Martat elävät mukana ajassa
Mitä yli 120-vuotiaalla marttatoiminnalla on tarjota nykynaisille? Paljonkin, toteavat Oulunsuun Marttoihin kuuluvat Mirja Petäjäaho ja Kaisa Salmu.
Tämä on loistava tapa tutustua eri ikäisiin naisiin. Vahvuus on yhteisöllisyydessä, kuvaa Oulunsuun Marttojen puheenjohtaja Kaisa Salmu.
Hän edustaa oman marttayhdistyksensä nuorinta ikäpolvea, ja saapuu kokoontumisiin yleensä 5-vuotiaan poikansa kanssa.
– Molemmat mummuni ovat jo edesmenneitä, mutta täällä olen saanut monta varamummua. Yhdistyksen vanhimmat jäsenet ovat yli 90-vuotiaita.
Martta-aktiivit kannustavat kaikenikäisiä naisia ja myös miehiä tutustumaan toimintaan.
– Usein sanotaan, että sitten eläkkeellä on aikaa harrastaa, mutta minä en odottanut eläkeikään, vaan liityin mukaan täytettyäni 40, muistelee Mirja Petäjäaho.
Useimmiten harrastuksiin lähdetään mukaan jonkun tutun houkuttelemana, mutta Petäjäaho rohkeni tulla yksin entuudestaan tuntemattomaan porukkaan.
– Katsoin nettisivuilta, mikä on itselleni maantieteellisesti lähin marttayhdistys ja menin tutustumaan. Minulla kävi tuuri, että porukka oli itselleni niin sopiva, nykyisin Oulunsuun Marttojen varapuheenjohtajana toimiva Petäjäaho tuumii.
Petäjäaho ja Salmu eivät ole oppineet marttailua kotoaan, sillä kummankaan äidit tai isoäidit eivät olleet mukana martoissa. Marttailu on kuitenkin vetänyt puoleensa.
– Tiesin jo opiskeluaikana ryhtyväni jossain vaiheessa martaksi, kertoo Salmu.
Muutettuaan opiskelujen jälkeen Ouluun Salmu päättikin aloittaa uuteen kotikaupunkiin ja sen ihmisiin tutustumisen liittymällä marttoihin.
Tarjolla on yhteisöllisyyttä ja mahdollisuus oppia uutta
Ihmiset marttailevat eri syistä. Salmun ja Petäjäahon mukaan toiminta tarjoaa yhteisöllisyyttä, mahdollisuuden oppia ja tutustua uusiin ihmisiin.
Toiminnassa ei ole läsnäolopakkoa, vaan kahden viikon välein pidettäviin tapaamisiin voi tulla silloin kun pääsee. Oulunsuun Martat ovat koolla aina parillisen viikon tiistaina. Yleensä kokoontumispaikkana on kahdeksan paikallisen marttayhdistyksen omistama Palvelualojen opisto Oulun Raksilassa.
Perusmarttailtojen lisäksi yhdistyksessä kokoontuu seniorimarttaryhmä kerran kuussa Kastellin kirkolla.
– Meillä kokoontumisissa on aina oma teemansa, mutta osassa yhdistyksiä marttaillat ovat vapaata ajanviettoa ja kahvittelua, Salmu kertoo.
Teemojen kautta tuodaan esiin marttatoiminnan painopisteitä. Tämän vuoden valtakunnallisena teemana ovat varautumisen taidot.
Jäsenten toiveita kysellään aktiivisesti
Teemat ovat toisinaan osuneet erittäin hyvin ajan hermoille. Esimerkiksi vuoden 2020 teemaksi oli otettu kolmen päivän kotivaran, ja opit tulivatkin tarpeeseen koronasulkujen aikana.
Koronapandemian aikana usea marttayhdistys piti pitkääkin taukoa kokoontumisissa. Oulunsuun Martat ottivat käyttöön etäyhteydet, jonka kautta järjestettiin kokoontumisia ja pidettiin esimerkiksi leipäkurssia.
Pikkuhiljaa tekniikkaa on opeteltu yhdessä, ja Oulunsuun Marttojen Instagram-tilille on kertynyt ohjevideoita jo useammalta jäseneltä.
Toimintaan liittyviä toiveita kartoitetaan erilaisilla jäsenkyselyillä. Tekniikka on otettu hyötykäyttöön myös niiden tekemisessä. Oulunsuun Marttojen WhatsApp-ryhmässä toteutettavissa kyselyissä on helppo äänestää yhdellä napinpainalluksella.
Oppia leiväntekoon ja tutustumista ilmajoogaan
Joulun alla pidettiin ruokakurssi aikuisille ja lapsille, johon martat saattoivat osallistua lastensa tai lastenlastensa kanssa. Vastikään marttaillassa kuultiin arjen tietoturvasta.
Yhdessä on käyty niin taidemuseon opastetulla kierroksella, teatterissa kuin ilmajoogassa. Keväälle on tulossa opastettu esittely Oulun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa.
Marttana pääsee osallistumaan myös moniin valtakunnallisiin tempauksiin. Kun Marttaliitto täytti 120 vuotta ja Kätilöliitto 100 vuotta, martat kautta maan kutoivat sukkia äideille. Myös päiväkotilapsia on ”sukitettu”.
Petäjäaho ja Salmu tarttuivat myös tilaisuuteen, kun Kauppakeskus Valkea pyysi kesäkadulle esittelyä marttatoiminnasta. Samalla päästiin kertomaan juurileivonnasta ja esittelemään MarttaAppia.
Kampanjat ja tempaukset – ja siinä sivussa myös Oulunsuun Martat – ovat päässeet hyvin esille Oulun seudulla niin lehdissä kuin radiossa.
– Tulimme siihen tulokseen, että on pidettävä itsestään ääntä, jotta kaikki kiinnostuneet löytävät marttatoiminnan, Petäjäaho ja Salmu toteavat nauraen.
Martat pähkinänkuoressa
- Marttaliitto eli Martat on vuonna 1899 perustettu suomalainen kotitalousneuvontaa antava kansalaisjärjestö, joka edistää kotien ja perheiden hyvinvointia ja kotitalouden arvostusta. Järjestö on puoluepoliittisesti sitoutumaton.
- Marttajärjestö perustettiin yleissivistäväksi järjestöksi, jonka nimeksi oli tarkoitus tulla Sivistystä kodeille. Keisarillisen Suomen senaatin korvissa nimi kuulosti kuitenkin liian vaaralliselta, jopa vallankumoukselliselta. Vasta kun Alli Nissinen keksi, että yhdistyksen nimeksi voitaisiin ottaa Martat, senaatti hyväksyi yhdistyksen säännöt.
- Nimi Martta juontuu Raamatun esittelemistä sisaruksista Martta ja Maria, joista Martta oli Raamatun kuvauksen perusteella luonteeltaan lukuisista aineellisista asioista huolehtiva ja touhukas.
- Jokainen martta kuuluu jäsenenä paikallista toimintaa järjestävään marttayhdistykseen tai toimintaryhmään. Yhdistyksissä martat tapaavat toisiaan ja harrastavat yhdessä esimerkiksi ruoanlaittoon, kodin- ja puutarhanhoitoon, erilaisiin kädentaitoihin ja kulttuurin liittyviä asioita.
Lähde: Wikipedia
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.