Kuuntelijoille on kova kysyntä, tietävät nuorisotyöntekijät

Nuoret kaipaavat kuuntelijaa ja tähän tarpeeseen kirkko haluaa vastata muun muassa perustamalla uusia terapiavastaanottoja eri puolille Suomea.  

Mitä kirkon nuorisotyölle kuuluu, mitä kasvatuksen ammattilaiset näkevät edessään? 

Lasten ja nuorten keskuksen kehitysjohtajan Jari Pulkkisen mukaan nuorisotyötä tehdään nyt tilanteessa, jossa nuorten hyvinvointi on voimakkaasti polarisoitunut eli jakautunut: 

– Siinä, missä iso osa nuorista voi hyvin, putoaa osa nuorista hyvinvoinnin kelkasta, hän toteaa. 

Moni nuori tarvitseekin kuuntelijaa ja siihen kirkko pyrkii vastaamaan muun muassa lisäämällä walk in terapian toimintapisteitä. Näin on tehty Oulussakin, jossa alle 29-vuotiaille tarkoitettu keskusteluapu laajeni marraskuun alussa Haukiputaalle. 

Oulunsalon seurakunnan nuorisotyöntekijä Tuomas Tyynelä kertoo tapauksesta, jossa koulutyötä tekevä kollega ei päivystysaikana ehtinyt edes sisälle koulun tiloihin, kun hänet jo pysäytettiin pihalla.

Tarvetta jutella aikuisten kanssa siis on, Tyynelä toteaa. 

Pulkkinen ja Tyynelä osallistuivat tällä viikolla johtavien nuorisotyöntekijöiden valtakunnalliseen työkokoukseen Oulussa.

Nuorisotyö seuraa tutkimustuloksia

Jari Pulkkinen miettii keinoja, joilla nuorisotyössä tulisi reagoida useamman viimeaikaisen tutkimuksen tuloksiin.

Niissä on tullut ilmi, että pojat ja nuoret miehet ovat uskonnollisempia kuin aiemmin. Pojat myös kokevat nykyään tyttöjä useammin rippikoulun hengellisesti vahvistavana. 

Aiemmin tulokset ovat olleet juuri päinvastoin.

Nuorten miesten ja naisten uskonnollinen muutos nousee esille myös vasta julkaistussa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon nelivuotiskertomuksessa Kirkko epävarmuuksien ajassa – Suomen evankelis-luterilainen kirkko 20202023.

Tuomas Tyynelää tutkimukset kiinnostavat. Hän pitää tärkeänä, että tutkittuun tietoon olisi aikaa perehtyä, jotta se voisi ohjata omaa tekemistä.

Tyynelä on tehnyt mielenkiintoisen havainnon isoskoulutuksen osallistujista:   

– Aiemmin koulutukseen on osallistunut tyttöjä enemmän kuin poikia. Nyt tämä suhde on selvästi kaventunut. 

Työtä on tehtävä eri tavoilla

Tuoreiden tutkimusten mukaan nykynuoret ovat avoimia erilaisille katsomuksille. Kirkossa halutaankin perehtyä siihen, mitä nykyajan spiritualiteetti – henkisyys ja hengellisyys – on ihmisten arjessa ja mitä se voisi olla tulevaisuudessa.

Pulkkisen ja Tyynelän mukaan seurakunnat eivät voi tarjota nuorille vain yhdenlaista hengellisyyttä, sillä se ei kohtaa todennäköisesti kaikkia nuoria ja vastauksia etsinnälle lähdetään silloin hakemaan muualta. 

Kaksikko muistuttaa, että nuoret ovat läsnä tänä päivänä useissa sosiaalisen median kanavissa, mikä sekin lisää tarvetta monipuoliselle nuorisotyölle.

Pulkkinen uskoo, että koulutetut kirkon nuorisotyöntekijät ovat katsomuskeskustelun ammattilaisia, ja dialogitaitoa he myös tarvitsevat esimerkiksi kouluvierailuilla.

– Taitoja kysytään, sillä erilaiset katsomukset kohtaavat jo pelkästään kirkon sisällä, Tyynelä huomauttaa.

Omasta uskonnosta on oltava riittävät perustiedot, mutta katsomuskeskusteluihin kuuluu aina halu kuunnella ja ymmärtää myös toisin ajattelevia, Pulkkinen sanoo.

Seurakunnat eivät voi tarjota nuorille vain yhdenlaista hengellisyyttä, sillä se ei kohtaa todennäköisesti kaikkia nuoria ja vastauksia etsinnälle lähdetään silloin hakemaan muualta.

WALK IN TERAPIA LAAJENEE

  • Walk in terapia on Lasten ja nuorten keskuksen koordinoima toimintamalli, jossa tarjotaan ilmaista ja anonyymia matalan kynnyksen mielenterveysapua. 
  • Keskustelemaan voi tulla omasta elämäntilanteestaan, olipa huoli suuri tai pieni.
  • Lokakuussa on käynnistynyt hanke Walk in terapian valtakunnallistamiseksi. Sen aikana on tarkoitus käynnistää eri puolille Suomea 25 uutta Walk in -toimipistettä ja kouluttaa 120 uutta Walk in -terapeuttia.

Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää