Luonto vei voiton kansikuvakisassa
Lukijat valitsivat talvisen kuvan urpiaisesta vuoden parhaaksi kansikuvaksi. Kisassa annettiin 210 ääntä. Toimitus kiittää kaikkia äänestäjiä.

Jukka Joensuun ottama valokuva värjöttelevästä urpiaisesta siivitti numeron 39/2023 Rauhan Tervehdyksen kansikuvakisan voittoon. Se sai 20 ääntä, eli lähes 10 prosenttia annetuista äänistä.
Kisa oli kuitenkin todella tiukka, sillä syyskuussa ilmestyneen lehden 27/2023 kansikuva presidentin puolisosta, tohtori Jenni Haukiosta jäi vain kahden äänen päähän.
Kolmossijalle äänestetty joulunumeron 40/2023 piirroskansi puolestaan jäi 17 äänellään vain yhden äänen päähän hopeasijasta.
Äänestäjät kehuivat voittokuvaa upeaksi luontokuvaksi. Useampi äänensä antanut totesi, että eläimiä pitäisi olla useammin lehdessä.
- Ainoa vuoden kansikuva, jossa on myös joku eläin mukana. Luoja on luonut koko maailman, joten luonto sekä eliö- / eläinkuntakin ovat tärkeä osa elämää ja arkea. Eläimet ovat muutenkin iso osa monen ihmisen elämää.
Luontokuva rauhoittaa levottomana aikana
Voittokuva urpiaisesta liittyi Jukka Joensuun haastatteluun, jossa hän kertoi valokuvausharrastuksestaan sekä luontokuvien käyttämisestä myös kriisityössä sanoittamaan erilaisia tunteita.
Jukka Joensuu uskoo, että luontokuvan levollisuus vetosi äänestäjiin.
– Varsinkin näin sotaisena aikana luonto rauhoittaa mieltä.
Viime viikkoina Joensuu ei ole juurikaan päässyt valokuvaamaan, sillä kova pakkanen on huono juttu niin sormille kuin tekniikalle.
– Kauniita päiviä on kyllä myös ollut, ja muutaman kuvan olen saanut otettua, hän kertoo mitalikahveiksi muuttuneita aamukahveja juodessaan.
Persoona ja haastattelun teema innostivat äänestämään
Yleensä kansikuviin pyritään saamaan ihminen, sillä ihmiset kiinnostuvat luontaisesti toisista ihmisistä. Useimmiten suositaan kuvia, joissa kuvattava luo lukijaan katsekontaktin katsomalla kameraan.
Kakkossijalle tullut Laura Malmivaaran ottama valokuva presidentin puolisosta edustaa tällaista perinteisempää kansikuvaa.
Jenni Haukio oli vuoden aikana kansikuvissa esiintyvistä henkilöistä tunnetuin. Hän myös nauttii suurta kansansuosiota. Moni äänestäjä valitsikin oman suosikkinsa paitsi kauniin kuvan, myös aiheen perusteella.
- Mielenkiintoisia olivat sekä kuvauskohde että juttuaihe. Jenni Haukion vaatimaton ja positiivinen persoona olivat esillä jutussa. Aiheena oli elämän ihme, mikä on harvoin käsitelty aihe julkisuudessa.
Aihetta kiiteltiin koskettavaksi ja Haukiota hienoksi esikuvaksi.
Perinteinen ja paikallinen joulupiirros ihastutti
Joulunumeron kansikuvat ovat pärjänneet usein hyvin Rauhan Tervehdyksen kansikuvaäänestyksissä. Tällä kertaa kantta koristi Oulun seurakuntien uusi jouluilme, jonka on suunnitellut oululainen mainostoimisto Brandstein. Piirroksessa lapset laulavat ja taustalla näkyy Oulun tuomiokirkko.
- Perinteinen, ennen kaikkea suomalaisuutta huokuva kansi, jossa näkyvät vahvat ja arvokkaat perinteet kristillisessä Suomessa.
- Kuva edustaa perinteikästä suomalaista seurakuntaa, jossa lauletaan ja vietetään suomalaista joulua.
- Selkeä ja harmoninen. Kansi pelkistetty, mutta sisältää silti paljon sanomaa ja symboliikkaa. Katsoessa voi lähes kuulla joululaulun sävelet. Hieno!
Nelossija jaettiin kanttorikaksikon ja 1960-luvun tunnelman kesken
Nelossijan jakavat kaksi 15 ääntä kerännyttä kansikuvaa. Numeron 24 kannessa kanttorit toivottavat kädet kutsuvasti levällään tervetulleeksi jälleennäkemiseen. Kuvan otti Elsi Salovaara.
- Suosikkini on lehden 24 kansi, iloinen tunnelma!
- Paras kansikuva sen valoisuuden, avoimuuden ja lämminhenkisyyden takia. Kuvastaa hyvin seurakuntaa.
- Kuva on iloisen eloisa ja se kertoo myös työn jatkuvuudesta lasten ja nuorten parhaaksi.
Toinen on numeron 35 kantta koristanut 1960-luvulla otettu valokuva, jonka Anne Heroja luovutti kotialbumistaan Karjasillan kirkon 60-vuotisjuhlan valokuvanäyttelyyn. Kuva herätti äänestäjissä lapsuusmuistoja ja ihastutti tunnelmallaan.
- Kansikuva henkii kauniilla tavalla Karjasillan kirkon ylisukupolvista merkitystä erityisesti elämänkaaren taitekohdissa.
Kursivodut tekstit ovat otteita lukijapalautteista. Äänestäjien kesken arvotuista palkinnoista ilmoitetaan voittajille.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.