Kirkossa ennen Wanhaan: Kanttorit vahtivat muiden esiintymisiä

Oulun seurakunnan ensimmäinen kanttori Jakob Langh toimi virassa liki koko 1600-luvun loppupuolen. Pidetyn kanttorin pitkälle uralle mahtui muun muassa kanteiden nostamista luvattomasta musiikin esittämisestä.

Langhin valitusten kohteena oli toistuvasti Johan Danielinpoika Pihl, jota Langh syytti musiikin soittamisesta erilaisissa tilaisuuksissa maksua vastaan.

Seurakunnan kanttorilla oli nimittäin kaupungin raadin myöntämänä etuoikeus kaikenlaiseen ammattimaiseen musiikin harjoittamiseen kaupungissa ja lähialueilla.

Seurakunnan työntekijöillä oli niukat ansiot, Oulu kun oli pieni ja etäinen kaupunki. Jopa kirkkoherran palkan pienuudesta valitettiin kuninkaalle toistuvasti.

Pientä helpotusta tähän antoi pappilalle kuuluva peltomaa, jota kirkkoherra saattoi vuokrata viljeltäväksi.

Ei siis ollut mikään ihme, että myös urkurit hankkivat sivutienestejä. Musiikin esittämisen lisäksi urkurit antoivat soitonopetusta, ja jotkut näistä oppilaista olivatkin myöhemmin esiintymissyytösten kohteina.

Myös Pihl lukeutui tähän joukkoon. Paikallisten harrastelijoiden lisäksi valitettiin lähiseurakuntien kanttorien esiintymisestä Oulun alueella.

Ammatin harjoittaminen oli tarkkaan säädeltyä

Noihin aikoihin ammatinharjoittaminen oli koko yhteiskunnassa tarkasti säädeltyä. Säätelyä valvoivat sekä valtio että ammattikuntalaitokset.

Eri käsityöammatteihin vaadittiin virallinen oppipoikakausi ja lupa ammatissa toimimiseen itsenäisesti. Myös kaupankäynti oli luvanvaraista.

Kaupungin hallinto lisäsi tähän omat koukeronsa: kaupunkiin muuttamiseen vaadittiin lupa.

Kaupunginraadille sai hakemuksessa selittää, mitä ammattia ryhtyisi harjoittamaan, ja raati pohti, oliko tällaiselle tarvetta kaupungissa.

Kaupungissa jo asuvan saman alan toimijat eivät tietenkään halunneet kilpailijoita, joten he saattoivat vedota raatiin, jotta hakemus hylättäisiin.

Myös Langhin seuraaja Matias Daniel Blom vei luvattomia esiintyjiä käräjille.

Kanttorien syytökset johtivat usein tuomioon ja sakkorangaistukseen. Tämä ei kuitenkaan hiljentänyt musisoijia vaan samat ihmiset istuivat toistuvasti asiasta raastuvassa.

Oikeudenkäynnit kanttorin etuoikeuksien rikkomisesta hiipuivat 1700-luvun puolivälin jälkeen. Ei ole kuitenkaan voitu selvästi osoittaa, että itse esiintymiset olisivat loppuneet tuolloin.

Todennäköisempi syy lieneekin se, että Oulun kaupungin kasvaessa ja vaurastuessa seurakunnan työntekijöiden palkka parani ja sivutoimet olivat vähemmän tärkeitä.

Tiukka ammatinharjoittamisen säätely jatkui Suomessa vielä pitkälle seuraavalle vuosisadalle.

Lait ja säädökset tästä löystyivät asteittain 1800-luvulla ja vuonna 1879 säädettiin laki elinkeinovapaudesta.

Lähteet:
Palola, Ari-Pekka (2000): Oulun kirkkohistoria. 1, Vuoteen 1870: Kirkko keskellä kaupunkia
Virkkunen, A.H. (1953): Oulun kaupungin historia. 1, 1610–1721 Kaupungin alkuajoilta Isonvihan loppuun
Hautala, Kustaa (1976): Oulun kaupungin historia. 4, 1856–1918