, vaan pienet katoon suunnatut lamput on ryhmitelty tiiliseinille. Taskulamppumaiset seinävalaisimet ovat Lankisen suunnittelemia.

Nykyiset Sotkamon Urkurakentamon 30-äänikertaiset urut edustavat saksalaisromanttista tyylisuuntaa. Pillejä on 2069 ja suurimmat niistä noin viisimetrisiä.

Kellojen kolme sanomaa

Kirkko koostui alun perin kolmesta erillisestä elementistä: kirkko-osasta, seurakuntarakennuksesta ja korkeasta tapulista. Kirkon ja seurakuntakeskuksen väliseen solaan sijoittui rauhallinen pääpiha ja ulkohartausalue.

Pihakirkkoon oli pystytetty kivinen alttari sekä saarnastuoli. 1990-luvulla kirkon uudistusten yhteydessä kirkko ja seurakuntarakennus yhdistettiin arkkitehti Pekka Martikaisen suunnitelmien mukaan rakentamalla väliin suuri seurakuntasali eteistiloineen. Samalla asuntokäytössä ollut siipi muutettiin toiminta- ja toimistotiloiksi.

1990-luvulla kirkon uudistusten yhteydessä kirkko ja seurakuntarakennus yhdistettiin rakentamalla väliin seurakuntasali eteistiloineen.

Kirkkosaliin mahtuu noin 400 kuulijaa. Kun liukuseinillä erotetut seurakuntasalit otetaan käyttöön, avautuu tilat yhteensä 700 henkilölle. Lisäksi kirkkosalin vieressä on pieni kryptan tyyppinen toimituskappeli, jossa voi järjestää esimerkiksi kastetilaisuuden tai hääparin vihkimisen.

Kirkkorakennuksen edessä on ristinmuotoinen, kapea ja korkea kellotorni, joka on valettu täysbetonista. Kolme pronssista kirkonkelloa on hankittu Itävallasta ja niillä kaikilla on oma sanomansa.

Suurin kello on omistettu Pyhän kolminaisuuden Isälle, ja sen kyljessä lukee ”Kuulutan kunniaa Herran”. Keskimmäisen sanoma on ”Armoa Kristuksen anon” ja se on omistettu Pojalle. Pienin Pyhän Hengen kello julistaa ”Varron vuodatusta Hengen”.

Karjasillan kirkon suunnittelun lähtökohtana on ollut pyrkiä lähestymään seurakuntalaisia lempeästi ja kokoamaan heidät suojiinsa myös arkipäiväisine harrastuksineen. Arki ja pyhä kohtaavat rakennuksessa.

Kirkon penkissä hiljentyessä voi aistia kaupunkitilan säteilevän sisään alttariseinustan sivulla olevasta lattiasta kattoon ulottuvasta ikkunasta.

Avoin ja ilmava kirkkosali jättää tilaa ajatuksille ja toisaalta arvokas ja ylevä tunnelma saa mielen nöyräksi.

Katse hakeutuu Renvallin vaikuttavan alttariteoksen kautta korkealle kohoaviin ikkunoihin.

Ulkoasultaan voimakkaasta kirkosta on muotoutunut tunnettu maamerkki, joka on yksi alueensa rakennushistoriallisesti ja kaupunkikuvallisesti merkittävimpiä rakennuksia.

Kirjoittaja työskentelee suunnittelijana restaurointiin ja korjausrakentamiseen erikoistuneessa arkkitehtitoimistossa