Kirkossa ennen wanhaan: Kirkkokuri ja sapatinrikos

Menneinä vuosisatoina kirkon ovella seisoi toimitusten aikana vahti.

Tämän pääasiallisena tehtävänä oli estää humalaisten tai muutoin häiriköivien ihmisten tulo kirkkoon.

Kirkkokuria valvottiin tarkasti myös lain voimalla.

Jumalanpalvelukseen osallistuminen humalassa oli jo itsessään rikos, vaikka siitä ei aiheutuisikaan häiriötä.

Kaikkia ei saatu kiinni ovella, ja tietysti jotkut vahdit olivat virkaintoisempia ja tarkkaavaisempia kuin toiset.

Esimerkiksi Oulussa marraskuussa 1733 eräs Tuomas Suvela oli kirkossa juovuksissa ja laski alleen, ja virtsa valui kirkon lattian alla olevaan hautaan.

Useat kirkon rangaistukset vetosivat julkiseen häpeään.

Suvela kertoi tämän tapahtuneen, koska hän oli niin liikuttunut saarnasta.

Yleistä olikin, että häiriköt selittivät käytöstään jumalanpalveluksen aiheuttamalla tunnekuohulla tai jonkinlaisella sairaskohtauksella.

Useat kirkon rangaistukset vetosivat julkiseen häpeään.

Syytetty saatettiin tuomita istumaan tai seisomaan jumalanpalveluksen aikana kirkossa häpeäpaikalla, kun pappi samalla selosti tämän rikokset ja lopulta julisti synninpäästön.

Oma erityinen paikkansa kirkossa oli niin kutsuttu huorintuoli, johon joutui siveellisyysrikoksista.

Jumalanpalveluksen lisäksi koko pyhäpäivä oli lailla rauhoitettu, minkä rikkominen oli sapatinrikos.

Työnteko oli kielletty ellei se ollut välttämätöntä, samoin kaikenlainen huvittelu. Jo kadulla liikkuminen humalassa saattoi tuoda rangaistuksen.

Kirkkokurin valvonta kävi vähemmän ankaraksi erityisesti 1800-luvulla, ja samoihin aikoihin häiriöt kirkossa muutoinkin vähenivät.

Uskonnollinen elämä oli vapautunut eikä kirkossa käyminen ollut enää pakollista, mikä lienee ollut yksi suuri syy häiriköinnin vähyyteen.

Joka suhteessa kirkkokansan käytös ei kuitenkaan parantunut.

Oulussa väen saapuminen ja poistuminen kesken jumalanpalveluksen katsottiin niin suureksi ongelmaksi, että vuosisadan puolivälin paikkeilla alettiin kirkon ovia pitämään lukossa jumalanpalvelusten aikana.

Valtaosa kirkkokuria säätelevistä laeista kumottiin vuoden 1869 uudessa kirkkolaissa.

Sapatinrikos sen sijaan säilyi itsenäisen Suomen laissa jopa vuoteen 1971 asti.

Käytännössä tätä lakipykälää ei ollut kuitenkaan sovellettu enää vuosikymmeniin.

Lähteet:
Palola, Ari-Pekka (2000): Oulun kirkkohistoria. 1, Vuoteen 1870 : kirkko keskellä kaupunkia
Virkkunen, A.H. (1953): Oulun kaupungin historia 1, Kaupungin alkuajoilta isovihan loppuun